N1: Nakit teki amppareista muusia

02/13/2017 - 10:09

Yleinen hätänumeropäivä 11.2. osoittautui meille hädän kärsimisen päiväksi. NST ei ole ollut meille koskaan helppo vastustaja eikä tämä helmikuinen lauantai-ilta tuonut siihen poikkeusta. Perässä roikuttiin ja maalipaikkoja luotiin, mutta vastustaja oli jälleen kerran selkeästi parempi lukemin 8-2. Ensimmäinen erä oli suhteellisen tasainen maalipaikkojen suhteen, mutta valitettavasti itse emme saaneet niitä hyödynnettyä. NST taas puhkoi meidän karvauksen helposti ja rokotti armottomasti virheistä. Pelin ensimmäiset toivon rippeet saimme toisessa erässä Heidin tehtaillessa liigauransa ensimmäisen maalin taidokkaalla vedolla vasempaan alakulmaan kaventaen tilannetta lukemiin 5-1.

Kolmas erä ei paljon lohdutusta tuonut vaan NST pisti lopullisen niitin pelille tehden heti erän ensimmäisen neljänneksen aikana kolme maalia enemmän ja vähemmän pomputtelukilpailun tuloksena. Erän loppupuolella ainakin oman kenttämme pieneksi lohduksi Saara Metsälä pukkasi pallon maaliin palkintona Maiju Parttimaan sinnikkäästä esityöstä ja sinetöi loppulukemat 8-2:een.

Jälkipolville ei jäänyt tästä pelistä muuta kerrottavaa kuin Heidin ensimmäinen liigamaali ja Tanja Matilaisen komea saavutus 200. liigaottelu. Loppukausi painetaan armottomasti joka viikonloppu pelejä ja katse on suunnattu vahvasti jo seuraavaa viikonloppua kohden. Sarjan toista sijaa pitävä SB-Pro ottaa meidät vieraakseen Campo-Areenalle lauantaina, ja sunnuntaina taas pääsemme kotiluolaamme Palokkaan haastamaan tämän vuoden Suomen Cupin mestarin TPS:n. Tervetuloa kannustamaan Palokkaan 19.2. klo 16.30! Ihanaa ystävänpäivää kaikille amppareille ja faneille! :)

#17