Kotia kohti 4 pisteen kera (D1 musta, YJS 1/7)

11/25/2018 - 14:50

Ampparit

Tänään Tampereella pelattiin ylemmän jatkosarjan ensimmäinen turnaus KooVeen kotihallissa. Isännälle ja meidän joukkueelle oli otteluohjelmaan merkitty kolme ottelua, joista kaksi oli toisiaan vastaan. Meidän pelit oli peräkkäin klo 12, 14 ja 16.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli isäntäjoukkue KooVee punaiset. Ottelu oli tasainen loppuun asti, meidän pitäessä kuitenkin koko ajan vähintään yhden maalin etuasema. Peli päättyi lopulta 4-5 voittoon. 

Seuraavassa pelissä vastassa oli PIsku. Alkusarjassa PIskua vastaan pelattiin tiukka peli, joka päättyi voittoon. Tänään meillä oli kuitenkin paketti hyvin kasassa ja voitto taputeltiin lukemin 6-2.

Kolmas peli putkeen alkoi tuntua jaloissa ja kun vastaan tuli ensimmäisen pelimme jälkeen huilaamaan päässyt KooVee uudestaan, niin tuloksena oli 3-6 tappio. Loppukiri alkoi hieman liian myöhään, mutta positiivista oli, että joukkue yritti loppuun asti.

Sarjaa jatketaan kakkospaikalta, johdossa on KooVee maalieron turvin. Seuraava turnaus pelataan 9.12. Iittalassa