M1: Amppareiden kesäkuulumiset

Kesäkuulumiset

Toimitus kävi haistelemassa tunnelmaa Amppareiden harjoituksissa

Kesä on O2-Jyväskylän Amppariparven osalta edennyt siihen vaiheeseen, että heinäkuu ja sen mukana tuleva Omatoimisen harjoittelun jakso on edessä. Joukkue on harjoitellut tiiviisti toukokuun alusta lähtien yhdessä niin lajia kuin fysiikkaakin. Lajiharjoittelusta ovat vastanneet Jouni JuurelaIsmo Nybacka sekä Tuomas Pulkkinen, fysiikkaharjoittelusta taas Eemil Holma. Fysiikkaharjoitteluun erinomaisena lisänä on toiminut myös cross fit, siitä tässä vaiheessa jo iso kiitos CrossFit Jyväskylä ja Markus Rosti!

Kesäkuulumiset

Edustusjoukkueen toimitus kävi tällä viikolla hieman aistimassa tunnelmia joukkueen harjoituksissa, kun tämän viikon jälkeen Ampparit jää heinäkuun ajaksi omatoimisen harjoittelun jaksolle, ja yhteisen toiminnan pariin palataan taas elokuun alusta.
Mutta eipä jauheta tässä vaiheessa itse enempää, vaan päästetään ääneen joukkueen jäsenistöä: Päävalmentaja Jouni Juurela sekä pelaajista Santeri Turppo, Väinö Pulkkinen, Markus Manninen ja Matias Knuuti!

Jouni Juurela:

Jouni Juurela

Kuva: Esa Takalo

Toisen kautensa Divarissa päävalmentajana aloittava Juurela on ollut tyytyväinen alkukesän antiin ja pelaajien sitoutumiseen:

”Ilmassa on ollut hyvää vanhanajan kesätreenaamisen makua. Salibandyssa on helpompaa pärjätä, kun olet naapuria paremmassa tikissä”.

”Fysiikkavalmennusta on kehitetty runsaasti ja fyssakoutsi (Holma) on haastanut pelaajia salibandyyn sopivin keinoin. Saatiin myös fysiikkaharjoittelun fasiliteetit kuntoon, sillä kerta viikkoon pelaajat ja osa toimihenkilöistäkin on hikoillut CrossFit Jyväskylän ohjauksessa!”

Kehittyneellä fysiikkaharjoittelulla pyritään nostamaan toki jokaisen pelaajan fyysisiä ominaisuuksia korkeammalle tasolle, mutta myös valmistamaan joukkuetta tulevaan kauteen:

”Tulevan kauden uusiutuva pelitapa tulee vaatimaan fyysisesti pelaajien kropasta ihan eri ruutia, joten kesäharjoitteluun on syytäkin panostaa”.

Pienen teaserin Juurela antaa alkavasta kaudesta, mutta ei isompia vielä paljasteta 😉

”Lajitreeneissä olemme keskittyneet pallollisen pelaamisen rohkaisemiseen entisestään. Viime vuonna saatiin työkalupakista perustyökaluja toisillemme tutuiksi, joten tällä kaudella otetaan yhä uusia työkaluja käyttöön. Pelaajien asenne ja sitoutuminen on ollut läpi kesätreenien hyvällä tasolla ja tämä taso pyritään pitämään läpi kauden. Myöskin puolustuspeliin olemme kyhäilleet uusia jippoja vastustajien riesaksi”

Santeri Turppo:

Santeri Turppo

Kuva: Esa Takalo

”Meillä on ollut hyvä kesä, menty hyvällä intensiteetillä ja reenattu aika monipuolisesti. Osallistuminen on ollut ihailtavaa ja jätkät on laittanu itteänsä likoon!”

Lappeenrannan NST:n kasvatti ”Turbo” pelasi toisen kautensa Jyväskylässä ja ensimmäisen Amppareiden Divariporukassa. Loukkaantumiset ovat vaivanneet uraa ja myös viime kautta, mutta vahvalla otteella Turppo paikkansa rosterista heti otti. Mutta mitä mieltä mies itse kaudesta oli?

”Ei oo ihan hirveesti tossa lähihistoriassa tullu pelejä, niin oli kiva päästä pelaamaan. Vaikea alku sekä joukkueelle että ehkä itelle, mutta siitä se lähti paranemaan ja pääs loppukautta kohti aina paremmin peliin kiinni”.

Turbo ei lähde nostamaan itseään joukkueen sisäisen pistepörssin voittotaisteluun (älä nyt, viime kaudella saman verran pörssejä kuin maalivahti Henri Tikkasella ja joukkueen 22. tehokkain!), mutta isoa roolia nuori mies tulee varmasti toisella kaudellaankin ottamaan Amppareiden takalinjoilla:

”Semmoinen helppo tavoite ensi kaudelle, että pysyisi ehjänä. Sen lisäksi, meikäläinen ei tuu varmaan hirveästi uuneja tekemään koskaan, niin jos pystyisi muilla tavoilla auttamaan joukkuetta voittamaan ja pelaamaan sellaista modernia, raikasta ja voittavaa salibandya; että pystyisi tekemään sellaisia valintoja kentällä”.

Väinö Pulkkinen:

Väinö Pulkkinen

Kuva: Esa Takalo

Yhtenä debytanttina Divarissa viime kaudella nähtiin 2002- syntynyt Väinö Pulkkinen. Mikkelin Hatsinan kasvatti oli aikaisemmin jo 2-divisioonassa debytoinut kasvattajaseuransa riveissä, ja pari kautta oli Väinö pelannut myös rinnakkaisedustuksella Amppareiden A-junioreissa / P21:ssä 1-divisioonaa. Aivan tuntematon kaveri ei siis ollut kyseessä, vaikka monelle Ampparifanille uusi kasvo olikin. Mutta annetaanpa myös Väinön kertoa omia kesäfiiliksiä reenien päätteeksi:

”Hyvin on reenaaminen maistunut; paljon päästy treenaan porukalla ja henki on hyvä joukkueessa, niin mikäs sen mukavempaa”.

Kysyttäessä isoimmista eroista Divarin pelien sekä Miesten 2-divisioonan tai junioreiden pelien välillä, yksi selkeä ero nousee Väinön mielestä esiin:

”Vauhti oli todella iso ero. Taidossa ei niin isoa eroa, mutta vauhdissa sitäkin enemmän, kun piti niin paljon pienemmässä tilassa pystyä pelaamaan ja ratkaisut piti tehdä niin paljon nopeammin”.

Ensimmäistä kautta Edarissa hieman hidasti alkukaudesta käyty varusmiespalvelus, ja lopulta minuutteja Divarin puolella alkoi tulla vasta loppukauden aikana. Tulevalta kaudelta Pulkkinen lähtee hakemaan tasaisuutta:

”Ennen kaikkea, että saa ehjän kauden, kun viime kausi oli aika rikkonainen. Yrittää pelata tasavahvasti, kehittyä ja koittaa sitä kautta murtautua pelaavaan kokoonpanoon”.

Nöyrä nuori mies siis kyseessä, mutta heitä nyt Väinö joku lupaus, millainen Mikkelin terrieri Divarissa nähdään ens kaudella?

”Varmasti nälkäinen ja lupaan, että malitilikin aukeaa ensi kaudella!”

Markus Manninen:

Markus Manninen

Kuva: Esa Takalo

Muistatko sinä aikaa, jolloin Markus Manninen ei olisi pelannut Amppareissa? Hyvä, en minäkään. Ja intoa puhkuen Makke on mukana myös tällä alkavalla kaudella:

”Varsinkin viime viikkojen aikana, kun on lämpöä ulkona, ja kun on poikien kanssa menty tuolla ulkona purtsaa edestakasin ja hiki on virrannut, niin kiva on ollut pelata sählyä; kivaa on ollut ja kiva on jatkaa!”

”Joukkueessa on hyvä tekemisen meininki! Hieman on porukka muuttunut ja mukaan on noussut viime vuonnakin meidän peleissä vierailleita nuoria sällejä mukaan ihan jokapäiväiseen toimintaan. Äijät kyllä painaa ennakkoluulottomasti, ja ovat jatkaneet samasta, mihin keväällä jäivät. Potkivat myös kovasti meitä kokeneita (tähän väliin huomiona, että Makke on ollut kesällä jossain lajireeneissä vanhin pelaaja paikalla) pelaajia eteenpäin”.

Joukkueen kokeneimpaan osastoon kuuluva, mutta edelleen kuin nuori ori kentällä kirmaava Manninen tulee olemaan tulevan kauden nuorentuneessa joukkueessa iso roolimalli niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin nuoremmille Amppareille:

”Pelillisesti pallollisella puolella ne mun vahvuudet on, ja koitetaan vähän fyysisiä ominaisuuksia ja noita puolustuspään juttuja kehittämään. Kentän ulkopuolella koitan vähän noita nuoria sällejä ja hulivilipoikia pitää kurissa, että kuunnellaan mitä asiaa koutseilla on ja vähän sillein päsmäröin siinä taustalla. Toki sellaisena supliikkimiehenäkin koitan olla ja heittää vaikka jokusen vitsinkin sinne väliin, niin pysyy toiminta mukavana”.

Loppuun vielä Maken kesäterveiset faneille:

”Tästä kun jäädään nyt OT- jaksolle niin tulkaahan Rantaraitille lenkkeilemään niin siellä tavataan! Elokuussa sitten alkavat reenipelitkin pyörimään niin tulkaahan halleille sillon kahtelemaan, miltä meidän toiminta näyttää”.

Matias Knuuti:

Matias Knuuti

Kuva: Esa Jokinen

Yksi viime kaudella Divarissa debytoineista, Mannisenkin hehkuttamista superlahjakkaista P18- joukkueen pelaajista oli 2005- syntynyt seuran oma kasvatti Matias Knuuti. Matias oli itseasiassa ensimmäinen P18- joukkueen pelaaja, joka Divarissa pääsi debytoimaan, kun hänet nähtiin kentällä jo kauden ensimmäisessä kotiottelussa SaiPaa vastaan. Kauden päätteeksi Matiakselle ja kolmelle muulle tulevan kauden P19- joukkueen pelaajalle rustattiin Divarisopimukset ja kesä onkin mennyt nyt tiiviisti Edarin mukana. Miten on nuorelle miehelle hieman aikaisempaa kovempi treeni maittanut?

”Edarin kanssa treenaaminen on tuntunut ihan mukavalta ja vauhtiin pääsi melko nopeasti mukaan. On tuntunut, että olen kehittynyt paljon jo tässä alkukesästä. Myös itse joukkueeseen oli helppo päästä mukaan ja kaikki otti hyvin vastaan”.

Aikaisemmilla kausilla Matias on kantanut isoa vastuuta juniorijoukkueensa takalinjoilla, mutta tulevalle kaudelle olisi tavoite murtautua myös Divarin pelaavaan kokoonpanoon P19 SM-Sarjan pelien lisäksi. Matias osaa myös viime kauden kokemuksella jo erottaa junioripelien ja Divarin selkeimmät erot:

”No peli on varmasti fyysisempää ja vauhti on kovempi ja aikaa tehdä ratkaisuja ei ole niin paljon kuin junnupeleissä. Miesten pelit on myös paljon taktisempiä, ja enemmän sovittuja kuvioita ja muita juttuja”.

”Isoin tavoite on kehittyä kauden aikana mahdollisimman paljon ja pystyä auttamaan joukkueita menestymään sekä Divarissa että junnuissa”.

Matiaksesta tuli viime kaudella myös seuran historian toinen poikajuniori, joka pääsi mukaan nuorten maajoukkueen pelitapahtumaan, kun hän pelasi Suomen U17- Maajoukkueen paidassa huhtikuussa. Seuraavana, edellistäkin kovempana steppinä on lähteä taistelemaan paikoista U19- Maajoukkueeseen. Seuraaviin arvokisoihin U19 tulee koostumaan pääosin 2004- syntyneistä, joten joukkueeseen pääsy vaatii 2005- syntyneiltä todella paljon. P19 Maajoukkuetieleirillä Matias oli kuitenkin jo mukana, ja kutsu tuli myös seuraavaan tapahtumaan heinäkuulle; silloin on luvassa myös kansainvälisiä pelejä taas.

”P19 Maajoukkuetiestä jäi oikein hyvät fiilikset ja tuli joitain uusia virikkeitä matkaan omaan peliin. Pelit oli mukavia, kun sai pelata ihan valtakunnan muun kärjen kanssa ja vastaan. Seuraavalle leirille lähdetään taas nauttimaan ja pitämään hauskaa, kun isketään seuraaviin kansainvälisiin peleihin!" 

Kesäkuulumiset

Joukkueen sosiaalisesta mediasta voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa Turpon, Pulkkisen ja Mannisen kesähaastattelut, joita on mahdollisesti luvassa lisää sitten Omatoimijakson jälkeen.

Nyt kuitenkin Ampparimedia hiljenee heinäkuun ajaksi ja palailee asiaan taas, kun elokuu koittaa ja valmistautuminen kohti Divarin kautta 2022–2023 jatkuu entistä tiukempana. Ensimmäisiä harjoituspelejäkin on luvassa elokuussa, ja niistä tiedotamme myös lähempänä sitten.

Hyvää kesää kaikille Amppareiden faneille – Syksyllä nähdään taas lehtereillä!

Joukkue