N1: O2-naiset mieluisalle kesälomalle

Ampparinaisten kausi huipentui 2.divisioonan loppusarjan seurauksena 1.divisioonan karsintoihin, joissa O2 sai vastaansa 1.divisioonassa pelanneen Saarijärven Nicebandyn. Hallitilanteista ja ottelupäivämääristä johtuen paras kolmesta-ottelusarja laitettiin käyntiin Jyväskylässä ja sitä jatkettiin seuraavana päivänä Saarijärvellä. Peleiltä odotettiin kiihkeää paikallisvääntöä, mikä konkretisoitui lauantaina yhteen solisluun murtumiseen ja viimeistään sunnuntaina toisen joukkueen selkärangan murtumiseen. Ampparinaiset lähtivät taistelemaan asenteella, johon sisältyi tieto tulevien pelien kovuudesta, omasta ja vastustajan taitotasoista sekä siitä, että joukkueella ei ollut mitään hävittävää, ainoastaan voitettavaa. Kysymys kuului, onko O2-naisilla tarpeeksi tahtoa?

Ampparinaisten taistelu alkoi siis lauantai-illan huumassa kotiottelulla Monnarilla. Paineet olivat odotetusti Nicebandylla, joka joutui karsintoihin säilyttääkseen ykkösen sarjapaikan. O2 pyrki pitämään ajatukset korkeintaan seuraavassa vaihdossa, pallon hallussa sekä näyttämään taitonsa ja taistelutahtonsa kunnioitettavan 140 katsojan edessä. Jännitys oli käsin kosketeltavaa etenkin ensimmäisessä erässä, mutta jännityksen lauettua Ampparinaiset pääsivät irti ja tekivät tilanteita yksi toisensa jälkeen, vastustaja perävanassa. O2-naisten maalinikkariksi tahtoi eniten Lazer, joka palkittiin joukkueen parhaana pelaajana iskettyään vastustajan verkkoon kaksi maalia muuttokuorma taakkanaan. Ottelu eteni vuorovedoin aina kolmannen erän loppuun asti, jolloin yllättäväksi osatekijäksi ratkaisussa muodostui Nicebandyn yhden pelaajan puuttuminen pöytäkirjasta ja siitä seurannut 5 minuutin jäähy. Eve ”Nyt on tilaa pelata” Kinnunen käyttikin lisätilan hyödykseen ja niittasi taululle loppuluvuiksi 4-3 O2-naisten hyväksi.

Ykkösdivarin nousuun vaadittiin O2-naisilta kuitenkin kaksi voittoa, joista toinen oli ensimmäisen osa-ottelun jälkeen plakkarissa. Toiseen otteluun valmistauduttiin pääasiassa hyvän unen ja kummallisen musiikin voimin. Ampparinaisilla ei edelleenkään ollut paineita, joten pelifiilis oli lähes täydellinen lievän, mutta erittäin terveellisen jännityksen säestyksellä. Ottelu alkoi O2-naisille suotuisasti, kun tuomari vihelsi 5. peliminuutin kohdalla pilliin rankkarin merkiksi. Ina ” Paikasta en erehdy, jos ei rankkua lasketa” Airola halusi uudistaa lempinimensä ja upotti pallon Nicen maalivahdin selän taakse nätin harhautuksen ja rystynoston lopputuloksena. Turkoosi ketju onnistuikin tällä kertaa normaalista poiketen maalinteossa. Ina pääsi upottamaan vielä toisen, ehkä hieman kyseenalaisen, rankkarin sisään, Anni osui tuttuun tapaan tyhjään maaliin ja Neukku osui vihdoin ja viimein tuopin korkuisiin syöttöihin. Saarijärveläisten hyvästä pelistä huolimatta ero kasvoi lopulta niin suureksi, ettei aika enää riittänyt eron kiinnikuromiseen ja Ampparinaiset hoitivat homman kotiin Jyväskylään tuloksella 5-8. Oma, rauhallinen peli. Sillä voitettiin. Sillä ykköseen.

Silmiäni usko en, kun se O2 teki sen, täydellisen tuopin korkuisen. Silmiäni usko en, kun se O2 teki sen, täydellisen nousun ykköseen! Ampparinaiset kiittävät kuluneesta kaudesta kannattajiaan ja uskollisia fanejaan lehmänkelloineen. Erityiskiitokset ansaitsevat kaikki 1.divisioonan karsintoja seuraamassa olleet ja apuna hääränneet tutut ja vähemmän tutut poikaystävän kummin kaimat. Tervetuloa O2-naisten seuraan kaudella 2012–2013, jolloin Ampparinaiset pelaavat 1.divisioonassa. En, två, tre. Tahto.

Joukkue