M1: Avauspiste tuliaisena Pirkkalasta

09/30/2013 - 13:49

Miesten edarin sarjakausi alkoi sunnuntaina Pirkkalassa, eikä reissusta odotetusti tullut helppoa. Heikon alun jälkeen Ampparit terästäytyi, ja kolmannen erän hyvän kirin ansiosta mukaan tarttui tasapelipiste lukemin 5-5(3-1,1-1,1-3). Kuvan Henri Eskelinen teki hattutempullaan vakuuttavan paluun O2-paitaan.

Ottelun alussa O2 tuntui jääneen jonnekin Oriveden tuntumille, niin yössä joukkue oli sekä henkisesti että fyysisesti. Pirkat avasi maalihanat minuutin pelin jälkeen, kun Ilari Torisevan kuti ohitti Ville Puron etukulmasta. Ampparit tuli vielä tasoihin Vesa Hytösen tarkalla yläpöllösuupaisulla, mutta sen jälkeen Pirkat kuittasivat kahdessa peräkkäisessä vaihdossa itselleen 3-1- johdon. Avauserän loppua kohti peli jo hieman parani, mutta keskialueen huolimattomat menetykset seurasivat yhä toisiaan, ja vaarallisia tilanteita virtasi solkenaan Puron maalille.

Toinen erä ei alkanut sen häävimmin, kun Pirkat meni jo 4-1- johtoon vain 15 sekunnin pelin jälkeen. Molemmilla oli erän kuluessa omat ylivoimamahdollisuutensa, mutta seuraavana onnistui O2. Jalkapöytävammastaan vasta viimeisiin peliä edeltäviin harjoituksiin kuntoutunut paluumuuttaja Henri Eskelinen kaivettiin penkiltä, ja tämän rystyrankaisu upposi Pirkka-maalivahti Eero Makkosen längistä sisään ajassa 36.41. Erän loppuun vieraat saivat hyvän draivin päälle, mutta kavennusmaaleja ei nähty lisää.

Päätöserään tuli sisuuntunut O2, ja heti avausvaihdossa J-P Paalanen vapautti niin ikään penkiltä ottelun aloittaneen Antti Pöyhösen maalintekoon. Hyvä myllytys jatkui, ja neljän minuutin kohdalla Pirkat sai samassa ajassa kaksi rangaistusta kahdesta eri tilanteesta. 5-3- ylivoima tuotti heti tulosta, kun Eskelinen lapioi maalin edestä irtopallon verkkoon. Pirkat protestoi tilanteessa, ja käytöskakkosen myötä O2 jatkoi kahden miehen ylivoimaa. Tämä ei kuitenkaan tuottanut hyvistä paikoista huolimatta tulosta, ja päätöskympille siirryttiin tasatilanteessa 4-4.

Viimeisellä pelimiehen kympillä laidat ryskyivät, ja molemmilla oli kova tahto ottaa pisteet mukaansa tärkeästä avausottelusta. O2 pääsi vielä viisi minuuttia ennen loppua kokeilemaan ylivoimaa, mutta maali jäi tekemättä. Ottelu näytti jo menevän jatkoajalle, kunnes kaksi minuuttia ennen loppua isäntien vaarallinen tehokaksikko Sorvaniemi-Laaksonen sahasi lähivaparista hienon 5-4- johtomaalin. O2- valmennus reagoi aikalisällä, ja ajassa 58.50 Eskelinen ohjasi säärellään onnekkaasti hattutempun täyteen. Pallon maalille toimitti myös Hytösen avausmaalin syöttänyt Eetu Eronen. Jatkoajalla molemmilla oli omat tilanteensa, mutta maaleja ei nähty, ja näin pisteet jaettiin veljellisesti.

Hattutemppuilija Eskelinen oli jalkapöydän murtuman vuoksi monta viikkoa sivussa, ja pelaaminen sunnuntaina ratkesi vasta viime päivinä. Mies oli iloinen paluustaan O2-paitaan.

- Tuntui kyllä mahtavalta palata Amppareihin. Vähänhän tuo oli vielä hakemista, mutta pelaaminen pitkästä aikaa maistui hyvältä. Jalka kesti ihan hyvin.

Syy hyviin otteisiin löytyi hieman yllättävästä suunnasta.

- Kari(m Jauhiainen) antoi lainashortsit mukaan, liekö niillä ollut jotain tekemistä asian kanssa, Eskelinen myhäili.

Kaiken kaikkiaan ottelu oli melko tyypillinen kauden avausottelu, jossa sähellystä ja sähinää riitti. Kummankaan peli ei pysynyt kasassa likimainkaan 65 minuuttia, mutta molemmille oli myös varmasti tärkeää välttää tappio yhtä päävastustajaa vastaan. Ampparit aloitti vaisusti, mutta tekeminen oli selvästi nousujohteista, ja paremmalla ylivoimapelaamisella päätöserässä molemmat pisteet olisivat ehdottomasti olleet otettavissa mukaan.

Työnteko jatkuu tällä viikolla, ja uudistuneen Amppariparven ensimmäinen kotiottelu pelataan sunnuntaina 6.10. klo 16 Monnarilla. Silloin vastaan asettuu Happeen farmijenginä edelleen tällä kaudella toimiva Urho.  Tervetuloa!

Pörssit:

Henri Eskelinen 3+0

Eetu Eronen 0+2

Vesa Hytönen 1+0

Antti Pöyhönen 1+0

J-P Paalanen 0+1

Kimmo Paananen 0+1

Miehet edustus