M1: Edustuksen lopullinen kokoonpano on nimetty

08/29/2011 - 00:01

O2:n miesten edustusjoukkueen lopullinen kokoonpano on lyöty lukkoon. Elokuun aikana joukkuetta täydennettiin vielä kolmella uudella sopimuspelaajalla.

Viimeisimpinä joukkueeseen kiinnitettiin Jukka Suomalainen (Josba), Juha-Pekka Paalanen (FCV) sekä Henri Pitkänen (FCV). Suomalainen ja Paalanen täydentävät joukkueen puolustuspäätä ja Pitkänen puolestaan tuo oman osaamisensa käyttöön O2:n sentteriosastolle.

- Näiden kolmen herran myötä joukkue on valmis. On hienoa että saimme kiinnitettyä vielä elokuussa hyvin joukkueeseen istuvia pelaajia. Suomalainen, Paalanen ja Pitkänen täydentävät hyvin aikaisemmin kesällä nimettyä joukkuetta, O2:n puheenjohtaja ja edustuksen joukkueenjohtaja Kari Jauhiainen kertoo.
Pelaajarintaman täydentymisen lisäksi O2 saa vahvistuksia myös taustajoukkoihinsa, kun Olli Oksanen liittyy joukkueeseen huoltajan ominaisuudessa.

- Edustuksen taustalle on haettu pitkään lisää tekijöitä, ja on todella hienoa että saimme Ollin mukaan remmiin. Taustajoukkoja tarvitaan edelleen lisää, mutta Oksasen panos vie meitä oikeaan suuntaan, Jauhiainen jatkaa.

O2 edustuksen viimeistelty rosteri on seuraavan kerran tulessa Suomen Cupin avauskierroksella 3.-4.9

Joukkue