M1: O2 valmiina kauteen

09/13/2012 - 10:58

Viime kaudella divarikarsintoihin yltänyt joukkue on vahvistunut kesän aikana niin penkin takana kuin kaukalossakin.

Joukkueen runko pysyi kesän helteiden jälkeen suunnilleen kasassa, muutamia täsmävahvistuksia ilmaantui sekä kaukaloon että penkin päähän.

Alkavalla kaudella Ampparilaumaa käskyttää kaksikko J-P Taskinen & Ilkka Peltonen. Taskinen on marinoitunut ookakkosen peräsimessä viimeiset kaksi kautta. Viime kausi jäi yhden maalin verran vajaaksi kun divariunelma sortui ratkaisevan karsintaottelun jatkoajalla. Peltonen puolestaan on kylvettänyt kultamitaleitaan Happeen A-juniorien kanssa Köyhälammessa parina viime keväänä.

Mitä kovan koutsikaksikon suojateilta on lupa odottaa?

- Viime kaudelta jäi aika paljon nälkää. Joukkueen runko on käytännössä sama, mukaan saatiin muutama nuori hyvä kaveri. Myös Ilkan kaltaisen huippujätkän tulo mukaan valmennukseen on meille selkeä etu. Odotan että tällä kaudella joukkueesta saadaan paljon enemmän irti, Taskinen perkaa.

- Joukkue vaikuttaa hyvältä, tasapainoiselta ja ennen kaikkea motivoituneelta. Jätkät ovat menneet kesän aikana reilusti eteenpäin, ja käyrä pidetään nousevana myös kauden aikana. Kentällä odotan näkeväni aktiivisen, iloisen ja rentoutta ja itseluottamusta huokuvan porukan, Peltonen jatkaa.

Ensimmäinen kauteen valmistava koetus käydään tulevana viikonloppuna kun Suomen Cupin toinen kierros pyörähtää käyntiin Vaajakosken tikkuaskissa.

O2 lähtee selättämään vastustajiaan uusitulla rosterillaan:

(Suluissa pelaajan viime kauden seura)

MV Jaakko Kaistinen
MV Olli Oksanen
MV Seppo Ikonen

H Anssi Huisman
H Asmo Hakanen
H Eino Jauhiainen
H Esko Väisänen
H Henri Pitkänen
H Ilari Suuronen
H Ismo Nybacka
H Kimmo Paananen
H Simo Saarinen (FBC Dux)
H Tomi Scharin
H Tuomas Pulkkinen (Steelers)
H Vesa Hytönen

P Antti Pöyhönen (Ikhtys jkl)
P Henri Dahlström (Matinkylän Salibandy Klubi)
P Jari Alamaa
P Jari Aromaa
P Juha-Pekka Paalanen
P Jukka Suomalainen
P Petri Romppainen
P Santeri Niemi
P Teemu Puttonen
P Tommi Moilanen (Happee)