Salibandymaalivahti on kummallinen eläin. Se konttaa toppavaatteissa omassa hiessään maalin edustalla, kiroilee vaimeasti maskinsa takana ja kuuntelee kaiken maailman kettuilua samalla kun kaverit lämivät sitä päin. Valmentaja ja joukkuekaverit muistavat ainoastaan sen tekemät virheet, eikä kukaan oikein halua istua pukukopissa maalivahdin varusteiden viereen. Ulkoapäin katsottuna hommasta on glamour kaukana. O2-media istutti tällä viikolla piinapenkkiin joukkueen veskarit Seppo Ikosen sekä Juho Peuran ja kysyi, mitä ihmettä siellä maskin takana oikein mietitään.
Mutta aloitetaan tarina aivan alusta. Molemmat herroista ovat tämän kauden tulokkaita. Mistäs sitä oikein ollaan kotoisin?
-No tuolta Laukaan metsistä. Ookakkoseen siirryin paikallisesta Blastersista, jossa pelasin pari kautta maalivahtina, Juho korkkaa haastattelun.
- Tosin edellisissä joukkueissani pelasin kyllä vähän vaihtelevasti, välillä kentällä ja välillä maalissa. Nyt on menossa kolmas kausi pelkästään maalivahtina, mies yllättää heti perään.
Seppo puolestaan saapui Keski-Suomeen Hämeen sydämestä, jossa pelasi viimeiset kolme kautta kakkosdivaria eri joukkueissa.
-Mutta Juhosta poiketen mä olen ollut urani alusta (2002) saakka päätoiminen maalivahti, Seppo tarkentaa.
Mikä sitten saa tasapainoisen nuoren miehen valikoimaan pelipaikkansa juuri tolppien välistä?
- Niin, no, en oiken tiedä vieläkään olenko maalivahti, Juho hämmentää.
Sepolla ei ole vastaavaa identiteettikriisiä.
-Omalla kohdallani homma meni niin että päädyin joskus lukioaikana kokeilemaan, ja torjuminen oli sen verran hauskaa että siitä jäi kipinä. En ollut aikaisemmin harrastanut mitään pallopelejä enkä ollut kovin kiinnostunut esim. salibandysta, Seppo puolestaan paljastaa.
- Niin, ja siksi että juokseminen nyt vaan on niin pirun tylsää.
Halleilla liikkuu vakaa uskomus että maalivahdit ovat usein varsin erikoisia persoonia. Molemmat herroista vaikuttavat kuitenkin melko tasapainoisilta yksilöiltä. Vedättekö jotain roolia vai mistä moinen?
- Heh, no ehkä meistä puuttuu ne kaikista terävimmät ääripäät, Juho luotaa.
- Kun ollaan molemmat insinöörejä niin jonkinlaiset elämän realiteetit on olemassa, Seppo säestää.
Kuulostaa hieman liian tasoitellulta, vastauksia on selkeästi harjoiteltu kotona peilin edessä. Eiköhän pojiltakin kauden mittaan pari kunnon kilahtamista nähdä.
Maalivahti on maalivahdin paras kaveri
Maalivahtien välinen dynamiikka on kiehtovaa seurattavaa. Miesten pitää yhtä aikaa kannustaa toisiaan ja kilpailla keskenään. Koska vain yksi kassari voi olla kerrallaan kentällä, on veljesten välille pakko syntyä jonkinlaista jännitettä. Miten voi yhtä aikaa tsempata kaveria ja samalla salaa toivoa että toinen epäonnistuu?
-Onhan se kieltämättä hieman skitsofreninen tilanne, Seppo myöntää.
- Mutta ei meillä ole toistemme suhteen mitään ongelmaa, kyllä kaikki voitot ja tappiot saavutetaan aina porukassa, oli maalissa kumpi tahansa.
Juho nyökyttelee vieressä:
- On kai se aika paljon ihmisistäkin kiinni. Ei meitä oiken tappelemaan saa.
-Eri asia olisi sitten jos joukkueessa olisi joku Patrick Roy, Seppo tiivistää.
Kakkosdivarissa maalivahdin asema tilastoissa on hankala. Harva joukkue laskee torjuntoja, joten torjuntapronsentteja ei löydy mistään sarakkeesta. Kun ei pisteillä eikä muilla tilastomerkinnöillä pääse mälläilemään, niin millä maalivahdin arvo sitten mitataan?
Sepolla on jälleen vastaus valmiina:
-Maalivahti tavoittelee aina täydellisyyttä. Tietyllä tavalla se on se tunne, joka määrittelee onnistumisen. Haetaan sitä fiilistä. Joku voisi kutsua sitä myös Flow-tilaksi. Ja sähly on siitä hieno laji että siinä riittää veskareille haasteita, nollapelejä nähdään kuitenkin aika harvoin.
-Kaikki vedot on otettavissa, toteaa Juho itsevarmasti.
Sitten muutama sana varusteista. Pelaatte molemmat ilman hanskoja, vieläkö on kaikki sormet tallella?
Molemmat tutkivat räpylöitään hetkisen, kunnes nyökyttelevät myöntävästi.
-Ja sitäpaitsi ei reikäpallo satu, Seppo hymähtää.
-Jos se maila tulee näpeille, niin ei siinä ne hanskat paljoa auta, täydentää Juho.
Hanskattomuudesta huolimatta molempien jannujen toppaukset ovat suhteellisen kattavat. Luulisi kuitenkin täysiä kohti lingotun pallon tuntuvan edes jossakin. Missä siis on maalivahdin asun Akilleen kantapää, mihin kohtaan ette mielellään ota esim. Otson maankuulua lämäriä?
-Olen edelleen sitä mieltä että reikäpallo ei satu, mutta kyllä tuo kaulan seutu on aika ikävä jos siihen napsahtaa, Seppo suostuu myöntämään pitkän ämpyilyn jälkeen.
- Täytyy kyllä sanoa tuo sisäreisi, tunnustaa puolestaan Juho ja esittelee maalivahdin housuistaan löytyvää jalkapallon mentävä reikää.
- Tuolla osalla ei kaikista mieluiten torju.
Kas kummaa....
Lopuksi kavereiden kypäröihin kalautetaan vielä nopea Ampparirevolveri:
Unelmatorjunta (suoritettu tai haave)?
J: Perustorjunta- eli poikkarista lähteneen one-timerin liimaaminen yhdellä kädellä
S: Normaali Kick Save jalalla yläkulmasta
Kestääkö sipuli?
J: Kestää
S: Kestää kestää
Ja hymyt päälle....
Läpiheitolla hankittu syöttöpiste vai torjuttu läpiajo?
J: Syöttöpiste on kyllä aika kiva, tai oikeastaan ensin torjunta ja siitä syöttö
S: Joo, ensin torjunta ja siitä sitten syöttöpiste, tuplasuoritus
Haastattelun loppuun molemmat pyytävät saada lähettää kotiin terveisiä. Nyt ei tosin olla radion aamuohjelmassa, mutta menköön.
Terveisiä siis kotiväelle, molemmilta!
Kuuluisat John Adidaksen O2 Signature- jalkineet. Seppo vasemmalla ja Juho oikealla.