N1: Kotona Mikkelissä

11/12/2017 - 12:18

 

Lauantaina pelattiin O2:n kotiottelu EräViikinkejä vastaan poikkeuksellisesti Mikkelissä farmiyhteistyön merkeissä. Mikkelin yleisö pääsi ensimmäistä kertaa näkemään SportForumilla liigasalibandya. Kotiottelun tunnelmaa luomaan oli mukaan otettu joukkueen oma kuuluttaja Karri ”Kartsa” Ärling, ja Mikkelin edustajattareksi oli lainattu Hatsinan Elisa Vilhunen. O2:n naiset lähtivät otteluun aiempaa kovemmalla otteella, sillä pari edellistä tappiota olivat jääneet kirvelemään mieliä ja voitontahtoa löytyi. Ensimmäinen erä alkoikin lupaavasti, kun ampparittarit lähtivät peliin aktiivisella pallollisella pelillä ja paikkoja luotiin molemmin puolin. Erän lopussa ErVille tarjoiltiin mahdollisuus avata maalipörssi ylivoimalla, mutta maalia ei syntynyt ja erätauolle lähdettiin tiukassa 0-0- tilanteessa.

Toisen erän alkuun O2 hoiti jäljellä olevan alivoiman kunnialla, mutta sitten alkoikin EräViikinkien maali-iloittelu. Neljä kertaa pallon viuhahdettua ampparien maaliin hengähdettiin hetki aikalisän merkeissä. Toisen erän lopussa molemmat joukkueet ottivat jäähyjä ja hetken aikaa pelattiin 4 vastaan 4 -peliäkin. Amppareiden avausmaali saatiin aikaiseksi, kun Kiia-Mari Avikainen höpläytti rangaistuslaukauksella vastustajan veskaria. Toinen erä päätettiin ErVin johtaessa 1-7.

Viimeiseen erään ampparit tiivistivät rivejään lähtemällä hakemaan kavennusta kahden vitjan voimin. Erän alkuun Katariina Louna saikin iskettyä pallon häkkiin Jenni Kaipaisen syötöstä, mutta siihen amppareiden kavennusyritys jäikin ja lopulta ErVi pääsi tekemään vielä kaksi pörsää ennen loppusummeria. Pelin nälkäisimpänä ampparina palkittiin Katriina ja pronssisen veikkausmitalin ansaitsi maalilla torjunut gepardimainen Tanja Matilainen. Pisteet ja kirkkaimmat veikkausmitalit lähtivät ansaitusti EräViikinkien matkaan.

Seuraavan kerran amppareiden kotiottelua pelataan jälleen Palokassa 7.1.2018, kun O2 kohtaa TPS:n.

#24

Tulospalvelu

maalivahdit