M1: Edustuksen kausi käynnistyy herkullisella paikalliskamppailulla

O2-FBC DUX Monitoimitalolla sunnuntaina 25.9 klo 19.00 Kausi alkaa

O2:n edustusjoukkue aloittaa sarjakautensa tulevana sunnuntaina. Sunnuntai-illan trillerissä vastaan astelee uusi paikallinen tuttavuus FCB DUX.

Tälle kaudelle merkittävästi uudistuneen O2:n peli on saanut jo hieman valmiimpia sävyjä viimeisissä Cupin otteluissa. Peli on ajoittain näyttänyt taktiikkataululle piirreltyjen kuvioiden mukaiselta, mikä onkin vienyt Ampparit jo cupin kolmannelle kierrokselle saakka.

Vaikka joukkue onkin esiintynyt alkukaudesta lupauksia herättävästi, alkavat kauden varsinaiset pelit kuitenkin vasta nyt, kun 2-divarin Sisä-Suomen lohko pyörähtää käyntiin. O2:n kausi käynnistyy kiihkeällä paikalliskamppailulla FBC DUX:ia vastaan.

O2 sai kauteen lentävän lähdön kun joukkueen runko saatiin ruuvattua kasaan jo kesäkuussa. Tämän kauden O2:ssa vaikuttaa monia jyväskylän salibandypiireissä pitkään pelanneita pelaajia, kokoonpanoa onkin kuvailtu eräänlaiseksi All-Starsiksi viime kauden O2:n ja FCV:n joukkueista.

DUX on kasattu viime kauden päätteeksi ykkösestä pudonneen FCV:n savuaville raunioille. Tämän kauden nimilistasta ei montaa tuttua miestä löydy, viime kauden joukkueen profiilipelaajista mukana ovat enää puolustaja Jaakko Kuulasmaa sekä maalivahti Tommi Tapio. Lähinnä b-junioreista kasattu joukkue on tässä vaiheessa kautta täysi arvoitus.

Seuraa heitä:

O2:

#14 Vesa ”Tohtori” Hytönen

Paukutellut viime kaudet sarjatasosta riippumatta noin 2.5 pisteen keskiarvolla per ottelu. Liukkaasti liikkuva Tohtori tulee dominoimaan kakkosen pistepörssiä tälläkin kaudella.

#17 Jukka ”Finnish” Suomalainen

Joensuusta saapunut Finnish on ottanut alkukauden otteluissa Amppareiden alakerran haltuun. Suvereenien oman pään otteiden lisäksi idän ihme saattaa yllättää puolen kentän takaa lähtevillä vedoillaan.

#27 Jaakko ”Ennytkeksimitäänlempinimeä” Kaistinen

Kaksimetrinen torjuja peittää kaiken ja kuittailee siinä sivussa vastustajan hyökkääjät parketin rakoon. Tervetuloa O2-paitaan.

DUX

#14 Henri ”Junnu” Eskelinen

Pitkäaikainen O2-hahmo palasi muutaman vuoden maailmankiertueeltaan paikallisvastustajan riveihin. Juoksee, raastaa, rikkoo, huutelee ja tekee siinä sivussa ison läjän pisteitä. Lämmin vastaanotto odottaa Monnarin illassa.

Kuka vie kaupungin herruuden? Kumman puolen yleisö valitsee? Kenen sipuli kestää? Iskeekö Lisko, Asmo vai Casey? Vapisevatko junnujen mailat? Jäätyykö DUXin penkki?

Kaikki tämä sunnuntaina Monnarilla.

Joukkue