N1: Kunnon rytinää Punaportilla

02/12/2012 - 00:01

Naiset pääsivät taas vaihteeksi palloilemaan Hämeenlinnaan. Lohkon keulapaikka tuntui ahdistavan kuitenkin liikaa ja näin vastustajat tarjosivat pienen oppitunnin, palauttaen ampparilauman vauhdilla maanpinnalle. Murskaava kahden pinnan sarjajohto vaihtui näin kynsien pureskeluun ja muiden joukkueiden tulosten jännittämiseen.

Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli kauden ainoan tappion aiheuttanut TiPa, joka jätti meidät heti lähtökuoppiin. Vauhdilla ja fyysisyydellä etumatka, jota emme kyenneet enää tavoittamaan. Samat sävelet kuin aiemmin, me ei osuta mistään ja kaveri kuittaa virheemme kovalla prosentilla, voittaen lopulta 3-5. TiPasta näin ainoa joukkue, jolta ei kaudella pinnoja irronnut. 

Muutaman tunnin tauon jälkeen kohtasimme puolestaan PIskun. Emännät olivat vähintään yhtä ärsytettyjä kuin me, hävittyään myös ensimmäisensä. Näin jälleen 45 minuuttia täyttä sotaa, joka lopulta päättyi ratkaisemattomaan lukemin 2-2. Hyvä tasonnosto ei riittänyt, kun pallo ei vaan totellut ratkaisupaikoissa ja onnetar oli hylännyt.

Ratkaisua joudutaan näin jännittämään viimeiseen asti, kun seuraavaksi ottelemme parin viikon päästä Killerillä. Tervetuloa seuraamaan O2-naisten paluuta voittojen tielle, kun ensin vastaan lönköttelee Classic II ja sen jälkeen ratkomme keskinäisen paremmuuden PIskun kanssa.

Joukkue