M2: Kausi käyntiin sunnuntaina

09/26/2020 - 15:39

M2: Kausi käyntiin sunnuntaina

Alkavaksi kaudeksi sarjaporrasta ylemmäksi kolmanteen divioonaan nousseiden kakkosamppareiden urakka alkaa huomenna sunnuntaina Killerin liikuntakeskus Buugilla. Poikkeuksellisesti joukkueen faniryhmälle ei ole suositeltu paikan päälle tulemista, vaan toistaiseksi suositeltavin tapa seurata amppareiden otteita on joko liiton tulospalvelun kautta tai joukkueen Instagram-tilin välityksellä.

Tulevalle kaudelle joukkueen runko on pysynyt pääsosin kasassa. Kokemusta poistui kauden päätteeksi roppakaupalla, mutta sitä on lähdetty paikkaamaan värväämällä nuoria, innokkaita pelaajia rosteriin.

OUT

Isopahkala Arttu (Soittorasia IV)
Väisänen Esko (O2-Jyväskylä Miehet 3)
Juonoja Toni (O2-Jyväskylä Miehet 3)
Tanninen Olli (Rökäletappio)
Timonen Tommi
Takanen Markus

Joukkueen otteita pitkään seuranneille lähtijöiden listalta pomppaa erityisesti kaksi nimeä silmään ylitse muiden. Tommi "Taiska" Timonen pelasi jo aikanaan Jyväskylän Tahdon joukkueessa, joka sittemmin liittyi O2:n alaisuuteen ja sai nimekseen Miehet 2. Tätä aikaa jonnet ei varmasti muista ja liekkö nykyisen joukkueen nuorimmat olleet silloin vielä syntyneetkään. Taiska edusti miesten kakkosjoukkueen rivejä uskollisesti sen perustamisesta aina viime kauden päätökseen saakka, kunnes lopulta tuli aika ripustaa kypärä naulaan ja antaa vuoro nuoremmille veskareille.

Toinen kokenut lähtijä on satoja miesten pelejä tahkonnut Esko "One more year" Väisänen, jonka nimeä ei enää viime kauden päätteeksi saatu yksivuotisen sopimuspahvin alle. Lukuisia kausia niin O2 edustusta kuin miesten kakkosjoukkuettakin edustanut voimahyökkääjä sai houkuttelevan tarjouksen saman seuran kolmosjoukkueesta, joten tavaramerkiksi muodustunutta lyhyttä kanttia nähdään myös tulevalla kaudella Keski-Suomen salibandyareenoilla.

Eskon vanavedessä myös kauden päätteeksi Vuoden kehittynein pelaaja -palkinnon pokannut Toni Juonoja päätti siirtyä nostamaan miesten kolmosjoukkuetta sarjaporrasta ylemmäksi. Paikkakunnalta muuttojen seurauksena joukkueen jättävät myös nuori maalivahti Markus Takanen, tsemppipelaaja Olli Tanninen ja kuljetusliike Arttu Isopahkala. Isot kiitokset kaikille heille hyvistä muistoista ja tsemppiä jatkoon!

IN

Väänänen Leevi (O2-Jyväskylä Akatemia)
Heino Kimmo (O2-Jyväskylä Akatemia)
Harmoinen Eetu (O2-Jyväskylä Akatemia)
Peltonen Veijo (SC Löysätempo)
Olkkonen Joonas (Ilmajoen Salibandy)
Peltomaa Nico (Urheiluseura Olo)
Ruotsalainen Aki (Urheiluseura Olo)

Kesän aikana erityisesti maalivahtiosastolle oli kova tarve saada huippuveskari, joka olisi valmis hyppäämään Taiskan ja Takasen saappaisin. Jo viime kaudella seurajohto iski silmänsä nuoreen Aki Ruotsalaiseen, joka antoi vakuuttavat näytöt osaamisestaan pelatessaan nollapelin miesten kakkosjoukkuetta vastaan silloisen seuransa Olon paidassa. Tästä helmikuisesta kohtaamisesta käynnistyneet pitkäaikaiset neuvottelut saatiin viimein maaliin syyskuussa, kun seurat pääsivät sopuun siirtokorvauksesta ja Aki siirtyi virallisesti ampparisoturiksi. Akin lisäksi Olosta ryöstettiin välivuoden jälkeen Peltomaan Nico, jonka treeniaktiivisuus ja motivaatio vakuutti seurajohdon.

Akatemiasta joukkueeseen houkuteltiin hyökkäystrion verran ennestään tuttuja pelureita ja puolustukseen hankittiin kaksin kappalein paikkakunnalle muuttaneita uusia tuttavuuksia, kun sekä Veijo Peltonen että Joonas Olkkonen vakuuttivat seurajohdon kesän try-out harjoituksissa.

Merkittävin värväys on kuitenkin tehty kaukalon laidalle, kun joukkueen valmentajana aloittaa Jari Hakkarainen. Joukkueen urheilutoimenjohto haastatteli Hakkaraista kesän aikana useaan otteeseen ja miehen pelifilosofia käytiin yksityiskohtaisesti läpi. Viimein todettiin että valmentaja peluuttaa sellaista peliä jota seurajohto haluaa nähdä ja nimet laitettiin soppariin. Aika näyttää millaiseksi amppareiden peli tästä muovautuu, ensiviitteitä siitä saadaan jo heti huomenna kun pelikirjan puntariin laittavat Ikhtys-JKL ja Soittorasia III Tampereelta.

26.09.2020