N1: Kevään aloitus häviöllä ja voitolla

01/12/2009 - 00:01

Uuden vuoden ensimmäinen turnaus ei mennyt aivan putkeen naisillakaan. Sunnuntain ensimmäinen peli hävittiin Probellille maalilla (edelleen joku niskaote paikallisvastustajalla). Toinen peli saatiin kuitenkin haltuun ja voitto joulun jälkeen sarjakakkosena majailleesta SC TOP:ista maalin erolla.

Probellia vastaan peli sujui ja oli katsomisen arvoista mutta viimeistely ei toiminut. Lisäksi vastustajaa hemmoteltiin tekemällä harmillinen oma maali. SC TOP:ia vastaan peli ei olisi voinut olla kauheamman näköistä. Ryntäilyä, sekoilua ja pakkiosaston ajoittaista väsymistä (pakit pyörittivät yhden erän lopun kolmella Hanen loukattua polvensa). Voitto ja kaksi pistettä kuitenkin pitänevät joukkueen sarjakärjessä. Loppukevät vedetäänkin sitten taas vieraspeleissä ja kunnialla omaan pussiin!
Tarkemmat tilastot peleistä ilmaantuvat alkuviikon aikana kunhan allekirjoittanut saa pöytäkirjat haltuunsa.

Joukkue