Pojat-B: Eliittisarjan turnaus Vehmaalla

12/21/2015 - 14:19

Sunnuntai 20.12.2015 klo 9:00 bussi starttaa kohti Vehmaata. Matkanpää 350km ja noin 5h ajomatkan päässä oleva tuntematon Vehmaan liikuntahalli. Mukaan saatiin sopivasti ukkoja vaikkakin osa pelaajista jäi kotia loukkaantumisten ja sairastelun vuoksi.

Totutusti pelaajat pakkautuvat bussin perälle ja kannustusjoukot jäävät rupattelemaan bussin etuosaan. Ei mene kauan kuin bussin perältä alkaa kuulumaan musiikkia ja naureskelua. Lyhyt pysähdys Muuramessa ja Daniel ja perhe kyytiin, siitä sitten baanalle kohti Vehmaata. Matka on alkanut.

Matkalle on suunniteltu muutama pysähdys. Ekalta stopilla meille oli katettu maittava aamupala, jota koko porukan voimin syötiin. Herkkua oli jos monen moista, jokaiselle jotain. Aamupalan jälkeen tuttu meno jatkui bussissa. Osa saattoi ottaa pienet torkut, kun osa jo fiilisteli matkaa ja pelejä.

Matka jatkui kohti seuraavaa stoppia. Matkan varrelta otettiin mukaan lisää voimaa, kun Veeti ja Sanna joukkueen Keuruulaiset hyppäsivät mukaan. Puolenpäivän paikkeille oli suunniteltu seuraava pysähdys. Pelaajille otettiin lisää voimaa ja energia. Reilu tankkaus pitkää päivää varten.

Vehmaan hallin pihassa meitä odotti uusi hieno liikuntahalli, mikä oli positiivinen yllätys. Hallin sisään päästyä alkoi jo kentän äänet kuulua. Happee Elk oli lähtenyt jo paljon aikaisemmin ja oli jo taistelemassa ensimmäistä ottelua. Kerettiin katsomaan hiukan Happeen matsia ennen kuin oma otteluun alettiin valmistautua.

Joukkue pihalle valmistautumaan ja latautumaan omaan otteluun.

O2JKL vs. FBC Turku (5-6)
Ennen ottelua valmennus painotti joukkue peliä. Tiukassa sarjassa on pienet erot ja marginaalit siksi joukkueen yhteispeli on tärkeässä roolissa.
Ottelu on totutun tasainen, FBC Turku on taitava jengi joka alun tarkastelun jälkeen päättää laittaa paineen päädystä asti. Tästä on puhuttu aikaisemmin joukkueen mahdollisuutena. Paine on vain hyvä asia. Päästään hyviin ylivoima hyökkäyksiin, jos vain osataan käyttää tilaisuus hyväksi. Ottelu eteneekin tasatahtiin. Molemmat joukkueet maalaavat vuoron perään. O2 kuitenkin on ottelun ajan maalinteossa hiukan niskan päällä ja loppua kohti näyttää, että ottelu kääntyy Amppareille. Turkulaiset ovat toista mieltä. Kolmannen erän tehokkaalla peliajalla Turku iskee. Ekaksi Turkulaiset kampeavat tasoihin ja viimeisestä hyökkäyksestä Amppareiden pienen vaihtosekoilun kustannuksella FBC tekee hienon maalin. Puolesta kentästä chippi syöttö oikeaan laitaan josta kaveri laittaa ilmasta pallon sisään.
Ampparit hakee vielä aikalisän kautta viimeisille sekunneille aloitusvoittoa ja yhtä mahdollista paikkaa tasoitukseen. Joukkueen harmiksi hyvä ottelu kääntyy karvaaksi tappioksi. Tunnelma pukukopissa on sen oloinen, että vitsit eivät paljoa lennä.
Valmennus teroittaa loppupalautteessa viisikko peliä ja tarkkuutta perusasioissa. Näissä tasaisissa otteluissa pienet asiat ratkaisee. Päätä ylös ja valmistautumaan päivän toiseen otteluun.

O2JKL vs. Bulls (5-4)
Päivän toinen ottelu on kotijoukkuetta vastaan. Vehmaan UHV Bulls on vieras joukkue josta ei alkuun paljoa tiedetty. Punanuttuiset härät olivat pelanneet aamupäivällä tasapelin Pirkkoja vastaan. Tiedossa oli jälleen tiukka vääntö. O2 lähti otteluun samoilla kentällisillä. Jones-Vänä-Dani, Härski-Kaari-Turtsi, Allu-Tepsi-Onni hyökkäysketjuina ja pakkeina Tero-Veeti sekä Justus ja Kimmo.
Ottelu oli aikalailla toisinto päivän ensimmäisestä. Tiukkaa vääntöä kokoajan. molemmissa päissä maalivahdit saivat pelata parhaan pelinsä jotta peli pysyi tasaisena. Amppari olivat maalinteossa jälleen kuskin paikalla. Ottelu näytti kääntyvän ekan erän jälkeen meidän voitoksi, mutta mitä vielä Bulls oli toista mieltä. Ekassa ottelussa hyvin pelanneen Leevin tilalle toiseen otteluun tullut Joni joutui oikeaa tulikokeeseen. Jorle piti joukkuetta pystyssä hienoilla torjunnoilla. Puolessa väliä ottelua Ampparijoukkuetta hiukan uudelleen järjesteltiin ja alettiin antamaan painetta vastustajan pakeille. Tämä toimi ja vastustaja ei enää näyttänyt saavan kiriä aikaiseksi. Mutta mitä vielä … pari jäähyä ja Härät saavat pelistä uudelleen kiinni. Ottelussa pelataan jälleen jännä loppu, mikä O2:sen onneksi päättyy voitoksi.
Ottelun jälkeinen tunnelma valmennuksella on onnellinen, mutta jollain tapaa joukkueen pelit jäi mieltä kaivamaan. Edellisten viikkojen valmistautumisessa oli teroitettu perusasioiden, kuten liikkeen, syötön, laukausten ja avun antamista pallolliselle. Salibandyn perusasioita ja viisikkopeliä. Teemaa pitää vielä jalostaa ja asioita pitää tehdä jatkossa vielä huolellisemmin sillä sarja on erittäin tasainen.

Kamat bussiin ja menoksi. Vehmaalta päästiin noin tunnin ajon päätteeksi mainosvalojen loisteeseen ja ruokailupaikkaan. Hyvää ruokaa ja hiukan herkkuja matkalle mukaan. Sama resepti toimii aina ja hyvillä mielin matka kotia kohti alkoi.

Valmennus kiittää taustajoukkoja ja pelaajia matkasta sekä toivottaa kaikille Hyvää ja maukasta Joulua.

Sarjatilanne

-Kari