N1: Naisten kausi ei suostu loppumaan

02/26/2012 - 00:01

Runkosarja paketoitiin viikonloppuna Killerillä. Panoksia riitti vielä joka rintamalla, kun Probelli ja Kikunat selvittivät toisen putoajan kohtaloa, PaPon matkatessa jo varmasti alaspäin. Lisäksi kärkikahinat olivat varsin herkullisessa tilanteessa, O2-naisten yrittäessä pistää kapuloita Tampereen seurojen rattaisiin.

Lyhimmän tikun veti tällä kertaa Kikunat hävittyään molemmat ottelunsa. Näin Probelli säilytti TiPa-voitolla paikan sarjassa, Kikunoiden jäädessä nuolemaan näppejään.  Taistelussa kärkipaikoista olivat O2-naiset käytännössä pakkovoittojen edessä, jotta jatko olisi varma. Kun kaiken lisäksi vastassa olivat kaikkea muuta kuin pisteautomaatit Classic II ja PIsku, oli päivästä lupa odottaa jännittävää.

Ensimmäiseen otteluun vastaan asettui aiemmin viikolla jatkopaikkansa varmistanut Classic II. Valmistautuminen tuntui onnistuneen ja näin tasaisen tappavaan tahtiin maalia taululle, vastustajan väsähtänyttä sissijoukkoa vastaan. Ei hätää missään vaiheessa ja näin ensimmäinen eräpallo selvitetty lukemin 5-2. Hieno nousu edellisen turneen mahalaskusta takaisin omalle tasolle.

Jännitys pääsi kuitenkin hieman lässähtämään pelien välissä, kun Classic II varmisti lohkon ykkössijan voittamalla toisen ottelunsa ja kun lisäksi Koovee II kompastui Mig:iä vastaan, oli karsintapaikka selvä jo ennen viimeistä peliä. Ajatuksen hieman laukkaillessa, saatiin kuitenkin rivit pidettyä hienosti kasassa ja myös PIsku joutui nöyrtymään muutaman komean yksilösuorituksen ansiosta 2-3. Mukavat lähtökohdat näin loppusarjaan, jonka sijainti selviää alkuviikosta ja luvassa siis vielä vähintään 5 ottelua ratkottaessa 2. divisioonan parhaita nippuja. Sinne suunnataankin nöyrällä asenteella, emmekä me tavoittelekaan enempää kuin viittä voittoa.

Nyt saa huutaa.

Joukkue