D02: Toiseksi viimeisen kilpasarjan turnauksen saldona tyylipuhtaat 4 pistettä

02/08/2015 - 17:32

Kilpasarjan toiseksi viimeinen turnaus pelattiin Äänekoskella, jossa O2 sai vastaansa MäntU:n ja MuurY:n. Ensimmäiset kohtaamiset sarjassa olivat päättyneet Amppareiden voittoon. O2 pääsi matkaan lähes täydellä rosterilla, kun vain Ville Jansa, Rasmus Pernu ja Noel Kemell olivat poissa.

 

O2-JKL vs MäntU 12-0

Pukukoppiin oli saatu uudet poppivehkeet, ja liekö siitä johtuen, tanssit alkoivat pelikentälläkin heti ensimmäisestä minuutista lähtien. Wictor Wirzenius (2+0) avasi maalitehtailun jota Albert Wilhelms ja Teemu Nilsson (1+1) jatkoivat. Laukaisutilastoa ei tällä kertaa pidetty, mutta näppituntumalla sanoen montaa merkintää ei Amppareiden puolustusalueelle olisi merkitty. Ensimmäiselle erätauolle 3-0 lukemissa. 

Toinen erä jatkui ensimmäisen tapaan Amppareiden hallinnassa. Emppu Pasanen (2+0) aloitti toisen erän maalitehtailun ajassa 16:53. Toisessa erässä jyväskyläläiset onnistuivat maalinteossa yhteensä neljästi. Muut maalintekijät olivat: Patrik Salmensaari (1+1), Antti Huotari (2+1) ja Wictor Wirzenius toistamiseen. Komanteen erään 7-0 tilanteessa ja ainoa jännityksen kohde oli, säilyykö Markuksen nollapeli ja vihelletäänkö peli poikki ennen täyttä aikaa.

Ja kyllähän se peli saatiin poikki. Ajassa 37:40 Anssi Halomo latoi pallon kahdennentoista kerran MäntU:n verkon perukoille ja ottelu lopetettiin liian suuren maalieron takia. Markus Takaselle nollapeli ja Amppareille 2 pistettä erittäin tasapainoisen esityksen jälkeen.

 

MuurY vs O2-JKL 7-12

Muuramen kanssa oltiin pelattu suurimaalisia kamppailuita edellisissä peleissä. Tällä kertaa tavoitteena oli pitää vastustajan maalimäärä samoissa lukemissa kuin MäntU:a vastaan. Ensimmäisenä maalinteossa onnistui kuitenkin taas muuramelaiset, kun pallo kimposi takalaidasta O2-maalivahdin Milo Salmisen suojuksista maaliin. Patrik Salmensaari (3+3) tasoitti pelin minuuttia myöhemmin Roope Sihvolan laukoman pallon reboundista. Seuraavat kolme maalia olivat myös Amppareiden tekemiä ja ottelu näytti kulkevan suunnitelmien mukaan. Erätauolle 1-4 tilanteessa ja omassa päässä ei tarvinnut viettää aikaa juuri lainkaan - yhtä pomppumaalia lukuunottamatta. 

Eero Luokkanen (2+2) ja Emppu Pasanen (4+0) siirsivät Ampparit jo viiden maalin johtoon toisen erän alussa. Emppu viimeisteli erässä kolme maalia kuuden minuutin sisään tehden puhtaan hattutempun. Muuramelaiset onnistuivat ensimmäisen erän tapaan kertaalleen maalinteossa ja kolmanteen erään lähdettiin 2-8 lukemissa. 

Liekö hyvän olon tunne hiipinyt poikien puseroon vai mikä, mutta puolustuspelin paketti hajosi totaalisesti kolmannessa erässä. Tätä kuvastaa yksi muuramelaisten tekemä maali, jossa pelaaja purjehti neljän punapaidan läpi maalintekoon. MuurY onnistui kolmannessa erässä viidesti maalinteossa ja kaikki näistä maaleista tuli jokseenkin samanlaisen tilanteen seurauksena, kun keskialueella syntyi vastahyökkäys, jota ei saatu pysäytettyä - ei sitten millään. Onneksi sentään oma hyökkäyspeli toimi vielä kolmannessa erässä ja voittolukemut olivat kuitenkin selkeät 7-12. 

Ennen viimeistä turnausta O2 on sarjataulukossa toisena 2 pistettä Happeen perässä. Onneksi viimeisessä turnauksessa päästään Happeeta vastaan pelaamaan ja yrittämään ykköspaikan lunastamista, mikä oikeuttaisi pääsyä Eliittisarjan playoffeihin.