M1: Edustus kaatoi niukasti sarjanousija Blastersin

11/30/2014 - 16:58

Miehet edustus

Miesten edustusjoukkueen vieraspelimatka oli tällä kertaa varsin lyhyt, kun miehet astelivat kentälle Blastersin vieraaksi Palokan koululla. Sarjanousija Blasters tiedettiin jo ennalta vaikeaksi vastustajaksi Suomen cup- kohtaamisen vuoksi, vaikka Blasters majaileekin useista pistepörssin kärkinimistään huolimatta vasta sarjan alemmas keskikastissa. Edustuksen lähtökohdat peliin eivät olleet parhaat mahdolliset, koska jalkeille saatiin vain 12 pelaajan kokoonpano. Poissaolijoista ainakin loukkaantuneet Olli Oksanen ja Ollimatti Karttunen ovat aloittaneet mitä todennäköisimmin joululoman ja palaavat pelikentille aikaisintaan uuden vuoden jälkeen. Tehopakki Markus Manninen palannee kokoonpanoon lähiviikkoina, mahdollisesti jo seuraaviin peleihin. Pelaajavajetta paikkaamaan oli hankittu ottelukohtaisella sopimuksella vanha luottoratsu Anssi Huisman, joka pelannee ampparipaidassa myös ensi viikonloppuna.

Itse ottelu alkoi miesten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla kun Vesa Hytönen siirsi miehet 0-1 johtoon tarkkaakin tarkemmalla viimeistelyllään ajassa 3.04. Osuma jäikin ensimmäisen erän ainoaksi. Kokonaisuudessaan ensimmäinen erä oli ampparipaitojen hallintaa ja loistavan pelin pelannut Henri Tikkanen joutuikin torjumaan ainoastaan 4 kertaa.

Toisessa erässä Blasters alkoi saada otetta pelistä ja he loivat useita hyviä paikkoja erän alussa. Lopulta Blasters tasoitti pelin ajassa 26:47 Miika Huuskon laukauksella. Tasoitusta seurasi edustuksen, lopulta pelin ratkaisut, tehohetki. Anssi Huisman, Jonny Holmqvist ja Mikko Nenonen iskivät maalit mieheen 6 minuutin aikana ja ampparit olivat siirtyneet 1-4 johtoon ajassa 36:21. Blasters sai kuitenkin vielä pukukoppimaalin hieman kyseenalaisella ylivoimallaan ajassa 39:30, joten toiselle erätauolle siirryttiin 2-4 tilanteessa.

Kolmannessa erässä valokeilan nappasi oikeutetusti koko ottelussa 22 kertaa torjunut Henri Tikkanen, joka välillä myös tolppien avustuksella piti amppareita pystyssä. Ajassa 42:43 tulleelle Blastersin 3-4 kavennukselle Tikkanen ei voinut mitään, kun Niko Shnoro pääsi lyömään pallon puolityhjään maaliin vastahyökkäyksen päätteeksi. 3. erä oli valtaosin Blastersin painostusta, mutta ampparit onnistuivat puolustustaistelussaan erinomaisesti ennen kuin ajassa 57:21 Mikko Nenonen joutui rikkomaan sarjan pistepörssiä johtavaa Juha Rautiaista rangaistuslaukauksen arvoisesti. Amppareiden onneksi vierasjoukkueen tukipilari Tikkanen pysäytti Rautiaisen yrityksen mitä näyttävimmillä "saksilla". Rangaistuslaukauksen epäonnistumista seuranneella ylivoimalla Blasters sai luotua muutaman vaarallisen paikan ennen kuin Tuomas Laukkala vapautti määrämittaisella vippauksellaan juuri jäähyaitiosta vapautuneen Mikko Nenosen läpiajoon, josta Mikko viimeisteli edustuksen 3-5 voittolukemat puolustajalle tavalliseen tapaan - ilman harhautuksia. Jonny Holmqvistin loukkaantuminen 3. erässä jätti voitolle tosin hieman kitkerän sivumaun.

Kokonaisuudessaan edustuksen peli pysyi hyvin kasassa lähes koko pelin ajan, eikä suurempia pelillisiä notkahduksia nähty. Joukkue saa jälleen kiittää Tikkasta lukuisista torjunnoista, jotka lopulta takasivat voiton tässäkin tiukassa kamppailussa. 3 päästettyä maalia oli myös varsin hyvä suoritus joukkuetta vastaan, joka oli tähän mennessä latonut 83 maalia 9 pelaamassaan ottelussa. Täydet pisteet kapealla kokoonpanolla oli vahva suoritus amppareilta ennen ensi viikon tuplapelejä Diamondsia ja Pirpiä vastaan.

Ilkka Peltonen oli luonnollisesti tyytyväinen kahteen pisteeseen haastavien olosuhteiden jälkeen

Blasters tiedettin pallollisesti hyväksi joukkueeksi ja otteluun lähdettiin tiiviin viisikkopelin ja hyvän 1 vs 1 puolustuspelin kautta. Mielestäni onnistuttiin hyvin pahasti siipirikkoisella joukkueella. Todella tärkeät 2 pistettä, sillä Blasters tulee parantamaan peliään kevättä kohden ja jokaiselle vastustajalla vaikeasti voitettava. Paljon on vielä parannettavaa pallollisessa pelissä, sillä huolimattomia pallonmenetyksiä tuli aivan liikaa tässäkin pelissä varsin kriittisellä alueella. Nyt alkaa sarjapaikka olla varmistettu, joten voimme lähteä rennoin mielin vuoden kolmeen viimeiseen peliin.

 

#51