M1: Äyien tuplaviikonlopussa tuplapanos – Cuppia ja divaria samassa paketissa

Tulevana viikonloppuna Edarin äyät pelaavat niin sarjapisteistä kuin myös paikasta seuraavalla kierroksella Suomen Cupissa. Lauantaina Ampparilauma pakkaa kassinsa ja suuntaa Joensuuhun Josban vieraaksi. Tässä ottelussa on tuplapanos, sillä voittaja nappaa 2 pistettä ja sen lisäksi paikan seuraavalla kierroksella Cupissa. Seuraavana päivänä sunnuntaina taas Monnarille saapuu vieraaksi ex-amppareiden mm. Henri ”Mane” Eskelisen sekä Sampo Laukkalan edustama M-Team Helsingistä.

Otteluennakko: Josba - O2-Jyväskylä, 14.10. klo 17:00, Joensuu

Josba on tällä hetkellä Divarissa sijalla 2. eli pykälän Amppareita ylempänä, tosin yhden ottelun enemmän pelanneena. Luvassa on siis varmasti tiukka ja mielenkiintoinen kamppailu kun molemmat joukkueet antavat kaikkensa, jotta cupjuna ei pysähtyisi heti ensimmäisen ottelun jälkeen. Josban ylivoima on etenkin ollut sarjan alkukierrokset hirveässä lyönnissä. On siis selvää, että jäähyaitiosta tulee pysyä poissa ja Josban todella vaarallinen ylivoima pitäisi pystyä tylsistyttämään mahdollisimman tehokkaasti.

Suomen Cupissa menestyminen on ollut tärkeää Amppareille jo aiempina vuosina 2. divarin ajoilta ja sieltä onkin toissa kaudelta saavutuksena pikkufinaalin voitto. Tämä asia ei ole yhtään muuttunut, vaan Ampparilauma lähtee piikit teroitettuna hakemaan voittoa ja paikkaa seuraavalle kierrokselle tästäkin ottelussa, vaikka tilanne ja lähtökohdat ovat todella erilaiset aiempiin vuosiin nähden.

Otteluennakko: O2-Jyväskylä – M-Team, 15.10. klo 13:00, Monitoimitalo

Viikonlopun huipentavassa toisessa ottelussa vastaan asettuu siis entisiä amppareita vilisevä M-Team. Viime kaudella salibandyliigaa pelannut, mutta täksi kaudeksi divariin tippunut ”M-Joukkue” on haalinut yhtä monessa ottelussa yhtä monta pistettä kun Ampparilaumakin, mutta hieman heikomman maalieronsa takia löytyy sarjataulukosta sijalta 8.

Ottelusta tuleekin todella kiinnostava, etenkin kun entiset O2-pelurit Henri Eskelinen ja viime kaudella lähinnä tyhjästä maalista ohi laitellut Sampo Laukkala palannevat tuttuihin maisemiin Monitoimitalolle. Vielä lisäjännitettä tuo se, että Laukkalan veljekset pukevat päällensä eri joukkueiden paidat (Tuomas O2:sen, Sampo M-Teamin). Onkin mielenkiintoista nähdä tuleeko veljesten välille melko yleistä veljesten välistä kamppailua vai pysyvätkö tunteet kurissa ja he ovat toisilleen kuin kuka tahansa vastustaja.

Viikonlopun aikana tullaan pelaamaan kaksi varmasti tiukkaa ja kovaa peliä, mutta Ampparit lähtevät näihin otteluihin mielessään vain kahden ehjän 60 minuuttisen pelaaminen, jonka tulisi kasvattaa joukkueen pistesaraketta 4 pisteen arvoisesti.

Edarin äyät ja toimitus toivovatkin, että sunnuntaina Monnarilla nähdään mahdollisimman monipäinen joukko kannattajia aikaisesta alkamisajasta huolimatta! Tervetuloa!

Seuraava kotiottelu pelataankin vasta vajaan kuukauden kuluttua 11.11.2017, kun Monnarin Ampparipesään vierailulle saapuu SB Vaasan miljoonamiehistö.

Kuva: Glenn Hägg