N1: Derbypäivä, juhlapäivä!

01/29/2017 - 10:04

Vihdoin koitti päivä, kun odotettu paikalliskamppailu Jyväskylän kuningattaruudesta ratkesi. Yleisöä oli kertynyt Monitoimitalolle kunnioitettavat 541 katsojaa. Ampparilauma lähti peliin siis odottavin ja voitontahtoisin fiiliksin, mikä myös tuotti tulosta kotijoukkueen hyväksi 7-5. Ensimmäinen erä lähti käyntiin jännittyneissä tunnelmissa. Pallo pomppi molemmin puolin ja pelaajat juoksivat vuoroin päästä päähän. Erätauolle päästiin kuitenkin tasaisissa tunnelmissa, kun Piia Niemi taiteili erän viimeisen ja tasoittavan 2-2 maalin.

Toiseen erään tilanne oli jo rauhoittunut ja tiukoilta paikoilta ei vältytty. Alkuun tilanne oli tasainen Jenna Vierijärven tehdessä maalin Piia Niemen syötöstä, mutta johon vastustaja jo vastasi 30 sekunnin päästä tasoittavalla iskulla. Onneksi joukkueen junnuosasto pääsi vihdoin väläyttelemään taitojaan, kun ensimmäiseksi Kiia-Mari Avikainen veti hienon maalin Jenni Kaipaisen riparista, ja seuraavaksi Veera-Maria Jalkanen harhautteli Happeen puolustajat ja maalivahdin kuutamolle Alisa Huismanin syötöstä ja laittoi Amppareiden viidennen maalin sisään.

Kolmannessa erässä vastustaja pääsi kirimään kaulaa kahden maalin verran tasoihin, mutta tästä eivät Ampparit kuitenkaan hätkähtäneet. Joukkueen tehokaksikko oli nimittäin päässyt kunnolla vauhtiin ja Avikainen sai laittaa voittomaaliksi jääneen maalin tyhjiin Jalkasen syöttäessä. Seuraavassa maalissa osat olivatkin toisinpäin kun Avikainen antoi pallon Jalkaselle, joka taituroi sen upeasti vanhanaikaisella sisään.

Koko joukkue taisteli uhrautuvasti voiton eteen ja pelin alusta loppuun upeita torjuntoja esitellyt Alina Laitinen sinetöi sen. Upeasti järjestetty tapahtuma sai siis ansaitun päätöksensä Amppareiden viedessä valtikan Hirvittäriltä!

#23

Kuningatarampparit haluavat sydämellisesti kiittää kaikkia tapahtuman järjestämisessä mukana olleita (seuran työntekijät, joukkueen taustahenkilöt, muut O2-joukkueet, juniorit, vanhemmat, yhteistyökumppanit jne) sekä tietysti loistavaa ennätysyleisöä tunnelman luomisesta ottelussa. Me tehtiin tämä yhdessä!

Ottelusta kuvattu live-striimi on nähtävissä LEBBIZ Productions-kanavalla

Esa Jokisen ottamia kuvia ottelusta

Naiset edustus