M1: Amppareille pisteet koti-avauksesta

10/14/2016 - 15:46

Monnarin parketille vieraaksi saapui paikallisvastustaja Blasters. Ottelun piti olla virallinen kauden avauspeli, mutta se siirrettiin Suomen cup ottelun takia viikko-otteluksi torstaille. Viime pelistä muuttuneen amppareiden terveystilanteen ja rosterin leveyden ansiosta valmennukselle avautui mahdollisuus muutamaan kokoonpano muutokseen. Hakasen tsekkiloukki on kunnossa, kun taas Nenonen siirtyi pois miesflunssan takia ja Mahlberg lähti vihreämmille niityille Ruotsiin, vain hetkeksi kylläkin. Maalimolkke vaihtui myös, kun torjunta vastuun otti Janne Manninen ja ”Köne” Tikkanen siirtyi hassuttamaan yleisöä varjoliigaan erätauoille.

Blastersia vastaan ampparit pelasivat kauden alla harkkapelin ja se peli päättyi amppareiden selkeään voittoon, tiedossa oli että ”hieman” erilainen peli kuitenkin on tulossa. Blasters voittikin kauden avauspelissä Sisä-Suomen Chelsean elikkä Nokian KRP:n akatemian. Viikkopelin tuomat arkiset haasteet lisäsivät vaikeutta valmistautua otteluun. Tämä näkyikin siitä asti, kun ukot hallille tulivat. Väsyneitä pelaajia, jotka olivat juuri päässyt töistä, koulusta tai sohvalta. Kapteeni Lempisen ulkolämmöt eivät juurikaan herättänyt porukkaa ja koska Jyväskylän liigasähly joukkue Happee harjoitteli ennen ottelua, saliin päästiin vasta 30 minuuttia ennen ottelun alkua. Alkulämmöillä löysät otteet jatkuivat.

Ottelu kuitenkin käynnistyi hyvin amppareilta. NHL videopelistä tuttujen bugimaalien mestari Lempo leipoi kuulan sisään 42 sekunnin jälkeen. Tämän jälkeen alkoikin melkoinen palloittelu kotijoukkueen osalta. Hyville maalipaikoille päästiin kyllä, mutta siitäkin yritettiin siirtää vielä seuraavalle. Blasters tekikin ottelun ensimmäisen erän loput kaksi maalia, toinen maali oli taattua O2 laatua elikkä omamaali, jota ei kuitenkaan tilastoihin merkitty. Pallo meni maaliin ottelun parhaimmaksi valitun Sampo Laukkalan jalasta. Erä tauolle lukemissa 1-2.

Toisessa erässä nähtiinkin sitten muutama maali enemmän, maalinteon aloitti ampparit kun Ville Sepponen iski pikku kärkimiinan jälkeen tarkkaakin tarkemman lirpin ohi Blasters veskarin. Blasters pelaajan pelatessa maasta, näki ottelun ensimmäinen jäähykin päivänvalon. YV toimii ja kapteeni Lempinen leipoi maalin maailman hitaimmilla ja puisimmilla käsillä, maalin kulmalta. Tämän jälkeen Blasters tasoitti pelin 3-3, amppareiden tarjoamasta lahjasta omassa päässä. Erän viimeisestä maalista vastasi O2, kun VIHDOINKIN Laukkala osui oikeaan päähän. Hyvän syötön maalin takaa antoi Iiro Kinnunen, joka nousi pistepörssissä tasoihin maalivahti Tikkasen kanssa. Toisen erän jälkeen isot olivat 4-3

Kolmanteen erään muutoksia tehtiin hieman, kun Juhnu Manninen siirrettiin pelaavasta ja tilalle laitettiin varjoliigassa loistanut Tero Lamberg. Peli pysyi edelleen tasaisena ja molemmilla oli paikkansa, mutta maaleja odotettiin erän toiselle puoliskolle asti. Paha poika Laukkala istuessa jäähyllä onnistui Blasters hyökkääjä Määttä yllättämään erittäin hyvin maalilla pelanneen Mannisen. Tämän seurauksena peluutusta tiivistettiin kahteen ketjuun ja se toikin heti tilanteita Blasters päätyyn. Tästä seurasi vieraiden rike maalinteko tilanteessa ja tuomarin käsi ylhäällä rankkarin merkiksi. Patentti rankkaria suorittamaan laitettiin Kinnunen, tilastoihin kuitenkin ERL ja O2 ylivoimalle. YV tuotti kuitenkin taas tulosta, kun lähes identtinen kuvio toimi, tällä kertaa toiselta puolelta maalia ja hieman paremmilla käsillä operoivan Laukkalan toimesta. Ottelua oli reilu kolme minuuttia jäljellä. Blasters ei enää onnistunut maalinteossa muutamasta paikasta huolimatta, joten ottelu päättyi tulokseen 5-4.

Ottelusta siis pisteet jäivät monnarille ja amppareiden haltuun. Rytkijälaseilla palkittu Sampo Laukkala tavoitettiin tänään työreissulta Helsingistä ja varakapteeni tiivisti pelin seuraavasti: ”Saatiin hyvä startti peliin, kun Lempot otti homman välittömästi haltuun. Loput ensimmäisestä erästä peli näyttikin juuri siltä, miltä arki-ilta pelit yleensä näyttävät. Parannettiin tekemistä läpi ottelun ja peli alkoi koko ajan kääntyä meille päin enemmän ja enemmän. Olihan siinä tontteja useampaankin maaliin, mutta ilmeisesti säästettiin ne kihaukset sunnuntaille ja pidettiin peli jännittävänä loppuun asti. Tärkeät kaksi pistettä joka tapauksessa.”

Amppareiden sarja jatkuukin sitten heti sunnuntaina kotipelillä, hieman oudoissa maisemissa Palokassa. Vieraaksi saapuu jo aiemmin mainittu Sisä-Suomen Chelsea elikkä Nokian KRP akatemia, joka kuhisee nimimiehiä ja liigakokemusta on useampi sata peliä. Luvassa siis varmasti tiukka ja mielenkiintoinen peli jälleen. Tervetuloa katsomaan mitä muutoksia Peltonen on pelikirjastaan tällä kertaa keksinyt.