C2: Kotiotteluputki starttaa!

01/31/2020 - 18:15

C2

Helmi-maaliskuun peräti viiden (plus yhden) kotiottelun putki starttaa tulevana sunnuntaina Palokassa.

Reissut on hetkeksi nyt reissattu, ja on aika tutustua myös hieman kotiotteluiden huumaan. C2-poikien SM-sarjassa pelaava O2JKL/MuurY on nyt nimittäin saanut runkosarjan osalta pois alta yhtä vaille kaikki vierasottelut ja nyt Pörriäisillä on edessään peräti viiden SM-sarjan kotiottelun (sekä yhden lisäkotiottelun, tästä lisää myöhemmin) putki. Vaikka alkukauden reissaaminen olikin kohtalaisen rankaa, niin nyt saadaan melko hyvään vaiheeseen "reissuvapaata" pelaamista; näiden kotiotteluiden jälkeen tiedetään nimittäin myös melko hyvin kevään jatkosuunnitelmat!

Homecoming (by Kanye West, erittäin hyvä kappale!) alkaa tulevana sunnuntaina 2.2.2020, kun Pörriäiset saa Palokkaan vieraaksi SM-sarjan toisen yhteisjoukkueen, kaukaa lännen pimeimmistä kolkista saapuvan SBS Masku/SBS Wirmon. Joukkueet majailevat sarjataulukon eri päädyissä, kun Pörriäiset pitää tiukasti edelleen kiinni lohkon kakkostilasta, kun taas Masku/Wirmo löytyy tällä hetkellä lohkon jumbopaikalta. Lähtökohtien ei kuitenkaan saa antaa hämätä liikaa, sillä juuri altavastaajan asema on osoittautunut Masku/Wirmolle tehokkaaksi tällä kaudella ja viime ottelussakin sarjan kärkipäähän kuuluva TPS joutui Mynämäen maskulaisten kanssa todella tiukille, pisteiden mennessä Turkuun ainoastaan 8-7 loppulukemin. Myös Ilves ja Karhut ovat kaataneet lännen yhdistelmän ainoastaan kahden maalin erolla, joten erittäin sitkeä vastus Palokkaankin sunnuntaina saapuu, eikä takin vetoketjun ole varaa olla yhtään meillä auki!

SM-Sarjan tilastot (Lohko B)

Vieraiden kokoonpano on sarjan nuorimpia ja etenkin juuri joukkueen 06-07- ikäluokkien pelaajat ovat esittäneet loistavia otteita tällä kaudella. Joukkueen pörssiduo Kalle Äijö (13+4) - Frans Ruostekivi (10+7) on mättänyt tehoja ottelusta toiseen ja loistavaa taustatukea ovat tarjonneet "nollavitosista" Santeri Matilainen (4+6), Daniel Helle (6+5) sekä sarjan parhaisiin pelaajiin kuuluva Mico Laaksonen (5+3), joka on harmittavasti kärsinyt loukkaantumisista tällä kaudella. Esiin on nostettava myös Wirmon huippulahjakkaasta 2006-2007- poikien joukkueesta sarjassa erinomaisesti esiintyneet puolustaja Weikko Mäkelä sekä hyökkääjä Artturi Hyvärinen. Maalissa Otto Tehiluoto on saanut kantaa ison vastuun koko kauden ja onkin sarjassa varmasti eniten torjunut maalivahti!

Myös Pörriäisillä on vastata tähän nuorempien ikäluokkien esiinmarssiin, sillä etenkin viime ottelussa neljä maalia iskenyt Jami Markkanen tuntuu syttyvän entistä enemmän kevättä kohti. Samaa voi sanoa myös varmasti etenkin Nuutti LeskisenSamuel Majan ja Joonas Lehtosen otteista, sillä jokaisen pelaaminen on ottanut koko kauden ajan suuria harppauksia eteenpäin! Vanhemmista pojista puolestaan etenkin Väinö Heikkilän ja Julius Kilpikosken otteet alkavat selkeästi myös lämmetä ratkaisupelejä kohti mentäessä. Joukkueella on tällä hetkellä allaan kauden pisin voittoputki, 4 ottelua, jota halutaan ehdottomasti lähteä vielä kasvattamaan!

Ottelun seuranta

Livestream (YouTube)

Palokkalehden kestotilaajaliitteestä poimitut "seuraa näitä"- kohdat:

"Pitääkö Jamin lupaus pörssiputken jatkumisesta?"

"Lievestuoreen rystyläikkäri on tehnyt taas treeneissä tuhoa; meneekö kiikarit rikki?"

"Kenellä on pelipäivän parhaat eväät erätauoille?"

"Uskaltako joku lähteä taas Veetiä haastamaan?"

"Joko Aatu ottaa Ollikaisen kiinni pistepörssissä?"

"Löytyykö vieläkään sitä, kuka voittiaisi Raulon aloituksissa?"

"Onko Heikkilä- fan clubilla oma katsomon osa varattuna?"

"Miten maailmankaikkeus kestää sen, että koko Säykki pelaa samassa kentässä?"

"Joko soittolistatoiveita otetaan vastaan?" P.s I Want It That Way

"Onko kukaan nähnyt vielä kaupan hyllyillä uusinta NOCCO Raspeperry Blastia? MINÄ EN!"

Sunnuntaina siis rohkeasti vaan Palokan lehtereille nauttimaan huipputason juniorisalibandystä, kun nyt taas pitkästä aikaa kotona pelataan! Ja jos ei muuta niin tule hörppäämään kuppi kuumaa kahviostamme ja kyselemään kuulumisia pelin jälkeen (yhteiskuvat lisätilauksesta).

C2

31.01.2020