Kamppailua

03/24/2019 - 15:22

Meillä oli todella jännittävät paikat viimeiseen turnaukseen (23.3), sillä edessä oli tiukat kamppailut tärkeistä pisteistä. Sarjan keskipaikkeilla on ollut todella tasaista kauden aikana ja piste sinne tai tänne ovat muuttaneet tilannetta täysin. Meillä oli edessä pakkovoitot, jotta voisimme huokaista helpotuksesta ja välttää karsinnat kevyin mielin. Edessä oli myös jännittävät ottelut tasaväkisten MIG II:sen ja YPA II:sen kanssa. Mitä vain voisi tapahtua.

AmpparitAmpparit

O2-Jyväskylä III - MIG II

Ensimmäinen erä alkoi suorastaan kunnon röykytyksellä, kun MIG II rynnisti päälle hyvin sähäkkäästi. Olimme aivan jäässä ja vastustaja herkutteli tilanteella sekä takoi ensimmäisen yhdeksän minuutin aikana peräti neljä maalia. Aikalisän paikka. Valmentajan johdolla kokoonpanoon tehtiin pieniä muutoksia ja kasasimme itsemme. Tämä alkoi tuottaa tulosta, kun Maiju “Maikki” Hänninen #23 yhteistyössä Anna Katilan #20 kanssa upotti pallon vastustajan verkkoon hieman aikalisän jälkeen. Ensimmäinen erä päättyi näin ollen 1-4.

Toisessa erässä nähtiin sitä asennetta ja tahtoa mikä olisi pitänyt näkyä jo alusta saakka. Peli alkoi kulkemaan ja tuloksia syntymään! Jenna Javanainen #63 saa jatkettua pallon Nina “Lazer” Lagerille #24, joka vetää pallon tarkasti maaliin. Hetken peli pyörii taas ja tilanteita syntyy, MIG II peittää ja estää kuitenkin hyvin. Mirkku Matilainen # 21 onnistuu silti yllättämään vastustajan maalivahdin vetämällä hyvin pienestä kulmasta Sara Lepomäen #14 syötöstä. Toisessa erässä pääsimme kaventamaan tilanteen 3-4.

Kolmas erä alkoi kutkuttavissa tunnelmissa. Ottelu oli vielä ratkaistavissa. Saimme pelin taas pyörimään hyvin ja kävimme tasaväkistä kamppailua. Tilanteita syntyi puolin ja toisin. MIG II osoitti olevansa nälkäisempi ja tykitti vielä yhden maalin. Koetimme kiriä maalieroa kiinni erän loppupuolella kuudella kenttäpelaajalla, mutta emme saaneet hyödynnettyä tilannetta. MIG II vei ottelusta tärkeät kaksi pistettä.

 

YPA II - O2-Jyväskylä III

Turnauksen ensimmäinen ottelu kalvoi selvästi mieltä, kun lähdimme pelaamaan YPA II:sta vastaan. Peli kulki hieman ujosti ja emme olleet aivan hereillä. Mieltä painaneet ajatukset saatiin kuitenkin karistettua suhteellisen nopeasti pois ja pystyimme keskittymään tähän peliin. Kävimme tasaista vääntöä ensimmäisen erän aikana, eikä maaleja syntynyt kummallekaan joukkueelle jännittävistä tilanteista huolimatta.

Toisessa erässä YPA II pääsi tekemään ensimmäisen maalin. Eipä mitään, jatkettiin painamista, kun taas Maiju “Maikki” Hänninen #23 ratkaisee Taija “Taiski” Mitrosen #72 syötöstä! Tilanne on tasan 1-1. Painetaan lisää, mutta YPA II pääsee yllättämään erän loppupuolella. Kolmateen erään lähdettiin 2-1 lukemissa.

Voi sanoa, että sytyimme todella vasta viimeiseen erään. Erän aikana yllätimme vastustajan peräti neljä kertaa! Ensiksi Piia “Pike” Lehtola #6 toi tilanteen tasalukemiin yhdessä Nina "Lazer" Lagerin #24 kanssa. Hetken päästä maalinteosta nautiskelee Jenna Javanainen #63 Silja “Silli” Polven #3 tarjoilusta. Eikä aikaakaan kun Anna Katila #20 saa syöttöpisteen jatkettuaan pallon Nina “Lazer” Lagerille #24, joka upottaa pallon maaliin. Vastustaja ottaa aikalisän. Tämän jälkeen Silja “Silli” Polvi #3 saa kantattua pallon kulmasta maalille, jossa Mirkku Matilainen #21 on paikallaan ja upottaa pallon maaliin! Erän loppupuolella tarkkaavaisuus katosi meiltä hetkittäin ja YPA II hyödynsi tilanteet kirimällä kahdella maalilla tilanteen 4-5. Viimeiset minuutit olivat todella jännittäviä, kun YPA II painoi päälle ja tolpat kilisivät. Kestimme kuitenkin loppuun saakka ja nappasimme ottelusta 4-5 voitolla kaksi pistettä!

 

Ampparit

 

Vaikka kamppailimme hienosti viimeisessä pelissä ja nappasimme siitä pisteet matkaamme, ei se auttanut meitä välttymään karsinnoilta. Kaiken kaikkiaan meillä oli hieno loppukiri kaudella ja paljon onnistumisia ja kehittymistä joukkueena. Sarja oli loppujen lopuksi suhteellisen tasainen ja sen keskipaikkeilla käytiin kovaa kamppailua ratkaisevista pisteistä. Meidän pelit jatkuvat hienosta noususta huolimatta vielä hetken aikaa. Tarkemmat aikataulut selviävät myöhemmin. Nyt virittäydymme ja keskitymme tuleviin karsintapeleihin!

Parturi-Kampaamo LUX palkitsi Mirkku Matilaisen #21 turnauksen parhaimpana pelaajana ja Piia Lehtolan #6 koko kauden hyvästä työskentelystä sekä tsemppaamisesta!