A-pojat ja B-pojat uusin suunnitelmin kauteen 2019-2020

03/29/2019 - 15:26

a-pojat

O2-Jyväskylän A-poikien ensimmäinen kausi uudessa valtakunnallisessa 1. divisioonassa päättyi runkosarjan 6:nteen sijaan. Samalla A-pojat varmistivat suoran sarjapaikan 1. divisioonaan kaudelle 2019-2020, jonka ansiosta joukkue saa muun muassa kuukauden pidemmän kesäharjoitusjakson ennen sarjapelien alkua. Uuteen kauteen A-poikien joukkue lähtee entistä tiiviimmässä yhteistyössä yhdessä B-poikien edustusjoukkueen kanssa.


A- ja B-poikien pelaajisto rakentuu pitkälti 1999-2002 syntyneiden pelaajien rungon ympärille, josta kirkkain kärki kerkesi pelaamaan päättyneellä kaudella jo miesten Divari- ja miesten 2. divisioonaotteluita. Vastikään miesten edustusjoukkueen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen tehnyt Lari Mäkelä (2000) tulee olemaan tärkeässä roolissa myös A-poikien SM-sarjapaikan tavoittelussa.


2002 syntyneet pojat edustavat tulevalla kaudella B-poikien vanhinta ikäluokkaa. Päättyneellä kaudella B-poikien joukkue eteni SM-pudotuspelikarsintoihin, jossa LASB/SCU oli lopulta Amppareita etevämpi. Tulevalta kaudelta on lupa odottaa entistä parempaa menestystä, kun joukkueen runko vanhenee, ja mukaan saadaan uusia motivoituneita nuoria pelaajia. Patrik Salmensaari, Eero Luokkanen, Ville Jansa, Leevi Kuvaja ja Arttu Sorri pelasivat kaikki jo viime kaudella B- ja A-poikien sekä miesten 2. divisioonan otteluita. Viisikko tulee olemaan taatusti piirun verran kovempi pala vastustajille purtavaksi taas ensi kaudella, niin B-poikien, A-poikien kuin miestenkin otteluissa.


Miesten edustusjoukkue ja miesten akatemiajoukkue muodostavat A- ja B-poikien joukkueiden kanssa jatkumon, mikä tulee mahdollistamaan suurelle junioripelaajamäärällä kovatasoisia aikuisten otteluita. Aikuisten ottelut tuovat tavoitteelliselle junioripelaajalle hyvän lisän kehittymiseen. Miesten edustus- ja akatemiajoukkueen farmisopimuksen avulla juniori-ikäinen pelaaja pystyy pelaamaan kauden aikana joustavasti sekä miesten edustus-, että akatemiajoukkueen sarjapelejä.


Lukuisia vuosia kyseisten ikäluokkien kanssa toimintaa kehittäneet Juha Hirvonen (A-pojat) ja Tuomas Pulkkinen (B-pojat) jatkavat joukkueiden päävalmentajina. Päävalmentajien tiiviin kolmikon täydentää miesten edustusjoukkueen uutena päävalmentajana aloittava Joonas Kaasalainen. Intohimoisen kolmikon tavoitteena on soutaa kaikkien joukkueiden veneitä samaan suuntaan.
Miesten edustusjoukkue, akatemiajoukkue, A-pojat ja B-pojat aloittavat harjoittelun toukokuun alussa. Jos jokin on varmaa niin se, että kovin odotuksin tulevaan kauteen lähtevät joukkueet eivät tule himmailemaan pururadalla kesän auringonpaahteessa!