N1: Täydet pisteet toiselta Valkeakosken vierailulta

11/17/2008 - 00:01

Naisten neljännen turnauksen pistesaldo Valkeakoskelta oli täydet neljä pistettä. Täydet pisteet tosin olivat haussa alusta asti kun vastassa olivat sarjan tämänhetkiset jumbojoukkueet FoSu ja VaKP. Forssalaisia vastaan pelattu peli ei jättänyt mieliin mitään mainittavaa. Pisteet irtosivat kovan pyörityksen jälkeen helposti, vaikka viimeistelyn puute hieman maalieroa verottikin.

Paikallisjoukkue VaKP kohdattiin sunnuntaina toista kertaa kotikentällään (kolminkertaisessa sarjassa kotikenttäetu samaa vastustajaa vastaan kahdesti). Ensimmäisessä erässä ei saatu aikaiseksi tapahtumia suuntaan tahi toiseen, mutta kovan sähellyksen ja kohelluksen jälkeen pisteet kuitenkin matkasivat selvällä maalierolla O2:n mukana Jyväskylään. Pahiten mieleenpainunut tapahtuma pelissä oli lienee Pyssyn (Heidi) loukkaantuminen ja joukkuetoverien suuri hätä, kun tuomari ei millään meinannut huutamisesta ja protestoinnista huolimatta keskeyttää peliä säädyllisessä ajassa. Lopulta joukkuetoveri kuitenkin päästiin evakuoimaan kentältä vaihtoaitioon ja koppiin toipumaan.

Tarkka tapahtumaraportti sunnuntain otteluista ilmestynee sivuille tiistaihin mennessä. 

Joukkue