N1: Ja taso senkun laskee

Sarja? Ei sentään. Pelillinen? Hieman. Juttujen? Bingo!

Kauden ratkaisuhetket ovat käsillä naisten 1.divisioonassa. Ennen kautta lanseerattu suunnitelma, "jättäydy ajoissa jälkeen, niin sinulla on enemmän aikaa ottaa muut kiinni", on toiminut kuin uunislarba ruokiksella. Pientä yskähtelyä on kuitenkin ollut viime peleissä ja nyt onkin viimeinen aika kääntää tämä joukkue 360 astetta toiseen suuntaan!!! Selityksiäkään ei enää ole tarjota, kun vesipulmaankin löytyi varsin simppeli ratkaisu. Suodattamalla saadaan juomakelpoista vettä, koska silloin saadaan pois epäpuhtaudet, kuten sora, hiekka, lampaanraadot ja melojat.

Pikku jumppakuutiomme ovat valmiina nousemaan ylälauteille ja katsomaan kuka sitä kuumuutta parhaiten kestää, kun seuraavaksi kohtaamme PaPasin ja Welhot. Viimeksi kun kohtasimme nämä hienot joukkueet, osoitimme että voima ei ole peräisin fyysisestä kyvystä. Se tulee lannistumattomasta tahdosta. Pokka pettää heti. Tuuria se oli. Nämä joukkueet voidaan hyvin tiivistää muutamaan kuvaavaan sanaan: 

Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia. 
Yksilötasolla seuraamisen arvoisia on naisten kokenut kaarti, joka on kaudella hienosti osoittanut että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa unohtaa. Papasin puolelta... no nyt ei tuu ketään mieleen. Ja Welhoilta coast-to-coast nousuja rakastava pakki, jonka pyörittelyn jälkeen kärkipelaajamme saivat tokaistua vain: Ma ei taha hapupiima, ma tahan piima ja viinereid. – En halua piimää, haluan maitoa ja nakkimakkaraa. Jossain muussa joukkueessa voitaisiin olla huolissaan heidän terveydestään, mutta poikkeus vahvistaa säännön.

Joukkomme ovat kuitenkin valmiina ja uudet tavoitteet on heitetty ilmoille; toimitaan siellä, missä pahoinvointi on mahdollista, ei vielä todellista. Syvältä tai siis syvällistä. Syvällistä piti sanomani. Vanhoista pahoista tavoista on lähes päästy eroon, vain kahta emme suostu vaihtamaan - toinen on sukka ja toinen on toinen sukka. Emme voi hävitä.

Lauantain kohtaaminen PaPasta vastaan siis Palokassa ja sunnuntaina matkaamme ehkäpä viimeistä kertaa Kallaveden koululle Kuopioon, jossa toivottavasti ei tämän jälkeen enää pelejä nähdä. Toisaalta kun käärmeet katoavat, ei paratiisia enää ole. 


Tuskinpa kukaan tietää mitä on taas luvassa. Osa hoitaa homman kotiin taidolla, osa jää odottelemaan ihmettä. Ainoa mistä voimme olla varmoja; Jeesus ei tule, oletko valmis?

(Toim.huom. Kaikki asiallisuudet on jälkikäteen poistettu.)