M1: Miesten edustuksen kausi huipentui vieraspelissä Lasbia vastaan

03/21/2011 - 00:01

Viime kaudesta rankasti uudistunut ja nuorentunut joukkue paransi peliään koko kevään ajan. Muuta vaihtoehtoa ei joukkueella ollutkaan, sillä syksyn kierroksella pistepotti jäi reilusti alle tavoitteen ja joukkue pelasi käytännössä koko kevään selkä seinää vasten.

Sarjajärjestelmä joukkueen lohkossa oli suorastaan raaka ja kauden lopuksi kolme joukkuetta tippui 3-divisioonaan ilman karsintoja. Joukkueen peräsimeen palkattu Jukka-Pekka Taskinen sai kauden edetessä ajettua pelisysteemiä pikku hiljaa pelaajien selkärankaan ja toivo sarjapaikan säilyttämisestä oli omissa käsissä ennen 13.3 pelattua viimeistä sarjapeliä. 

O2  ja Lasb tarvitsivat vähintään yhden pisteen viimeistä pelistä. O2 sarjapaikan varmistamiseen ja Lasb päästäkseen divarikarsintoihin. Lasbin kotihalli oli pakkautunut ääriään myöten täyteen tähän jännistysnäytelmään. 
Kotijoukkue Lasb saapui kentälle valoshown ja videotykin avulla pidetyn pelaajaesittelyn voimin ja tunnelma hallissa oli kieltämättä upea.

Pelin tärkeys molemmille joukkueille näkyi kentällä tiukkana puolustuksena ja jokaisesta irtopallosta taisteltiin vimmatusti. O2:sen maalissa hienon ottelun pelannut Juho Peura joutui antautumaan ensimmäisen kerran  ajassa 01:57. O2 menetti pallon keskialueella ja vastusta iski pakin jaloista pallon terävästi maaliin. Ensimmäisessä erässä ei maaleja enää nähty ja erätauolle lähdettiin 1-0 asetelmista.

Toisessa erässä Lasb otti pallollisen hallinnan ja O2 keskittyi lähinnä oman maalin suojelemiseen ja vastahyökkäyksiin . Erän ensimmäinen maali syntyi kuitenkin O2:sen toimesta ylivoimalla ajassa 24:51. Keväällä maalijyvänsä löytänyt Jari Alamaa laukoi Eino Jauhiaisen poikitaissyötöstä pallon komeasti takayläkulmaan. Pari minuuttia ennen erän loppua Lasb hakkasi väkisin johtomaalin ripareista ja toiselle erätauolle mentiin siis lukemissa 2-1.

Kolmannessä erässä kotijoukkueen maalivahti jatkoi hienoa virettään ja otti upeita torjuntoja. O2 haki vimmatusti tasoitusta ja juuri kun Taskinen oli ottamassa 6. kenttäpelaajan kaukaloon, tuomittiin O2:lle vapaalyönti "kolmosen kaaren" takaa. Pelikello näytti aikaa 57:45. Vaparitreenit harjoituksissa tuottivat taas tulosta ja Juuso Kykkänen tasoitti ottelun upealla kantilla yläkulmaan. Syötön maalin tarjoili hienon ottelun pelannut Jari Alamaa. Tasoitus lähes lamautti Lasbin ja ottelun lopussa riskit minimoitiin ja tulos jäi lukemiin 2-2 myös jatkoajan jälkeen.

Nuori joukkue ja tuore valmentaja JP Taskinen taistelivat koko kevään veitsi kurkulla ja kestivät paineet hienosti. O2 pelaa siis myös ensi kaudella II-divisioonassa ja toivottavasti keväällä 2012 taistellaan eri sijoista kuin 6-9.

Joukkue kiittää yleisöä ja kaikkia toiminnassa mukana olleita kaudella 2010-2011. Tervetuloa seuraamaan pelejä myös ensi kaudella!

Joukkue