C1: TAAS PELATAAN!

01/29/2021 - 15:20

Otteluennakko

Kyllä; luit oikein! Lauantaina suristaan taas SM-sarjaa Ampparipesässä!

28. päivä marraskuuta edellisen kerran ja 30. päivä tammikuuta heti taas. Pari kuukautta jouduttiin kärvistelemään tämän globaalin pandemian aiheuttaman pelitauon johdosta (kyseistä virusta ei tulla mainitsemaan tässä tekstissä nimellä, koska kirjoittaja on siihen täysin kyllästynyt niin kuin kaikki mahdolliset lukijatkin!). 

Tämän tekstin kirjottamishetkellä näyttäisi kuitenkin tosiaan vahvasti siltä, että huomenna lauantaina 30.1.2021 päästäisiin pelaamaan tämän vuoden ensimmäinen sarjapeli. Ja siis pitkästä aikaa pääsin sen johdosta myös kirjailemaan, ai että kun hienoa aikaa! Nautihan siis vuoden ensimmäisestä ennakosta (asiavirheitä ja puutteitahan tässä voi tauon takia paljonkin olla, mutta antakaa anteeksi pliis):

Pörriäiset saa SM-sarjan kamppailussa vieraakseen erittäin mieluisan vastustajan, taattua oululaista taitavaa salibandya pelaavan Merikoski SBT Warriorsin. Joukkueiden edellinen kohtaaminen pelattiin sarjan avausviikonloppuna kaukana menneisyydessä, ja tuolloin mentiin jatkoajalle saakka, joten taattua viihdettä on varmastu nytkin luvassa! Pörriäiset lähtee otteluun sarjataulukon kakkostilalta ja Warriors puolestaan sijalta yhdeksän. Lähtökohtien ei kuitenkaan saa antaa hämätä, sillä erittäin taitava sekä erityisen maalintekovoimainen joukkue on meillä vastassa eikä pelitauko saa missään nimessä näkyä mitenkään pehmoisena pelaamisena; vieraat ovat kuitenkin iskeneet sarjassa viidenneksi eniten maaleja.

Yksilötasolla Warriorsilta kannattaa seurata erityisesti huippulahjakasta Tuukka Jäärniä (8+6), sentterilahjakkuutta Jesse Virkkalaa (5+8) sekä -06 ikäluokkaa edustavia ja viime ottelussa todella tulisilla laukauksilla Pörriäisiä rankoneita Joonas Kivistöä (9+1) sekä Ville Havanaa (7+2). Tolppien välistä löytyy huippuosaamista kolmen torjujan voimin, ja erityisesti Kasper Äijälä on tällä kaudella torjunut todella hyvin!

Pörriäiset ovat saaneet harjoitella pelitauosta huolimatta koko tämän ajan täysillä ja tämäkin viikko on päästy sillä rosterilla treenaamaan, joka myös lauantaina pelaa, kun ainoastaan pari pidempiaikaista vammaa pitää kaksi pelaajaa sivussa. Joukkue on saanut nauttia läpi kauden ilahduttavasti kolmen kentän laajuudella onnistumisista, eikä tähän nytkään poikkeuksia odoteta. Syyskaudella erityisesti junnuduo Marius Niemelä - Aatu Knuuti takoi pörssejä kovaa tahtia, mutta takaakin laajuutta löytyi yllin kyllin ja esimerkiksi Mico Luhanka ja Valtteri Raulo ovat nousseet todella isoon rooliin ratkaisuhetkillä. Tolppien välissä sarjan parhaisiin lukeutuvaan duoon Valtteri Huisman - Vili Avikainen voi joukkue myös luottaa ottelusta toiseen!

Ottelun seuranta Tulospalvelussa

Livestream (YouTube)

Mitä ovatkaan vuoden ensimmäiset puheenaiheet? No ne löytyypi alta!

"Jatkaako duo Mico Luhanka - Eeli Mättö siitä, mihin se marraskuussa Classicia vastaan jäi?"

"Onko Marren uudessa lavassa jo pörssitatsi?"

"Jatkaako Knuuti senior vakuuttavaa maaliputkeaan?"

"Löytyykö Jamin kantti ylä- vai alakulmasta?"

"Säästelivätkö Pasa ja Joonas suuremmat maalimäärät kevään koitoksiin?"

"Täräyttäisikö Julle viivapommia vuoden alkajaisiksi?"

"Onko kevään Iivari maaliahneempi kuin syksyn Iivari?"

"Kenen MyDay nähdään lauantaina?"

"Kuka haluaa tulla auttamaan mua muutossa?"

"Osaako pelitauon jäljiltä valita oikean pelipäivän Noccon?"

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia, mutta eiköhän näihinkin asioihin keretä selvyys saamaan!

Paljon kerkeää myös vielä valitettavasti asioita muuttua, mutta uskalletaan tosiaan sen verran sanoa, että lauantaina päästään taas pelipäivän huumastab nauttimaan ja sählyviihdettä faneille tarjoamaan!

Mainittakoon vielä loppuun, että peli pelataan ILMAN YLEISÖÄ, joten seurailethan peliä ja kannustat Pörriäisiä ainoastaan etänä YouTuben livestreamin välityksellä.

Olen joskus edellisessä elämässä päättänyt näitä samaisia ennakoita kakkoskieleni tarjoamilla ilmaisuilla eli #lifequote 'illa joten tuodaanpas tuokin perinne takaisin taas;

"Du siehst den Wald vor lauter Bäumen nicht" (Käännöksiä voi kysellä henkilökohtaisesti)

Otteluennakko

29.01.2021