M1: Trilleri päättyi Edarin äyien voittoon

03/23/2015 - 17:57

#‎Ampparikevät‬ saa jatkoa ja oikein mukavia sellaisia!

Miesten edustusjoukkue, eli tuttavallisemmin Edarin äyät selvittivät tänään tiensä Divarin karsintojen toiselle kierrokselle voittamalla FoSun Palokassa lukemin 6-4(3-2,0-0,3-1).

Edellisistä otteluista tuttu "sulaminen" ei ollut tänään lähelläkään, vaan joukkue kasvoi upeasti ottelun vanhetessa, pelaten päättäväisesti miltei läpi ottelun. Playoff sarjan viimeinen erä oli kyllä varmasti yksi huikeimmista tämän kauden trillereistä, joka sai kotijoukkueen ja hienosti tukeneen kotiyleisönsä kannalta riemukkaan päätöksen. Tehomiehinä ottelussa hääri hirmuiskuun äitynyt Joni Lempinen (3+1), sekä voittomaalin viimeistellyt Henri Eskelinen (2+0). Henri vaatimattomana miehenä kommentoi voittomaaliaan twitterissä seuraavasti: "Tämä oli koko joukkueen yhteinen voitto, oltiin Joukkue isollä Jiillä!"

Maalilla Henri Tikkanen kesti vierasfanien kovaäänisen grillauksen hienosti ja otti tukun varmoja koppeja läpi ottelun.

Alla olevan linkin kautta vielä tämän iltaisen ottelun tilastoihin. Sarja jatkuu näillä näkymin ensi viikolla ja vastaan asettunee Pohjanmaan lohkon niin ikään suvereenisti klaarannut Nurmon Jymy. Tiedotamme heti otteluiden aikatauluista kunhan ne saadaan lyötyä lukkoon! Come on ‪#‎AMPPARIT‬!