N1: Kotipelit jatkuvat EräViikinkejä vastaan

02/24/2017 - 10:15

O2-naisten kotipelit jatkuvat lauantaina ottelulla EräViikinkejä vastaan. EräViikingit majailee sarjataulukossa 13 pisteellä sijalla 9. Tuleva ottelu kuuluu niihin, joista O2:lla on onnistuessaan kaikki mahdollisuudet ottaa pisteitä, joten tiukkaa kamppailua ja kotiyleisön kannustusta odotetaan jälleen kerran.

Syksyn keskinäisessä kohtaamisessa EräViikingit oli vahvempi lopputuloksella 6-3, joten Ampparittarilla on revanssiin lähdettäessä mainio paikka näyttää, mitä syksystä jäi hampaankoloon. O2:n lähtökohdat otteluun vaikuttaisivat olevan ihan hyvät, sillä ensinnäkin sairastuvalta saataneen muutama vahvistus takaisin pelille. Edellisenä viikonloppuna taisteltiin kerta kaikkiaan upeasti kaksi erää sarjakakkosena olevaa SB-Prota vastaan, ja myös sunnuntain TPS-pelistä on opit otettu talteen. Kiia ja Veera ompelevat ja irrottelevat vuorotellen Teho Sport -selkämainostaan niin, ettei toimihenkilöstökään pysy aivan perässä, ja kolmikon hienosti täydentänyt Jesu sai vihdoin apinan selästään kahdella mahtavalla Pron verkkoon iskemällään maalilla. Näistä on hyvä jatkaa hyvän treeniviikon jälkeen lauantain koitokseen.

Seuraa heitä:

EräViikingit: Tuuli Rannala. Rannala on joukkueensa pistepörssissä aivan omilla lukemillaan tehoiltuaan tähän mennessä pisteet 25+7=32. Saadaanko maalitaituri pidettyä lauantaina kurissa?

O2: Emmi Luoma ja Jenni Kaipainen: Ykköspakkipari Pupsi-Kapsu paitsi raataa puolustuspäässä, myös tarjoilee maukkaita avauksia ja tukee aktiivisesti hyökkäystä. Tämä näkyi jälleen edellisenä viikonloppuna, kun Emmi antoi yhteensä kolme maaliin johtanutta syöttöä ja Kapsu huolehti ylivoiman tehokkuudesta hienolla maalillaan, johon sai hienon syötön.

O2-EräViikingit la 25.2. klo 15.00, Palokka. Huom. kulku otteluun jälleen normaalisti koulun pääovista. Tervetuloa!