Edustusjoukkueille tukku tärkeitä sopimuksia: Peltonen jatkaa miesten päävalmentajana - Kari Saukkosesta naisten päävalmentaja 2017-2018

02/24/2017 - 10:11

Miehet edustus

Edustusjoukkueille tukku tärkeitä sopimuksia

Torstai oli merkittävä päivä O2-Jyväskylän edustusjoukkueiden tulevaisuuden kannalta. Naisten ja miesten edustusjoukkueet pääsivät julkistamaan seuraavan kauden päävalmentajiensa nimet, ja lisäksi viisi kummankin joukkueen avainpelaajaa rustasi nimensä Ampparien tarjoamaan sopimuspaperiin.

Naisten edustusjoukkueen valmennusvastuun ottaa 1+1-vuotisella sopimuksella Kari Saukkonen. Tällä kaudella Saukkonen on vetänyt Tyttöakatemiaa, ja samassa tehtävässä hän jatkaa myös ensi kaudella naisten päävalmentajuuden lisäksi. Saukkonen kuuluu myös alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen valmennustiimiin.

-Tämä on jatkumo Tyttöakatemian valmentamiselle. Seura halusi naisten valmennustiimiä vahvemmaksi. Kun kysely tuli, ajattelin, että tämä on hyvä ratkaisu nimenomaan pelaajien kehittämistä ajatellen. Naisten Liiga on sellainen sarja, että sinne on pelaajat ”tehtävä” itse, kun ihan kärkijoukkueita lukuunottamatta kenelläkään ei ole mahdollisuutta hankkia ostopelaajia.

”Ampparittaret” pelaa todennäköisesti kauden päätteeksi liigapaikastaan karsinnoissa. Se ei Saukkosta mietityttänyt.

-Ei sarjataso ollut oleellinen asia. Tulevaisuuttahan tässä tehdään. Toki olisi hienoa, jos joukkue säilyisi Liigassa. Joukkueen runko on nyt kaksi vuotta opetellut Liigan vaatimuksiin, ja seuraavaksi olisi tarkoitus ottaa askel ylöspäin. Sitä paitsi olen hyvin luottavainen, että joukkue hoitaa karsinnat kunnialla, Saukkonen sanoi.

Liigajoukkueen mukana on tällä kaudella ollut 7-8 tyttöä, joita Saukkonen on opastanut Tyttöakatemiassa.

-Akatemiassa on urheilullisesti valikoitunut, innostunut ja motivoitunut ryhmä. Sieltä on tulossa hyviä tyttöjä. Ajatus on, että jatkossa naiset ja akatemia nivelletään entistä vahvemmin toisiinsa.

-Ihannetilanne tietysti olisi, että meillä olisi ensi kaudella naiset Liigassa ja A-tytöt SM-sarjassa. Silloin tytöille olisi kaksi hyvää sarjaa, joissa kasvaa. Joukkueen kannalta ideaali rakenne olisi, että on nuoria, ikänsä lajitaitoja harjoitelleita pelaajia sekä kokeneempia, jotka pystyvät kannattelemaan joukkuetta, Saukkonen sanoi.

Naiset edustus


”Nyt on taustat huippukunnossa”

Kuin Saukkosen sanoja alleviivaten torstaina varmistui tämän kauden kapteenin Jenni Pekkarisen (1+1) sekä neljän ”nuoren tähden” eli Kiia Avikaisen, Veera Jalkasen, Noora Peltolan ja Alina Laitisen jatko Ampparipaidassa. Näiden jokaisen sopimus on mallia 2+1 vuotta.

Pekkarinen (ent. Meriläinen) oli jo – taas kerran – pohtinut peliuran lopettamista, mutta joukkueen taustojen vahvistuminen sai hänet toisiin ajatuksiin.

-Nyt on omalla urallani kerrankin joukkueen taustat kunnossa. Minulla on kova luotto valmennukseen ja taustatiimiin sekä siihen, että tulossa on hyvä kausi. Suunnitelmat kuulostivat sen verran hyviltä, että päätin jatkaa. Sain omaankin harjoitteluun paljon lisää motivaatiota, ja toivottavasti itsellänikin on vielä jotain annettavaa. Ratkaisevaa on se, että kokee itse olevansa hyödyksi, Pekkarinen pohti.

-Minulla on 100-prosenttinen luotto siihen, että hoidamme karsinnat, ja että ensi kaudella tosiaan on seuraavan askeleen aika. Joukkue on kuitenkin ollut vasta melko vähän aikaa yhdessä, ja meillä on hyvä sekoitus kasassa, kapteeni linjasi.

1999 syntyneet Avikainen ja Peltola, 2000-ikäluokan Jalkanen sekä 2002 syntynyt maalivahti Laitinen pääsevät jatkossa joka päivä antamaan näyttöjä tyttömaajoukkueen valmentajalle.

-Mutta ei se mitään ratkaissut. Samalla lailla treenataan joka päivä, oli valmentajana kuka tahansa, Peltola sanoi.

U19-maajoukkueessa jo debytoinut Avikainen ja sinne tyrkyllä oleva Jalkanen pitivät myös jatkoa Ampparittarissa selvänä.

-Kyllä se aika selvä juttu oli. Ainakaan minulle kukaan ei ole maininnut mitään muiden seurojen kiinnostuksesta, Jalkanen sanoi.


Miehet jatkavat tutussa komennossa

Miesten päävalmentajana jatkaa 2+1-vuotisella sopimuksella Ilkka Peltonen. Miehet jo neljästi peräkkäin divarikarsintoihin johdattanut Peltonen kertoi miettineensä taas valmentamisen jatkamisen ja muiden vaihtoehtojen välillä. Lopulta päätös oli kuitenkin helppo.

-Tässä seurassa on ollut hyvä olla. Kun O2 tarjosi mahdollisuutta jatkaa, oli helppo valinta jatkaa tutussa ympistössä.

Ensi töikseen Peltonen kartoitti pelaajien mielipiteen omasta jatkostaan. Pelaajilta tuli tutulle luotsille vihreä valo.

-Se olikin jatkon kannalta oleellista, että meillä on jo nyt kasassa niin hyvä ryhmä myös ensi kaudeksi. En olisi ehkä edes jaksanut lähteä taas kerran rakentamaan joukkuetta uudestaan, Peltonen sanoi.

Miesten edarien tilanne on päinvastainen kuin naisten. Keväällä odottavat taas karsinnat, ylöspäin. Mutta Peltosenkaan ratkaisussa ensi kauden sarjataso ei painanut.

-Nousu ei ole itseisarvo, vaikka ylöspäin tietysti yritetään. Jos nousemme, haaste kasvaa entisestään, ja se vie taas pelaajia eteenpäin. Mutta nyt sitouduin tekemään töitä kolme vuotta seuran strategian mukaisesti.

-Seura on ollut viisi vuotta hyvällä kasvu-uralla. Seuralla on selkeä pelaajapolku, ja juniorityö on vahvaa. Se on kaiken pohja. Meillä on paljon hyviä junnuja, joiden pitää päästä kasvamaan miesten mukaan, Peltonen mietti.

Myös täksi kaudeksi valmennustiimiin liittynyt Arto Kotamäki jatkaa ryhmässä.

-Meillä synkkaa hyvin. Arto sanoi, että hän jatkaa jos minä jatkan. Olisikin ollut sääli jättää toimiva yhteistyö yhteen kauteen. Kotamäki on toiminut Amppareiden edustusjoukkueen lisäksi vuodet 2014-2016 Viron miesten maajoukkueen valmentajana (kahdet MM-karsinnat ja yhdet MM-kisat).

Peltonen itsekin on motivoitunut kehittymään valmentajana.

-Olen lähdössä suorittamaan HVK:ta (huippuvalmentajatutkinto) ja oppimaan lajista lisää. Se on vuoden setti, ja katsotaan, milloin pääsen aloittamaan.

Miehet edustus

Hymy huulilla joka päivä

Miesten pelaajista jatkosopimuksen allekirjoittivat Henri Tikkanen, Timo Hakanen, Markus Manninen, Joel Wenning sekä Juho Aijasaho.

-Joka päivä on voinut tulla hymy huulilla hallille. Kun tulin kesällä joukkueeseen, kerrottiin, miten asiat menevät. Kaikki on mennyt juuri niin. Toiminta on ollut avointa ja reilua, ja arvostan sitä, urallaan lähes 100 liigaottelua pelannut Timo Hakanen sanoi.

-Joukkue on erittäin menevää sorttia, ja olen todella tykännyt ryhmästä. Joukkuehenki ja se, että voi mennä hymy huulilla, ovat isoimmat asiat. Toivottavasti saamme ensi kaudeksi Divarista uuden haasteen, mutta en revi pelikamojani, vaikkemme nousisikaan.

Kakkosen parhaaksi maalivahdiksikin arvioitu Tikkanen aloittaa jo neljännen kautensa Ampparipaidassa.

-Jatkaminen täällä oli minulle ykkösvaihtoehto. Meillä on valmennuksessa loistavat heput, ja valmennuksen pysyminen samana oli itselleni suht iso asia. Sarjatasolla ei ole minullekaan suurta väliä, sillä koen, että pystyn yhä kehittymään täällä. Toki tietysti toivotaan, että ensi vuonna pelaamme divarisäbää, Tikkanen pohti

 

Kuvat ja teksti: Harri Pirinen