M1: Suomen Cupin 2. kierros: Neljä peliä, neljä voittoa

09/21/2015 - 13:47

Viikonloppuna Palokassa oteltiin Suomen Cupin jatkopaikoista viiden joukkueen kesken. Paikalle olivat vaivautuneet O2-Jyväskylä Jyväskylästä, LU Laukaasta, Liikunnan Riemu yliopistolta, MuurY Muuramesta sekä isäntäjoukkue Nousu nakkikioskilta.

O2:sen urakka alkoi lauantaina Muuryä vastaan. Ennakkosuosikkina otteluun lähteny ampparilauma häkeltyi muuramelaisten korkeasta karvauksesta ja jalan määrästä ja ensimmäinen erä pelailtiin sopuisasti amppareiden maalatessa kertaalleen. Toisessa erässä tasoero alkoi näkymään selkeämmin ja ampparit saivat enemmän ja enemmän otetta pelistä vaikkakin ketsuppipullo pysyi visusti kiinni. Huuskon otettua jäähyn O2 pääsi testaamaan huolella melkein kymmenen minuutin ajan hiottua alivoimaansa. Ansa-aveeksi kutsuttu taktiikka puri kuin Luis Suarez ja amppariparvi rokotti alivoimalla kahdesti. Muuramelaisten häkellyttyä Peltosen pelikirjan koukeroista peli alkoi olla taputeltu. Loppupeli mentiin amppareiden komennossa ja Gervinhon vihellettyä viimeisen kerran pilliin taululla komeilivat 10-0 lukemat. Loistopelin maalilla pelannut Henri Tikkanen kruunattiin pelin kuningatarmehiläiseksi.

Lauantain toinen kamppailu käytiin Riemua vastaan yleisön jo kaikottua lehtereiltä. Pienellä rosterilla liikenteessä ollut Riemu tyytyi parkkeeraamaan lakosta huolimatta bussin omalle puolustusalueelle ja kyttäsi vastaiskuja. Amppareiden maalilla aloittanut Mika Lappi sai polvinuhatartunnan ja Henri Tikkanen istutettiin jälleen tolppien väliin. Riemulaiset pääsivät iskemään vastahyökkäyksistä ja Könkkö vastasi tähän vapauttamalla Huuskon yhdellä neljää vastaan hyökkäykseen jonka päätteeksi kajaanilainen taskuraketti laukoi pallon tuhannen kilopoundin voimalla takakaleviin. Kiitos Huuskon muu joukkue saa kuulla tästä jumalaisesta passista vielä joulukorteissakin. Viimeisessä erässä Tikkanen uskaltautui kokeilemaan Kervisen kuuloelimiä huutamalla suoraan korvaan. Monien yllätykseksi tuomari kuuli tämän ja komensi O2-vahdin pahojen poikien penkille kymmeneksi minuutiksi. Lappi kaivettiin Liskon lasaretista takaisin maalille ja löysähkön esityksen päätteksi 5-8 numerot seisoivat taululla amppareiden hyväksi.

Sunnuntaina vuorossa oli kaikkien kuolat suupielissä odottama trilleri O2 -Nousu Salibandy. Ottelu tarjosi juuri sitä mitä yleisö oli tullutkin katsomaan. Jokaisesta pallosta taisteltiin ja ärräpäitä lenteli molempiin suuntiin. O2:sen avattua maalitilinsä alkoi tuomareiden vihellyskonsertti jolle ei loppua näkynyt. Amppareiden kyykkiessä alivoimalla Nousu jauhoi King Jahvan johdolla tehottomaksi jäänyttä ylivoimaa. Tavaramerkiksi muodostunut av maalikin nähtiin, kun Kapteeni Joni Lempinen sekä alkulämmöillä Ramirentin keltaisella, lähes eroottisella, paidalla säväyttänyt Henri Eskelinen pääsivät pallon kanssa karkaamaan Jahvan aktiiviselta takakarvilta hyökkäyspäätyyn. Lyhyen kulmakarusellin päätteeksi Mauno iski pallon takuuvarmasti pömpeliin. Pelissä nähtiin myös kaksi rankkaria. Tero Lamberg iski entistä seuraansa vastaan pallon Miesperän atleettisen pohkeen yli ja vastaavasti Nousulta onnistui Sly. Amppariparvi kirjasi itselleen kauden ensimmäisestä El Classicosta 1-4 voiton.

Jatkopaikka oli tässä vaiheessa jo takataskussa ja viimeisenä Laukaan Urheilijat saivat kokea nahoissaan amppareiden syysvireen. Ottelu oli muutamia hairahduksia lukuunottamatta O2:sen hallintaa ja pelistä ei jäänyt jälkipolville paljoakaan kerrottavaa. Jamo pelasi maalilla vakuuttavasti ja Sivula sai kohotettua palloa. Loppunumerot 12-2 ja ampparilauma jatkaa seuraavalle kierrokselle.

2. Divarin runkosarja alkaa ensi lauantaina Riihimäellä RSS Pantherssia vastaan.