M1: Miesten edustus kaudella 2010-11

Historian havinaa

Seuran ja samalla miesten edustusjoukkueen 10. kausi salibandyliiton sarjoissa käynnistyy. O2 perustettiin vuonna 2001, kun entinen Happee 2 haki kilpailullisista syistä sarjapaikkaa(2.div) Happee ry:ltä. Silloinen joukkue ei voinut nousta 2.divisioonasta 1.divisioonaan, koska liiton kilpailusäännöt sen kielsivät. Tämän johdosta O2-Jyväskylä ry perustettiin. Onhan O2 nimessä hiukan vanhan seuran perua.

Joukkue taisteli heti ensimmäisellä kaudella itsensä sarja ykkösenä 1.divisioonaan. Ensimmäisillä kausilla joukkueessa pelasi 27 pelaajaa, jotka olivat hyvin motivoituneita harjoittelijoita ja hienoja urheilijoita. Niinpä ei ollut ihme, että joukkue nousi 1.divisioonaan ja menestyi myös siellä. Ensimmäisellä 1.divisioona kaudella joukkue taisteli jopa SM-liigan karsijan paikasta, ollen lopulta runkosarjassa toisella sijalla heti Tapanilan Erän jälkeen. Joukkue pelasi 4 perättäistä kautta 1.divisioonassa, kunnes putosi sarjaporrasta alemmaksi kaudella 2005–2006. O2 oli tähän asti porskuttanut vanhoilla opeilla, jota perustajat olivat joukkueeseen onnistuneesti tuoneet. Juha Hirvonen ja Kari Ritvanen olivat luoneet O2:lle urheilullisen ja kilpailullisen ympäristön, jossa pelaajien oli hyvä kehittyä. Mutta, kun nuori seura ei pystynyt kehittymään, samalla nopeudella oli väistämätön tilanne joukkueella edessä, putoaminen sarjaporrasta alemmaksi.

Seuraavalla kaudella aloitettiin toiminta käytännössä alusta. Joukkueen pelaajisto, toimitsijat ja valmentajat jättivät kakkoseen pudonneen seuran ja siirtyivät uusiin haasteisiin. Kun uusi aloitus kaudella 2006–2007 2.divisioonassa alkoi, oli vanhasta ryhmästä enää kaksi pelaajaa/toimijaa jäljellä(Kapo ja Api). O2 toiminta alkoi uusin tuulin. O2:sen amppari-henkiset kaverit Kari Jauhiainen, Asmo Hakanen ja Anssi Huisman käynnistivät seuran kehitystyön. Tänä päivänä seura on vireä ja elinvoimainen. Nykyään seuran poikien, miesten, naisten ja tyttöjen joukkueissa sekä kerhoissa harrastaa salibandyä yli 100 seuran jäsentä. Seuralla on kaksi poikien joukkuetta, kaksi miesten joukkuetta, naisten joukkue ja lisäksi vedämme tyttöjen salibandykerhoja Kuokkalan ja Halssilan kouluilla.

Seurana lähin tavoitteemme onkin ylläpitää laadukasta juniorityötä ja antaa miesten sekä naisten joukkueille mahdollisuus harrastaa salibandyä hyvässä seurassa ja pyrkiä tätä kautta tarjoamaan entistä paremmat olosuhteet jäsenillemme.

Miesten edustus kaudella 2010-11

Viimekauden ykköstykkien siirtyessä uusiin haasteisiin on joukkueessa uudet vastuun kantajat. Tälle kaudelle joukkuetta valmentamaan tullut Jukka-Pekka Taskinen on saanut kasaan nuoren ja innokkaan amppari-ryhmän. Viimekauden joukkueesta jatkavat koko maalivahti osasto Seppo Ikonen ja Juho Peura. He ovat saaneet rinnalleen kilpailijan Olli Oksasesta(Blasters). Kenttäpelaajista jatkavat Antton Kuivalainen, Eino Jauhiainen, Esko Väisänen, Jani Saukko, Mika Kivi ja Santeri Niemi. Uusia tulijoita amppareiden kenttäpelaaja osastolle on ympäri suomen.

Henri Forss, Teemu Puttonen ja Toni Kiiveri, Blasters. 
Sami Soininen ja Antti Tasanen, FC Vaajakoski.
Juuso Kykkänen, Happee.
Ilari Suuronen, Flanels.
Petri Romppanen, SBS Eno.
Jari Alamaa, Himangan Pallo.
Lauri Hyväri, Ruukin Into.
Juha Tuomi, Soittorasia.
Juha Aho, Pallo Suharit.
Sami Lamponen, Kouvolan Sudet.

Joukkue kaudelle 2010–11

Maalivahdit
1 Seppo Ikonen
84 Juho Peura
85 Olli Oksanen
   
Kenttäpelaajat  
6 Jari Alamaa
7 Antton Kuivalainen
8 Petri Romppanen
9 Jani Saukko
10 Mika Kivi
11 Henri Forss
14 Juuso Kykkänen
15 Lauri Hyväri
20 Juha Tuomi
22 Juha Aho
23 Toni Kiiveri
27 Ilari Suuronen
33 Eino Jauhiainen
42 Sami Soininen
44 Santeri Niemi
58 Teemu Puttonen
72 Esko Väisänen
87 Sami Lamponen
89 Antti Tasanen

Valmentaja Jukka-Pekka Taskinen
Joukkueenjohtaja Kari Jauhiainen

Joukkue