M2: Voittojen tiellä neljän pelin tappioputken jälkeen

02/11/2019 - 15:11

Miehet 2

Edellisen raportin jälkeen on vettä virrannut Tourujoessa jo kolmen turnauksen verran. Syyskauden viimeisessä turnauksessa 15.12. alkanutta tappioputkea onnistuttiin venyttämään tammikuun kahdessa ensimmäisessä turnauksessa neljän pelin mittaiseksi varsinkin heikon viimeistelytehokkuuden vuoksi. Tammikuun ensimmäisessä turnauksessa 12.1. kirvelevät tappiot koettiin Riemulle tiukan väännön jälkeen 3-4 ja vahvan pelin pelanneelle FCN:lle vastaavin lukemin. Toisessa turnauksessa 26.1. LV onnistui kääntämään Amppareiden 2-1 johdon lopulta 5-3 voitokseen aamupäivän ensimmäisessä pelissä. Toiseen otteluun Urhoa vastaan asteli kuitenkin ärsytetty Amppariparvi, jonka tunnetila välittyi myös tulostaululle, jossa komeili 6-0 lukemat todella vahvan ja ehjän esityksen päätteeksi. Tappioputken katkettua joukkueella olikin hyvä fiilis lähteä kohti tulevia koitoksia ja 9.2. pidettävää seuraavaa Sisä-Suomen nelosdivarin turnausta.

 

SB Pommak – Miehet II:

Iltapäivä polkaistiin Amppareiden osalta käyntiin ottelulla sarjan jumbona majailevaa Pommakia vastaan klo 16:00. Lähtökohdat otteluun olivat varsin selvät, Amppareiden tulisi ottaa peli haltuunsa heti alkusekunneilta lähtien ja ottaa voitto kotiin varsin selvin lukemin pitääkseen mahdollisuutensa sarjan kärjen tuntumassa pysymiseen. Ottelun alku oli tunnusteleva, mutta pallo ja peli tuntuivat pysyvän melko hyvin Amppareiden hallussa. Tänään mustissa pelaava O2-miehistö lopulta aloittikin maalinteon ajassa 8:36 Vesa ”Vesse” Hytösen tarjoiltua maukkaan syötön Ville Selinille, joka siirsi vierasjoukkueen 0-1 johtoon. Ensimmäisessä erässä nähtiin vielä toinenkin maali, kun Arttu Isopahkala lisäsi vieraiden johdon jo 0-2:een puolitoista minuuttia ennen erän päätöstä.

Toiseen erään lähdettiin siis varsin hyvissä asemissa, mutta Pommak oli päättänyt laittaa kapuloita mustien rattaisiin heti alkusekunneilta lähtien. Pelikellon vanhennuttua vain 12 sekuntia toista erää kotijoukkue kavensi lukemat 1-2:een ja tästä ennätti kulua vain 36 sekuntia, kun lukemat olivat jo tasan 2-2 vahvan maalilleajon ja ihmeellisten pomppujen seurauksena. Amppareiden peli vaikutti kääntyvän vahvasti laskusuuntaan vastustajan noustessa jo maalin johtoon ennen erän puoliväliä. Tämä kuitenkin herätti vierasjoukkueen peli-ilmeen uudelle tasolle mustien latoessa toisen erän loppuun kokonaiset neljä kertaa. Ensimmäisenä tasoitusosuman iski Vesse, Markus ”Kusti” Turusen oivasta syötöstä ja sama mies oli asialla toistamiseen ajassa 26:25 tuomareiden vihellettyä rangaistuslaukauksen, josta Vesse ei totutusti epäonnistunut. Lukemat 3-5:een iski vajaat puoli minuuttia ennen erän päätöstä Jere Oksanen Esko ”Ese” Väisäsen syötöstä. Tämäkään ei Amppareille riittänyt vaan Ville Selin kävi vielä tuikkaamassa lukemat 3-6:een, kun vain yhdeksän sekuntia oli erää jäljellä, syöttöpisteen osumaan keräsi toistamiseen Kusti.

Kolmas erä alkoi Amppareiden vahvassa otteessa palloa ja pelin etenemistä halliten. Pelin hallinnan kääntämiseksi vastustaja sortuikin erän alussa rikkeeseen, jonka seurauksena mustat pääsivät hiomaan ylivoimapeliään. Ylivoima ennätettiin pelata lähes kokonaan, kunnes Juha Väisänen käänsi maalin takaa oivan syötön maalin kulmalle hakeutuneelle Eselle, joka ei paikasta erehtynyt vain kaksi sekuntia ennen YV:n päättymistä. Viiden maalin johtoon Ampparit siirtyivät melko pian nopean keskialueen käännön jälkeen, jossa syötön Selinin etukulmasta ujuttamaan maaliin tarjoili Niko Räsänen. Seuraavana vuorossa oli aiemmin syötön tarjoillut Väisänen, joka vastaavasti iski maalin Esen syötöstä. Kaksinumeroiset lukemat tulivat täyteen ajassa 39:31 Mikki Lepän tällätessä lukemat 3-10:een Isopahkalan tyylikkäästä syötöstä. Viimeiseen viiteen minuuttiin Ampparit iskivät vielä neljästi Jere Oksasen päättäessä oman väkevän läpiajonsa maaliin ja Räsäsen kirjatessa syöttöpisteen lisäksi maalin laukomalla pallon suoraan Selinin oivaltavasta syötöstä verkon perukoille. Parivaljakko Isopahkala-Leppä lisäsivät vettä myllyyn ensimmäisen toimiessa tällä kertaa maalin tekijänä ja loppulukemat 3-14 iski Vesse, Selinin kirjatessa ottelun viidennen tehopisteensä syötön muodossa. Maalilla vahvan pelin pelasi Tommi Timonen kirjaten 9 torjuntaa.

 

Miehet II – SBJ Vaajakoski

Päivän toisesta ottelusta oli odotettavissa huomattavasti tiukempi kamppailu vastaan asettuessa ennakkotietojen mukaan varsin hyvässä fyysisessä olotilassa pelaava yllätysvalmis SBJ Vaajakoski. Ensimmäinen erä alkoikin kotijoukkueen kannalta ei toivotulla tavalla vastustajan kävellessä helponnäköisesti puolustusalueen keskustaan ja sijoittamalla pallon puolustajien välistä takakulmaan 0-1 johtolukeman merkiksi vajaan kahden minuutin pelin jälkeen. Amppariparven osalta vaikeasti alkanut peli ei tarjonnut toivottua pallonhallintaa ja muutenkin pallo tuntui polttelevan kotijoukkueen lavoissa ensimmäistä peliä huomattavasti enemmän. Tästä huolimatta Oksanen pääsi kanttaamaan tasoitusmaalin etukulmasta J. Väisäsen syötöstä ajassa 5:30. Erän kuluessa vaarallisimmat paikat sai selvästi vierasjoukkue, joka tuntui löytävän koko ajan tilaa varsinkinkin kotijoukkueen puolustusalueen laidoilta. Näistä tilanteista vastustaja iskikin kaksi erän aikana kaksi lisämaalia puolentoista minuutin välein kymmenen peliminuutin paikkeilla siirtyen jo vaarallisen oloiseen 1-3 johtoon. Ampparimiehistö onnistui kuitenkin kaventamaan erän loppupuolella lukemat 2-3:een Kalle Mannisen iskiessä Räsäsen laukoman pallon maalin edestä terävästi verkkoon vapaalyönnin jälkitilanteesta.

Toinen erä alkoi ensimmäistä erää vastaavalla tavalla, eikä kotijoukkue saanut peliään vieläkään uomiinsa. Vierasjoukkue sen sijaan onnistui rakentelemaan useita vaarallisia paikkoja ensimmäisen erän tapaan ja lisäsikin erässä johtonsa jo ratkaisevan oloiseen kolmen maalin johtoon tasakentällisin tehdyillä maaleilla ajoissa 17:26 ja 25:21. Kolmanteen erään siirryttiin siis vierasjoukkueen vahvassa 2-5 johdossa.

Toisella erätauolla joukkue sai kuitenkin selvästi kasattua itsensä joukkueen isähahmon, Esen, pitämän palopuheen saattelemana. Erä alkoikin kotijoukkueen osalta aiempia eriä selvästi kovemmalla temmolla, joka palkittiin ensimmäisen kerran rangaistuslaukauksen muodossa reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Pallon taakse asettui Isopahkala, joka veivasi maalivahdin komeasti kahville, mutta laukaus suuntautui pienestä kulmasta karvan verran liian ylös osuen ylärimaan. Tästä Isopahkala ei kuitenkaan lannistunut vaan tarjoili heti seuraavassa vaihdossa erittäin maukkaan syötön vastustajan maalin takatolpalle Jussi Kempille, joka ei tarjoilusta erehtynyt, lukemat 3-5. Ampparijoukkeen toi maalin päähän vajaan minuutin edellisestä keskialueella vahvasti pallon itselleen karvannut ja tarkan kanttilaukauksen verkon perukoille saatellut Kusti. 5-5 tasoitus tarjoili yleisölle varmasti yhden illan komeimmista syöttökuvioista, jonka päätti lopulta Leppä, Kempin tarjoillessa tarkan kentän lävistävän poikkisyötön oikeaan laitaan. Hyvä vire sai jatkoa jo heti 24 sekunnin kuluttua, kun Oksanen tälläsi Ampparit ensi kertaa johtoon jo illan neljännellä maalillaan Esen komeasta syötöstä. Pelin loppu oli tiukkaa vääntöä, jossa SBJ haki tasoitusta myös ilman maalivahtia. Kotijoukkue taisteli kuitenkin urheasti ja peitti vastustajan laukauksia aktiivisesti, joka johti lopulta Selinin viimeistelemään ratkaisumaaliin ajassa 44:40. Osumaan syötön antoi Oksanen. Enempää maaleja ei ottelussa enää nähty, joten Ampparit käänsivät lopulta vahvan kolmannen erän ansiosta ottelusta tärkeän 7-5 voiton.

Kolmen ottelun voittoputkessa pörräävä Amppariparvi astelee areenalle seuraavan kerran maaliskuun alussa 2.3., jolloin Killerillä vastaan asettuvat sarjakakkosena kahden pisteen päässä majaileva KonnU sekä sarjan suvereeni kärkijoukkue MSM. Tarjolla on siis se kuuluisa neljän pisteen peli heti aamulla klo 10:00 sekä turnauksen päättävä salibandynäytös noin klo 20:00 alkaen.

Päivän pörssit:

#9 Selin 4+2
#28 Oksanen 4+1
#10 Hytönen 3+1
#11 Isopahkala 2+2
#9 Leppä 2+2
#20 E. Väisänen 1+3
#24 Räsänen 1+2
#57 J. Väisänen 1+2
#26 Turunen 1+2
#88 Kemppi 1+1
#16 Manninen 1+0