C2: Kärkikamppailu Mosahallilla!

11/21/2019 - 16:22

C2

Pörriäiset matkaa lauantaina lohkokärki EräViikingit Pohjoisen vieraaksi Helsinkiin.

C2-poikien SM-Sarjan ottelut jatkuvat Pörriäisillä tulevana lauantaina 23.11. kun hyppäämme jälleen bussin kyytiin ja suuntaamme kohti Etelä-Suomea. Määränpäänä on Helsinki, Tapanila ja Mosahalli, jossa vastaan asettuu ikäluokan ehdottomaan kärkeen kuuluva EräViikingit Pohjoinen. Ottelu alkaa klo 12:30, joten melko aikainen lähtö on tiedossa ja bussi pakkautuu todennäköisesti täyteen tyynyjä.

Lauantain kamppailu on yksi kauden odotetuimmista koko ikäluokassa ja Mosahallin katsomo tulee todennäköisesti olemaan melkoisen täynnä. Joukkueet löytyvät nimittäin SM-Sarjan B-lohkon kahdelta kärkipaikalta, ErVin ollessa Pörriäisiä ainoastaan yhden pisteen edellä. Kamppailua on myös hehkutettu kovasti ennakkoon, sillä ovathan vastakkain kaksi tämän ikäluokan huippujoukkuetta, tai niinkuin joku ilmeisesti paikallinen Pääkallossa kirjoitti: Paljon puhuttu ja kehuttu kohtaa toistaiseksi etelässä tuntemattoman. Lauantain ottelun koodinimenä toimiikin Operaatio Tuntematon Uhka, jota ei pidä sekoittaa esimerkiksi historiantunnilla opittuun Operaatio Barbarossaan, sillä me emme ajatelleet sotaan lähteä; ihan vaan hyvästä sählystä nauttimaan. Sitä paitsi, Napoleonin sotataktiikat oli paljon parempia.

SM-Sarjan tilastot

Nyt kun on aiheeseen päästy, niin käydääs pieni historiantunti myös tässä läpi lauantain matkakohteeseen liittyen. Mosahalli sijaitsee siis Tapanilassa, Koillis-Helsingissä. Jos mietitte mistä nimi Mosahalli tulee, niin Tapanila on på svenska Mosabacka. Se taas mistä nimi Mosahalli saattaa salibandypiireissä olla tuttu, niin sehän toimi aikanaan Suomen salibandyskeneä kaikilla sarjatasoilla dominoineen Tapanilan Erän kotipesänä. Hallissa voi huhujen mukaan edelleen kuulla käytävillä "We are the champions"- kappaleen kertosäettä, sillä sitä on Mosalla historian aikana soitettu keväisin ahkerasti. 

En halua muuten kehuskella yhtään, mutta allekirjoittaneen voittoprosentti Mosalta on tasan 100%. 

Mitä taas tulee vastustajaamme, otetaanpa siitäkin pieni historycheck; EräViikingit syntyi tosiaan jokunen vuosi takaperin kahden seuran fuusiona. Tapanilan Erän ja Salibandyseura Viikinkien yhdistyessä uuden seuran nimeä mietittiin varmasti todella pitkään ja usean asiantuntijaraadin toimesta, sillä lopputuloksena oli täysin outside the box- tulos, EräViikingit! Se, että minkälaisia olentoja nämä eräviikingit historiassa olivat, sitä ei juuri mikään tarina kerro. Olivatko he jotain sukua viikingeille? Harva tietää. Noh, tämä partiolaisseuralta kuulostava fuusio on kuitenkin kasvanut Suomen suurimmaksi salibandyseuraksi (mehän ollaan vasta kolmanneksi suurin, joten todennäköisesti ollaan suurimmalle osalle Etelä-Suomea täysin nevahööd- kamaa), joten ei mikään huono fuusioituminen ollut. Toki Tapanilan Erän perinteet vedettiin samalla myös Mosan WC:stä viemäriin ja siitäkös minä mieleni pahoitin sillon aikanaan. 

Noniin, vitsit sikseen. Tässä vaiheessa jos joku kerkesi loukkaantua näistä vitseistä, niin ole hyvä ja sulje internet, ja siirry lukemaan Kodin kuvalehteä kukkahattusi kanssa.

EräViikingit Pohjoinen - O2JKL/MuurY

Lauantain vastus EräViikingit Pohjoinen on kuulunut koko historiansa (historia mainittu aivan liian monta kertaa tässä tekstissä, eihän tässä nyt mitään Liverpool- faneja kuitenkaan olla) ajan 05- ikäluokan ehdottomaan Eliittiin. Aika monta vuotta joukkue pelasi tämän ikäluokan matseja täysin tappioitta, ja iso osa joukkueen rungosta onkin pelannut yhdessä jo pitkän ajan. Tällekin kaudella ErVi lähti OLS:n lisäksi suurimpana suosikkina mestariksi ja lakukausi onkin ollut vakuuttavaa katseltavaa, ainoan tappion tähän mennessä tullessa juurikin Olssille. ErVin peli perustuu hyvin pitkälti joukkueen supertaitavien yksilöiden saumattomaan yhteistyöhön hyökkäysalueella, jossa pallo liikkuu illasta ja päivästä toiseen todella kauniisti. Ykköstahtipukkoa joukkueessa heiluttaa aivan käsittämätöntä sesonkia pelaava, ehkä ikäluokan paras pelaaja Emil Ollikainen. Turnausvaiheeseen hän summasi kahdeksaan peliin tehot 18+10 ja viikko siten ensimmäisessä täysimittaisessa ottelussa Ollikainen kuritti Tiikereitä veret seisauttavilla tehoilla 7+2! Taustatukeakin löytyy aivan Ollikaisen takaa muun muassa Olli Marjon (8+11), Santeri Kärjen (8+6) ja Olli Salmisen mukana (11+3). Kovaa tulosta tulevat tällä kaudella tekemään myös esimerkiksi puolustaja Jooa Palojoki sekä hurjalla laukauksella varustettu Chris Oja. Maalia vartioi todella laadukas kolmikko Kalle SaastamoinenOnni Laakso ja Väinö Lehto. Kaiken kaikkiaan ErVin rosteri on tähän ikäluokkaan aivan hurja, ja Pörriäisillä on tiedossa varmasti hikinen lauantai.

Viikko sitten Pörriäiset kaatoi Ilveksen todella hienon ottelun päätteeksi. Tuossa ottelussa oltiin hieman uudessa tilanteessa, kun johtoasemaa jouduttiin hakemaan peräti yli 40 minuuttia. Siitäkin huolimatta lopputulos oli meille erittäin suosiollinen ja peli näytti kokonaisvaltaisestikin todella hyvältä, mikä lupaa hyvää myös tulevalle lauantaille. Otteluun päästään toki hyvin rennoista asetelmista, sillä ennakkosuosikin viitta on tällä kertaa kyllä visusti vastustajan harteilla ;)  Nyt aika meidän tullut on (#vainhuuhkajajutut) näyttää, että ei me ihan vahingossa olla sinne ikäluokan kärjen tuntumaan noustu; siitäkin huolimatta, että meitä ei ihan jokainen Punavuoren Pauliina, Myllypuron Martti ja Sörnäisten Sauli tunnekaan.

Ottelun seuranta

Livestream

Mediassa liikkuneet ottelun polttavimmat puheenaiheet lauantaille ovat:

Onko Eeli opetellut Wolf totemin sanat ulkoa?

Montako peittoa Samu ottaa?

Jatkuuko tohtori- Avikaisen käsittämätön alkukausi?

Ottaako Jami futiksen mukaan?

Pitääkö Junnukenttä ErViä täysin pilkkanaan?

Montako kertaa Nuutti kampaa hiukset peliasua pukiessa?

Miten sijoittuu maratontaulukossa Mosahallin kanapasta?

Onko Pochettinon potkuista toivuttu?

Mistä asiasta Väinö saa tällä kertaa väittelyn aikaan?

MIKSI ERIKSEN EI OLE AVAUKSESSA?! (Oho sori, väärä foorumi)

+ Arvatkaa minkä väriset verkkarit just ostin?

C2

Lauantaina on siis varmasti luvassa todella laadukasta salibandyviihdettä aivan valtakunnan huipulta, ja tätä kamppailua et varmasti halua jättää väliin! Jos et siis Mosahallin nostalgisiin maisemiin eksy, niin seurailehan ottelua ainakin livestreamin kautta. Instagramissa o2jklmuury05 tilillä myös taas varmasti jokunen palanen päivän käänteistä.