Ampparipäivä Hippoksella tulevana lauantaina!

ampparipäivä Salibandyseura O2-Jyväskylä viettää tulevana lauantaina 15.10.2022 koko seuran jäsenistön yhteen kokoavaa Ampparipäivää Hippoksella. Päivän aloittaa seuran nuorimpien junioreiden eli Amppariliigan kauden ensimmäinen turnaus Hipposhallissa. Turnauksessa kaikki joukkueet pelaavat kaksi peliä, ja joukkueet on jaettu lohkoihin ikäluokkiensa mukaan; turnauksen vanhimmat juniorit ovat 2010-2011- syntyneitä, nuorimmat taas 2016-2017- syntyneitä. Amppariliigassa aloitti tällä kaudella useampi uusi joukkue ja yhä useampi uusi pelaaja, joten monelle kyseessä ovat uran ensimmäiset salibandypelit! 2015-2017 syntyneiden lohkot pelaavat pelinsä aamulla klo 09:30 alkaen ja pelimuotona on 3vs3. Puolen päivän aikoihin pelaavat Ampparitytöt ja sen jälkeen turnauksen päättävät 2010-2012- sekä 2013-2014- syntyneiden pelit, jotka pelataan 4vs4. Turnaukseen saatiin mukaan myös vierailevia joukkueita, kun mukana ovat Leppäveden Leppä ja Suolahden Urho kahdella joukkueella sekä Muuramen Yritys kolmella joukkueella.

Viereisessä rakennuksessa eli Monitoimitalolla pelataan puolestaan päivän aikana molempien edustusjoukkueiden pelit. Päivän Monnarilla aloittaa Miesten Edustusjoukkue, joka kohtaa Inssi-Divarin kamppailussa Tampereen Kooveen. Joukkueet ovat vuosien varrella kohdanneet useasti ja vääntäneet joka kausi todella tiukkoja kamppailuja, ja nytkin viikonloppuun joukkueet lähtevät kolmen pisteen päässä toisistaan, Amppareiden ollessa sarjataulukossa yhden pelin enemmän voittaneena edellä. Ennakot eivät povanneet kauden alla nuorentunutta Amppareiden joukkuetta kovin korkealle sarjassa, mutta joukkue on osoittanut ennakkoluulottomalla esityksellään, että pudotuspelipaikoista kamppaillaan kyllä tänäkin vuonna. Joukkueessa isoa tulosvastuuta kantaa viime kaudella kovaa tulosta tehnyt Mitri Tuomalan viisikko, mutta myös nuoren 2006- syntyneen Marius Niemelän kenttä, jossa laidoilla hyökkäävät kokenut ja maaliahne Markus Manninen sekä joukkueen pistepörssin kärjessä oleva 2007- syntynyt kuopus Aatu Knuuti (5 peliin tehot 6+6=12), on ollut huipputehokas. Näiden nuorten pelaajien esiinmarssi alkoikin jo viime kaudella, mutta tällä kaudella ”junnut” ovat tulleet osoittamaan, että aikuistenkin peleissä pystyvät kantamaan jo isoa roolia!

Illan huipennuksena nähdään Naisten Edustusjoukkueen F-Liigan ottelu, jossa vieraaksi saapuu Helsingistä Jokerit. Kummankaan joukkueen kausi ei ole tulosten valossa alkanut kovin ruusuisesti, joukkueiden majaillessa sarjataulukossa pisteen päässä toisistaan sijoilla 6 ja 7. Toki viime viikonloppuna Ampparit antoivat oikein myrskyvaroituksen, kun Suomen Cupissa joukkue lähetti F-Liigan A-lohkossa pelaavan oululaisen SSRA:n Cupista ulos voittamalla heidät 3-1 Monnarilla. Joten kyllä Amppareidenkin joukkue alkaa varmasti pikkuhiljaa heräilemään, ja onhan joukkueella todella kova materiaali kyllä kentälle heittää; Iina Latvala, Kiia-Mari Avikainen sekä Taimi Mikkola omaavat vahvaa kokemusta myös kovemmilta sarjatasoilta jo, Iina Autio, Johanna Helminen sekä Jenni Timonen tuovat arvokasta kokemusta voittamisesta pitkän peliuransa ansiosta ja nuoret Janella Järvinen sekä Milja Tuomisalo tekevät kovaa vauhtia tuloaan kohti F-Liigan eliittiä! Ampparittarien joukkueessa pörrää tällä kaudella myös ulkomaalaisvahvistuksia, kun sveitsiläiset maalivahti Sandrine Goetz ja hyökkääjä Yagmur Yildiz ihastuttavat tällä kaudella F-Liigassa ampparipaidassa.

Päivän aikana Hipposhallissa ja Monnarilla tavattavissa myös täksi kaudeksi seuraan ”siirtynyt” maskottimme Pörri!

Päivän aikataulu:
Klo 09:30 – 15:30 Amppariliigan turnaus Hipposhallissa
Klo 09:30 – 18:00 Junioreiden kilpajoukkueiden joukkuekuvaukset Hipposhallissa
Klo 14:00 O2-Jyväskylä Miehet – Koovee Monnarilla (Inssi Divari)
Klo 17:30 O2-Jyväskylä Naiset – Jokerit Monnarilla (F-Liiga)

O2-Jyväskylä kutsuu kaikki seuran jäsenet sekä muutkin salibandyihmiset nauttimaan salibandyn huumasta tulevana lauantaina Hippokselle; ja tietenkin kannustamaan Edustusjoukkueemme voittoihin!