M1: Joonas Lundell tekee paluun Amppareihin!

06/25/2020 - 16:32

Miehet edustus

O2-Jyväskylän alakerta vahvistuu tutulla nimellä. Alkuperäiset kuvat: Jari Turunen & Esa Jokinen

O2-Jyväskylä on viettänyt hurjaa off- seasonia siirtomarkkinoilla, ja ”kaikkien aikojen Amppariparvi” sen kun jatkaa vahvistumistaan kohti ensi kautta; uusimpana nimenä joukkueeseen liittyy paluumuuttajana Salibandyliigasta (tai F-Liigasta) Amppareihin saapuva Joonas Lundell!

Puolustajana pelaava 23-vuotias ”Lundi” on Amppareille tuttu pelaaja, ja ensimmäiset ottelut hän pelasi O2-Jyväskylän paidassa jo kaudella 2015-2016, kun silloin vielä A-juniori- ikäinen nuorukainen vieraili Amppareissa kolmen ottelun verran Happeesta. Kunnolla Ampparifanien sydämiin Lundell pelasi itsensä kuitenkin toissakaudella 2018-2019, kun hän saapui O2-Jyväskylän joukkueeseen Happee Steamersin riveistä. Hän nousi heti ensimmäisellä pääsarjakaudellaan joukkueen sekä sarjan johtavien puolustajien joukkoon, ja Lundi iskikin 26 otteluun puolustajalle erittäin kovat lukemat 16+9=25. Erinomainen kausi Divarissa poikikin mielenkiintoa myös ylimmällä sarjatasolla ja viime kaudella Lundell pelasikin Salibandyliigaa SB Welhojen paidassa. Myös Kuopiossa vastuuta tuli paljon ja täyden 26 ottelun runkosarjan pelanneen Lundellin pistesaldoksi kertyi 5+4=9. Ampparit saa siis jälleen riveihinsä samassa paketissa mukavasti liigakokemusta sekä pallollista osaamista, sekä tietysti tutun liiderin joukkueen puolustukseen!

Päävalmentaja Joonas Kaasalainen ei peitellyt tyytyväisyyttään uudesta sopimuksesta:

”Tekee höpöniä saada Lundi takaisin taikurikierrokselta Amppareihin. Lundell tuo kokeneena pelaajan johtajuutta joukkueeseen ja näyttää omalla tekemisellään mallia myös muille pelaajille. Lundi on myös oivallinen rightin puolen ase, joka pystyy kihauttamaan maaleja tasakentällisin ja erikoistilanteista. Kauden aikana Lundin piiska tulee heilumaan kuin tuskafestareilla konsanaan!”

Amppareiden ensi kauden joukkueen runko on muodostunut jo todella hienosti, ja Lundellin sopimuksen myötä joukkueella on ensi kaudesta sopimukset kahden maalivahdin sekä 16 kenttäpelaajan kanssa.

Sopimustilanne 25.6.2020:

Maalivahdit: Henri Tikkanen, Tommi Kauppinen

Kenttäpelaajat: Lari Mäkelä, Iiro Pieviläinen, Markus Manninen, Niki Kaurtola, Kaarlo Mahlberg, Patrik Salmensaari, Karel Joutsimäki, Jani Kuronen, Niklas Pulli, Mitri Tuomala, Oscar Salminen, Tuomas Rautiainen, Lauri Lavonen, Julius Sieppi, Ilkka Tepponen, Joonas Lundell

TERVETULOA TAKAISIN AMPPAREIHIN LUNDI!

Miehet edustus

Alkuperäinen kuva: Jari Turunen, Taustan alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

 

25.06.2020