N3: Kaksi ääripäätä

02/16/2020 - 18:09

Naiset 3

Linja-auto Iittalaan starttasi klo 12. Meillä oli ensimmäistä kertaa tälle kaudelle mukana täydet kolme kenttää.

O2JKL - YPA

Ylöjärven sarjakakkosen toisesta kohtaamisesta oli odotettavissa tiukka peli. Ensimmäinen erä oli molemmilta joukkueilta hieman tunnustelua. Vastustaja nakutteli ensimmäisensä kolmen minuutin kohdalla.

Toisessa erässä laadukkaaksi todettu alivoimamme toimi jälleen hyvin. Erikoistilanteen loppumisen jälkeen pakkaa ei aivan saatu kasaan ja vastustaja pääsi karkaamaan 0-2 johtoon. Hetkeä myöhemmin #18 Sini Kärkkäinen sai vastustajan puolustajan tekemään oman maalin.

Puolustuspäässä merkkauksemme ei oikein toiminut, eikä hyökkäyksistä saatu rakenneltuja. Ja pian vastustaja tuuletti jo kolmatta osumaansa. Tempo ei ollut kovinkaan kova, mutta YPAn syöttöpelitaktiikka pääsi murtamaan puolustuksemme monesti. Maalivahti #12 Eeva Hänninen sai ansaitusti parhaan pelaajan palkinnon 34 torjunnallaan.

Kolmanteen erään mennessä tilanne oli 1-3. Vastustajan hyödyntäessä jälleen merkkausvirheemme, kavennusta alettiin kaipaamaan tosissaan. Silloin #72 Taija Mitronen herätteli joukkuetta vielä osumalla, #63 Jenna Javanaisen tarjoilusta. YPA pisteli kuitenkin vielä yhden ja ottelu päättyi 2-5. Valmentaja Sakke totesi ottelun olleen "roskistulipalo".

Naiset 3

 

KalvKe - O2JKL 

KalvKea vastaan kentällä oli aivan toisenlainen joukkue! Ennakkoon tiedettiin, että vastustajalla on vikkelät jalat, mutta paikkasimme tämän fyysisyydellämme.

Hyökkäysten rakentelu oli alusta asti järkevää ja malttillista. Tykki #72 Taija "Taiski" Mitronen päätti aloittaa maalinteon ajassa 5:08. Vain 10 sekuntia myöhemmin vastustaja pääsi tasoittamaan tilanteen. Hetken aikaa väännettiin. Tiimityöskentely toimi ja irtopalloihin painettiin ahnaasti. Tolpat pelastivat meidät pari kertaa, mutta tempomme ei missään kohtaa hyytynyt. Sitten #11 Emmi Laukkarisen duuni kantoi hedelmää ja pallon voitokkaasti mukaansa tempaisi #10 Kati Pulkkinen, joka laukoi laidasta yläpömpeliin.

Toisessa erässä ei jalka painanut, päinvastoin. Joukkueen tulokas #7 Emma Kautto pääsi käyttämään tulista laukaustaan #72 Taija "Taiski" Mitrosen siirrosta. Pari minuuttia myöhemmin #11 Emmi Laukkarinen ravisteli vastustajaa jälleen, #18 Sini Kärkkäisen syötöstä.

Vastustaja paineisti myös meitä, mutta viisikko toimi erittäin hyvin ja alhaalla rauhoitettiin katkojen jälkeen onnistuneesti. Tällaisen tilanteen jälkeen puolustaja #13 Erika Kamsula käytti hyväksi #72 Taija "Taiski" Mitrosen ovelaa nousemista heittäen pallon kaukaa Taiskin namuteltavaksi.

Vastustajan maalivahdin vaihdon jälkeen KalvKe pääsi kaventamaan yhdellä, mutta #10 Kati Pulkkinen päätti näyttää, että tänne tultiin pelaamaan ja pommitti jälleen upean kaukovedon verkkoihin. Alle minuuttia myöhemmin puolikuntoinen #50 Saara Makkonen teki helpottavan, #15 Essi Pirttivaaran syötöstä.

Vastustajan osuman jälkeen siirryttiin kolmanteen erään 3-7 lukemissa.

KalvKe nosti karvaustaan, mutta pidimme pakkamme kasassa upeasti. Sitten #18 Sini Kärkkäinen vapautti jälleen laituriparinsa #11 Emmi Laukkarisen, joka pääsi tuulettamaan osumaansa maukkaasti. Kolmannen erän ylivoima pelattiin maltillisesti ja koko joukkue taisteli loppuun asti vieden voiton kotiin herkullisin 3-8 lukemin. Järjestäjä palkitsi pelin parhaana #11 Emmi Laukkarisen. 

Joukkue äänesti turnauksen tähtipelaajiksi:

⭐⭐⭐ Kati Pulkkinen 

⭐⭐ Emma Kautto / Taija Mitronen 

⭐ Eeva Hänninen 

Naiset 3

16.02.2020