M1: Forssasta voitto ja ottelusarja kolmanteen otteluun

03/23/2015 - 17:53

FoSu - O2JKL 6-7 (0-4, 2-1, 4-2)

Vahvasti peliin latautunut vierasjoukkue otti ensimmäisessä erässä kuskin paikan ja piti suitsista kiinni aina otteluun puoliväliin saakka. Tällöin vahvasti pelannut Ampparijengi kirjaimellisesti valua omaan päähänsä avausottelun tavoin mutta... tällä kertaa taistelu palkittiin voitolla. Ottelusarja jatkuu jo huomenna Palokassa klo 15, jossa on odotettavissa huikea Hitchcock -näytelmä!

Ensimmäisessä erässä lataus osui täysin nappiin ja erä vietiin selvin lukemin Henri Eskelisen, Niko Kuuselan, Markus Mannisen ja Ilkka Tepposen onnistumisten myötä.

Myös toinen erä oli toista puoliskoa lukuun ottamatta vieraiden hallintaa. Eskelinen lisäsi illan toisella maalillaan Amppareiden etumatkan jo tilanteeseen 0-5. Kaukaa lähtenyt FoSu -kavennus ajassa 33:11 toi välittömästi uskoa ja sähköä kotijoukkueen tekemiseen ja herätti 240 -päisen vorssalaisyleisön kuumaan hekumaan. FoSu toi pelin kolmen maalin päähän hetki avausmaalistaan ja erätauolle mentiin viime ottelussa tutusta kolmen maalin johtoasemasta.

Kolmas erä oli rankkaa taistoa puolin ja toisin, jota hallitsi suurimmalta osin Suupparit. Tällä kertaa hetkittäinen pelirohkeus toi onnistumisia myös hyökkäyspäässä ja seitsemän tehtyä maalia riitti lopulta voittoon. FoSu pelasi odotetun mukaisesti hyvin rohkeaa peliä ottamalla varhain kuudennen kenttäpelaajan, joka tällä kertaa ei tuonut toivottua lopputulosta ja summerin soidessa ottelusarja jäi eloon.

Jälleen kerran oli sulaminen lähellä. Pelirohkeus, viisikon tiiviys ja halu voittaa ratkaisevat huomenna jatkoonmenijän. Sankarin viitta on tarjolla: kantaako sitä huomenna vorssalainen vai jyväskyläläinen?

Laadukasta salibandyviihdettä on tarjolla Jyväskylässä runsaasti, nyt toivotaankin kaikki Ampparihenkiset Palokkaan viimeistään kello 15 ja osoittamaan tukensa matkalla kohti yhteistä unelmaa!