Pojat B: Kotiturnauksen tunnelmia

11/18/2015 - 14:10

Eliittisarjan karsinnat jatkuivat viimeisillä otteluilla ja kotiturnauksella Huhtasuon uudella yhtenäiskoululla. Sarjan ensimmäinen turnaus sujui varsin mallikkaasti. Tuloksena kolme voittoa maalierolla 17-3 ja tämän myötä kotiturnaukseen päästiin lähtemään lohkon jaetulta piikkipaikalta. Edellisestä turnauksesta aikaa oli kerennyt kulua jo yli kuukausi, joten haavat oli keretty hoitaa kuntoon ja peli hiottu entistä parempaan uskoon.

Ensimmäisessä matsissa vastaan asteli aina niin rakas paikallisvastustaja Happee Elk. Edellisen viikon perjantaina samaisessa hallissa Happeeta vastaan tahkottu harkkapeli ei jättänyt paljon positiivista kerrottavaa. Amppariparven pyöriessä kentällä puolivaloilla, hirvet rytkivät mukavan kasan maaleja ja hallitsivat muutenkin kenttätapahtumia selkeästi. Tänään oli kuitenkin eri ääni kellossa. Heti alkulämmittelystä asti pystyi astimaan pelipäivän meiningin ja tulos oli sen mukaista. Ensimmäinen erä väännettiin tasaisissa merkeissä. Avausmaalin pääsimme iskemään me, mutta Happee ei kuitenkaan kauan tätä tilannetta katsellut ja tuikkasi tasoituksen hyvin nopeasti. Ensimmäinen erä paketoitiin lukemissa 1-1. Toinen erä ei alkunut yhtä valoisasti kun kaveri pääsi iskemään heti ensimmäiseen vaihtoon tilanteeksi 2-1. Tällä kertaa selkäranka ei kuitenkaan katkennut, niin kuin niin monta kertaa aiemmin. Oma peli pysyi kasassa ja vahva tekemisen meininki kantoi loppuun saakkaa. Loppunumeroiksi kirjattiin 4-9 O2:n hyväksi. Erittäin tasapainoinen suoritus koko joukkueelta. Ottelun hahmoksi nimettäköön neljä maalia viimeistellyt Daniel Kuhmonen.

Ensimmäisen ottelun voiton myötä lohkon viimeisestä kamppailusta muodostui oikea herkkupala. Nokian KrP:n hoidettua oman matsinsa Suolahden Urhoa vastaan selkeästi 9-1, oli ottelussa panokset kohdallaan. Voitto tai tasapeli riittäisivät O2:lle lohkon voittoon ja suoraan eliittisarja paikkaan, kun taas tappion myötä kyseisen potin korjaisi vastustaja KrP. Tällä pyrittiinkin tsemppaamaan joukkuetta ennen peliä, näissä sarjoissa tällaisista matseista pääsee harvoin nauttimaan. Aiheuttiko tämä sitten kipsin vai oli kaikki paukat annettu ensimmiseen peliin, koska esitykset kentällä eivät todellakaan olleet tilanteen arvoisia. Ottelun puoleen väliin asti edettiin tasaisissa merkeissä kummankin iskiessä maaleja vuorotellen. O2:n kuparisen rikkoi ensimmäisessä erässä ylivoimalla Markus Kaari. Jäähyjen sekoittama ottelu repesi kuitenkin loppuen lopuksi selkeästi Nokian KrP:lle numeroin 3-9.

Kirvelevä ja opettavainen tappio, mutta matka jatkuu. KrP siis suoraan Eliittisarjaan ja O2 matkaa ensi viikonloppuna RoPon vieraaksi sastamalaan, missä ratkotaan kumpi jatkaa Nokian seuraksi eliittiin.

-Tume