N1: Paikallisderbyyn Happeen vieraaksi

10/11/2016 - 15:45

Lauantain pelipäivä on keskisuomalaisen naissalibandyn syyskauden juhlapäivä, sillä Ampparittaret matkaavat Monnarille kuumaakin kuumempaan paikallisderbyyn Happeen vieraaksi. Viime viikonlopun komean voiton jälkeen O2 on sarjataulukossa kahdella pisteellä viime kauden lopulta tutulla sijalla 9, kun taas sijalla 11 keikkuva Happee ei vielä etelän tuplapeliviikonlopun jälkeenkään onnistunut pistetiliään avaamaan.

Paikallisderbyn merkityksestä kertonee se, ettei O2:n hurjan kapteenin Jenni ”Mertsi” Pekkarisen sanaisen arkun avaamiseen tarvittu kuin hentoista painostusta. Mertsi kertoo latautuneensa tulevaan otteluun henkisesti jo hyvän aikaa, eikä painajaisilta ole viime viikkojen aikana vältytty. Pientä tutinaa puntissa on Mertsin arvion mukaan havaittavissa varmastikin molemmilla joukkueilla, vaikka edellisellä kaudella paikallisvastustajat jo kahdesti kohtasivatkin. Syksyinen hirvenmetsästysaika on kuitenkin parhaimmillaan: ”Tahtoa matsiin ei varmasti tälläkään kertaa tarvitse erikseen hakea, vaan se tulee luonnostaan. Koko viikko vedetään entistä huolellisemmin ja keskittyminen on ollut matsissa jo viikon alusta lähtien”, Mertsi kertoo.

Happee on saanut merkittäviä vahvistuksia edelliskauteen nähden etenkin kovista paluumuuttajistaan, joten Mertsin puolesta ennakkosuosikin raskas viitta asettuu heidän harteilleen. Hirvilauma on yhä nollassa pisteessä junnatessaan varmasti nälkäinen, mutta Ampparittarille kylmäpäisyyttä ja yllätysvalmiutta vaativa haastajan rooli on tuttu. Lauantaina kummallekin joukkueelle tärkeiden kahden pisteen lisäksi jaossa on myös ensimmäinen kiinnitys Jyväskylän naissalibandyn herruuteen, joten tule paikan päälle kannustamaan ja seuraamaan kuuman paikalliskamppailun tapahtumat!

Seuraa heitä:

Happee: Pinja Juvonen. Ampparitakkinsa kääntänyt sentteri Pinja nähdään tällä kaudella Happeen hirvinuttuun pukeutuneena. Vaatevalinnoillaan aiemminkin huomiota herättänyt Pinja avasi kauden pistesaldonsa tehoilemalla viime viikonlopun peleissä pisteet 2+1, joten hyvään rytkeeseen päässyt Pinja on varmasti vaarallinen vastus myös entiselle seuralleen.

O2: Alina Laitinen. Edellisenä viikonloppuna Steelersin suvereenisti nollannut vasta 14-vuotias Alina osoitti olevansa todellinen muuri, jota ei rankkarikaan saanut horjumaan. Mikäli Alina asettuu tolppien väliin myös lauantaina, ei vastustajalle varmastikaan helppoja maaleja ole tarjolla.

Happee-O2 la 15.10. klo 19, Monnari