M1: Ilkka Tepponen jatkaa Amppareissa!

06/18/2020 - 16:34

Miehet edustus

Ensi kauden joukkueeseen kerralla iso annos kokemusta sekä timanttista pelisilmää. Alkuperäiset kuvat: Esa Jokinen

O2-Jyväskylän miesten edustusjoukkue jatkaa tulevan kauden joukkueen rakentamista jälleen erinomaisella kiinnityksellä, kun juhannuksen ja erittäin lämpimän kesän kunniaksi jatkosopimuksen on allekirjoittanut erittäin kuuma nimi;
Ensi kaudellakin Amppareissa surisee nimittäin Ilkka Tepponen!

28- vuotias Tepponen kuuluu joukkueen kokeneempaan osastoon, ja ensimmäisen kerran hänet nähtiin Amppareissa jo kaudella 2013-2014. Ile oli mukana nostamassa Amppareita Divariin sekä myös ensimmäisellä Divarikaudella. Uransa aikana useista loukkaantumisista kärsinyt Tepponen vietti kauden 2018-2019 alasarjoissa, mutta viime kaudeksi oli edessä comeback takaisin Ampparipaitaan. Tepponen oli O2-Jyväskylän johtavia pelaajia koko kauden ja kantoi myös kapteenin nauhaa muutamassa ottelussa.

Kahdella pelaamallaan Divarikaudella Ile on kirjauttanut 43 runkosarjan otteluun tehot 20+17=37. Lisäksi viime kaudelta tilille kertyi kaksi pudotuspelikamppailua.

Päävalmentaja Joonas Kaasalainen oli erittäin tyytyväinen kokeneen ja luotettavan pelaajan jatkoon:

”Loisto juttu, että Ile päätti jatkaa ansioitunutta uraansa ampiaisissa! Ile on Amppareiden kokenutta osastoa, ja tuo omalla osaamisellaan luovuutta sekä tehoja joukkueelle. Ilen pelikäsitys on huippuluokkaa ja hän saakin usein ketjukavereistaan parhaan tuloksen irti. Luovana ja älykkäänä pelaajana ”kevään tulppaani” Ilkka tulee latomaan pörssejä sekä omaan että joukkueen pussiin ensi kaudella!”

Tepposen jatkosopimuksen myötä Amppareiden kauden 2020-2021 joukkueessa on nyt yhteensä 17 nimeä.

Sopimustilanne 18.6.2020:

Maalivahdit: Henri Tikkanen, Tommi Kauppinen

Kenttäpelaajat: Lari Mäkelä, Iiro Pieviläinen, Markus Manninen, Niki Kaurtola, Kaarlo Mahlberg, Patrik Salmensaari, Karel Joutsimäki, Jani Kuronen, Niklas Pulli, Mitri Tuomala, Oscar Salminen, Tuomas Rautiainen, Lauri Lavonen, Julius Sieppi, Ilkka Tepponen

C1

Alkuperäiset kuvat: Esa Jokinen

18.06.2020