M3: Vailla mahdollisuuksia Viitasaarella

02/12/2019 - 15:12

Miehet 3

Kuukka Gunners - Miehet III

Miesten kolmosjoukkue matkasi kauden toiseen reissuturnaukseensa Viitasaarelle sahojen kupeeseen. Edellinen turnaus Viitasaari Areenalla toi joukkueelle kaksi voittoa ja vastassa olivat tänään samat joukkueet. Itseluottamusta uhkuen joukkue lähti siis hakemaan uudelleen neljää pistettä ja ensimmäisessä ottelussa oli vastassa lohkon kärkipäässä majaileva Kuukka Gunners.

O2 pääsi turnaukseen melko kapealla kokoonpanolla, kun vain kaksi kenttää pelimiehiä saatiin kasaan. Poissa joukkueelta oli sisäisen mm. pistepörssin kärkinimiä sekä valmentaja Saukko, joten kollektiivisesti joukkue päätti lähteä passiivisemmalla ja puolustavammalla taktiikalla kaatamaan Gunnersia. 

Pelistä tuli kuitenkin todellinen Via Dolorosa. Joukkueen hyökkäyspeli oli käytännössä katsoen olematonta, kuin satunnaisia hajalaukauksia lukuunottamatta hyökkäyspäässä ei päästy järkevästi pelaamaan. Myös hyvin aiemmin kaudella toiminut puolustuspeli oli ottelussa virheiden sävyttämää, kun varsinkin avauserässä Gunners pääsi iskemään aivan maalivahdin alueen rajalta palloa häkkiin. Kenties joukkue lähti liiankin passiivisesti katselemaan vastustajan peliä.

Toisaalta kovassa iskussa oli myös Gunners. Uuraisten ylpeydeltä nähtiin ottelussa hienoja yksilösuorituksia ja aivan kaikki tuntui joukkueelta onnistuvan. Loppuluvuiksi uuraislaiset latoivat tylyt 10-0 lukemat.

 

Miehet III - SC Luppo II

Päivän toinen ottelu pelattiin muutaman tunnin tauon jälkeen SC Luppoa vastaan. O2 päätti lähteä tähän otteluun aktiivisemmin oman pelin kautta, kuten tällä kaudella hyvällä menestyksellä aiemminkin. Eihän nyt Viitasaarelle asti lähdetä kahta umpisurkeaa ottelua pelaamaan!

Peli alkoikin huomattavasti paremmalla ilmeellä ja kenttätapahtumien perusteella tulossa oli tasainen ottelu. Viiden minuutin pelin jälkeen Luppo onnistui kuitenkin avaamaan maalihanansa ja tämän jälkeen negatiivinen lumipalloefekti oli valmis. Kenties ensimmäisen pelin selkäsauna oli jäänyt käsittelemättä, tai usko omaan tekemiseen oli tältä päivältä jo käytetty. Joka tapauksessa taululla olivat pian lukemat 0-3. Toista erää oli pelattu viisi sekuntia, kun Luppo maalasi neljännen kerran ja tähän peli käytännössä loppuikin. 

Hyökkäypeli oli yhtä takkuavaa kuin edellisessäkin ottelussa, lukuun ottamatta kolmannen erän viittä viimeistä minuuttia jolloin joukkue vielä löysi ylpeytensä. Päivän ainoa osuma syntyi lopulta Mikko Strandenin laukoessa pallon verkon perukoille Aleksi Nivuksen syötöstä. Päätössummeri ei soinut tänään hetkeäkään liian aikaisin ja tuskien taival päättyi Lupon voittoon loppulukemin 1-6.

Karsintapelit karkasivat joukkueelta tappioiden myötä ratkaisevan tuntuisesti, joten loppukaudella päästään paineettomasti nauttimaan pelaamisesta. Pelit jatkuvat 23.2. Killerin liikuntakeskuksella, vastustajina tuolloin Viitasaaren Viesti ja Laukaan Kings. 

Päivän Börs

Mikko Stranden 1+0
Aleksi Nivus 0+1