N1: Etelänmatkalla bonuspisteitä jahtaamassa

01/11/2012 - 00:01

Naiset jatkoivat pelejään lauantaina Hämeenlinnassa. Ensin tasuriputkea venytettiin jo kolmeen, mutta toisessa pelissä pääsimme taas voittokantaan. Kolmen pinnan myötä kärkipaikka säilyy, mutta eroa muihin ei vaan tunnu saavan. 

Alkuun kohtasimme Kooveen, joka jätti meidät täysin lähtötelineisiin. Pesukoneessa valtaosa ajasta, mutta paremman viimeistelyn ansiosta piste matkaan lukemin 4-4. Reilun pelin hengessä ei viittitty niitata voitto-osumaa tyhjiin viimeisellä minuutilla. Se olisi ollut jo hieman liikaa.  Pyhät olivat tehneet tehtävänsä.

Toiseen otteluun paikat olivat jo hieman auenneet, eikä Migillä ollut alun pyristelyn jälkeen toivoa ottelussa. Maaleja saatiin hieman odotella, mutta olivat ne lopulta sen arvoisia. Kunnon namuttelulla 1-6 voitto.

Yleisölle esiteltiin myös viime hetken hankinta Paula, joka osoitti sopivansa mainiosti huumorintajuttomaan joukkoomme. Tämän myötä joukkue saattaisi olla lopullisessa muodossaan ja neitojen otteita voi seurata seuraavan kerran jo parin viikon päästä Parkanossa, jossa vastaan varsin äänekäs PaPo. Luvassa lisäksi pienen otteluohjelman säädön jälkeen Parkanon "seudun" paikallispeli Probellia vastaan.

Joukkue