C2: Ideaparkista täydet pisteet!

11/07/2019 - 16:35

SM-Sarjan ensimmäinen kierros päätettiin komeasti kahteen voittoon.

Sunnuntaina 3.11. lähtivät C2-ikäluokan Pörriäiset pörräämään Lempäälän Ideaparkiin, kun SM-Sarjan ensimmäisen kierroksen viimeiset pelit siellä osaltamme miteltiin. Vastaan asettuivat Espoon suuret Westend Indians ja Esport Oilers NG. Matka alkoi hyvissä ajoin aamulla täyteen pakatussa bussissa. Ensimmäinen pitstop Orituvalla, jossa maittava aamupala masun pohjalle ja matka jatkui (heti siis kun Eeli oli saanut vohvelit paahdettua). Ideaparkin pihaan saavuttuamme oli edessä todellinen Bear Grylls- haaste; selvitä tuon tajuttoman kokoisen keskuksen läpi pelikentälle, joka luonnollisesti oli siellä keskellä. Kukaan ei kuitenkaan matkalla eksynyt, ja hetki kerettiin ottaa tuntumaa hieman ilmakuplaiseen Ideaparkin kenttään, ja katsella hieman Ilveksen ja Oilersin peliä. Artokin oli muuten paikalla luomassa tunnelmaa. Sitten noin kahden neliömetrin kokoisessa pukukopissamme alkuspiikit, jonka kautta lähdettiin valmistautumaan päivän avauspeliin.

Westend Indians - O2JKL/MuurY

LT 4 - 6

Avausvastustajaksi asettui viimeksi elokuussa Imatralla kohdattu Westend Indians aka Heimo. Silloin ei ollut voittajasta epäselvyyttä, kun Pörriäiset surisi voittoon lukemin 2-8. Nyt oli kuitenkin päivä eri, ja Indians varmasti hamusi revanssia. Heimo pääsi otteluun myöskin ykkösmiehityksellään, joten haaste olisi varmasti Pörriäiseille kova. Etenkin C1- pojissa loistavia otteita esittäneet Romeo Tång ja Osmo Silvennoinen haluttiin pitää pois maalipaikoilta. Avauserä eteni alkuun aaltoilevissa merkeissä, kun molemmat pääsivät toistensa virheiden siivittämänä maalipaikoille. Maalinteon aloitti kuitenkin Pörriäiset ajassa 4.36, kun pitkän hyökkäyspään myllytyksen jälkeen Väinö Heikkilä tarjoilee vasemmalta keskustaan nousseelle Samuel Majalle, ja kapteeni tällää siitä SM-sarjan avauspisteensä! Ihan turhan paljon niitä huippumaalipaikkoja ei irtoa enää avauserässä, mutta ajassa 10.33 yksi sellainen saadaan käytettyä. Muutaman hitaan lähdön jälkeen isketään yhtäkkiä jokerikortti pöytään, kun Matias Knuuti heittääkin omista tarkan avauksen suoraan Inkkareiden maalille, ja sieltä pehmeillä käsillä Heimo- vahti Artturi Lindbergin yllättää Aatu Knuuti. Enempää maaleja ei avauserässä nähdä ja tauolle lukemista 0-2. Iso kiitos erästä kuuluu myös maalivahdillemme Vili Avikaiselle, joka erän alussa otti pari isoa torjuntaa ja piti Heimon nollilla.

Toinen erä etenee reippaasti yli puolenvälin maaleitta, kun molemmat joukkueet puolustavat erittäin hyvin. Heinzin tomaattiketsuppipullon aukaisee kuitenkin ajassa 24.44 Samu päivän toisellaan, kun el capitan iskee kovan paineen Indiansin alimpaan pakkiin, riistää pallon ja napauttaa pallon ylähyllylle, sinne missä mummo pitää sitä suklaakeksipurkkia. Pari minuuttia myöhemmin lukemat muuttuvat 0-4:ään kun sama kaava toistuu, mutta tällä kertaa vain kentän toisella laidalla. Nyt pallon riistää Elmeri Tiilikainen, terävä spurtti irti Indiansin puolustuksesta ja pallo kenkälaatikkoon. Näistä lukemista olisikin ollut kiva siirtyä erätauolle, mutta valitettavasti puolitoista minuuttia ennen erätaukoa.sattuu omalla alueella vähän huolimaton hetki, jonka päätteeksi Inkkareiden Emil Koskinen kaventaa pelin 1-4:ään. Näistä numeroista siirrytäänkin sitten päätöserään.

Päätöserässä yritetään taas olla fiksuja pallon kanssa, ja pääosin siinä onnistutaankin hyvin. Kuitenkin noin viiden minuutin kohdalla sattuu pieni lapsus maalin edessä, josta Daniel Rubinstein pääsee sutimaan pallon juuri ja juuri yli maaliviivan. Sen ei anneta kuitenkaan hetkauttaa, vaan puolustustekeminen pysyy vahvana. Ajassa 42.02 päästään iskemään hieman helpottavakin 2-5 maali, kun lähivapari pelataan fiksusti ja Matias Knuuti leiskauttaa tulisella ranteella pallon taas sinne ylähyllylle, josta ropisi kerralla sekä keksipurkki että kengät alas! Sitten alkaakin erittäin ankara kyykkäystaistelu omalla alueella, kun Indians ottaa maalivahdin pois ja alkaa vyöryttää hyökkäyksiä kuudella viittä vastaan. Ja puolisen minuuttia ennen loppua pieniä sydämentykytyksiä Pörriäisten faneille aiheuttaakin Heimo, sillä ensin ajassa 44.23 Emil Koskinen ja 12 sekuntia myöhemmin hieman onnekkaalla pompulla Mikael Pylkäs kaventavat pelin jo 4-5:een. Viimeinen 25 sekuntia pelataan kuitenkin hyvin ja kellon näyttäessä 44.50 viimeisen naulan Inkkareiden arkkuun iskee Eeli Mättö, kun hän iskee pallon tyhjään maaliin. Sitten soi summeri ja saadaan tuulettaa erittäin tärkeää taisteluvoittoa. Lukemat pysyivät lopulta tiukkana, mutta kyllä ottelusta jälleen se parempi osapuoli voiton vei.

Ottelun tilastot

Tallenne (YouTube)

Pelin jälkeen kerkesi hieman jaloitella ja eksyä Ideaparkin käytävillä, joille oli kertynyt jo väkeäkin melkoisen paljon. Muutama kävi Gantin liikkeessä toteamassa, että ehkä se 139€ huppari nyt saa vielä jäädä hyllyyn. Kerrankin oli pelien välinen tauko semilyhyt, ja päästiin hyvillä jaloilla valmistautumaan seuraavaan kohtaamiseen, josta odotettiin taas astetta kovempaa kuin edellisestä.

O2JKL/MuurY - Oilers NG

LT 12 - 4

Toisessa pelissä saatiin sitten vastaan se toinen puoli Espoota eli Tapiola eli Oilers NG eli Öljymiehet. Oilers oli aloittanut sarjan meidän tapaan erittäin vakuuttavasti, ja edellisestäkin ottelusta joukkue kaapi komean taistelupistten viime hetken nousulla Ilvestä vastaan. Ottelu alkaa osaltamme erittäin tahmeasti, sillä jo reilun minuutin pelin jälkeen Oilersin Aaro Hälikkä pääsee huudattamaan espoolaisyleisöä 1-0 maalilla, joka ottaa onnekkaan kimmokkeen Pörriäisten puolustajasta. Kuitti nähdään kuitenkin kolme minuuttia myöhemmin, kun Samun tarjoilusta pallon iskee verkkoon Elias Hakkarainen! Hetkeä myöhemmin kuitenkin jäähyillään heppoisella tuomiolla, ja vaikka AV pelataankin hyvin, yksi avausvirhe kostautuu ja Markus Maronen siirtää Oilersin uudemman kerran johtoon ajassa 7.02. Kuitenkin vain puoli minuuttia myöhemmin kuitataan taas, nopeasta käännöstä Aatu kääntää pallon vasemmalle Eelille joka pääsee ohittamaan Oilers- vahti Elmeri Strangin. Hieman hullunkurisen avauserän avauspuolikkaan jälkeen hieman tiputetaan tempoa ja otetaan taas järkeä enempi mukaan. Erän loppuun isketään vielä buzzerbeater, kun Knuutin veljekset sahaavat Oilersin puolustuksen dönerkioskille ja Aatu pääsee niittaamaan Pörriäiset 3-2 erätaukojohtoon.

Toiseen erään Oilers tiivistää heti peluutustaan ja pyrkii paineistamaan Pööriäisten puolustusta aktiivisesti. Tämä ei kuitenkaan hetkauta, ja heti ajassa 16.41 helähtää jälleen Oilersin päädyssä. Jami Markkaselta loistava riistopelaaminen ja irtopallon lyö Elias ottelun toisellaan tulisesti verkkoon. Ja seuraavassa vaihdossa tulee jo lisää. Oilersilla vaihto kesken ja tämän hyödyntää viivasta nouseva Matias Ahonen, joka tällää pallon alakulmaan ja samalla kauden avausmaalinsa! Tämä jos mikä vain nosti Pörriäisten taisteluilmettä entisestään, ja lisämaaleja tuli oikein liukuhihnalta pitkin erää. Ennen erän puoltaväliä osuu ensin Jami terävän laitanousun päätteeksi, ja kun seuraavaksi Oilers jäähyilee niin ylivoimalla rankaisee komealla kuviolla Eeli, siirtäen lukemat jo 7-2:een. Tässä vaiheessa Oilers käyttää myöskin aikalisänsä, ja seuraavassa vaihdossa valkpaidat kaventavatkin, Aaro Hälikkä nousee laidasta hyvällä jalalla ja siirtää lukemat 7-3:een. Tästä ei kuitenkaan erityisemmin välitetä, vaan oma surina jatkuu vain puolen minuutin päästä, kun Aatun päätykarvaus tuottaa tulosta ja hän pelaa pallon Marius Niemelälle, joka iskee pelivälineen alakulmaan. Erän lopussa lävähtää vielä kahdesti, ensin reilu minuutti ennen taukoa Veeti Nieminen ampuu pallon keskeltä maaliin ja puoli minuuttia myöhemmin kympin iskee täyteen ottelun toisellaan Matias Ahonen, joka pikku give and go'n jälkeen leiskauttaa pallon aivan yläputken alle. Erä kirjataan 7-1 ja päätöserään lähdetään melkoisen hyvistä asetelmista. 

Päätöserä olikin sitten melkoista palloilua, sillä Oilersin kavennusyritykset ovat melko näennäisiä eikä mekään nyt hirveästi enempää lähdetty salibandymaailmaa ja pääkallon keskustelupalstaa järkyttämään. Ajassa 36.06 nähdään ensimmäinen erän vain kolmesta maalista, asialla Matias Knuuti, kun ensin sahataan Oilersin puolustus taas aivan solmuun, Aatu kirjauttaa samalla ottelun kuudennen tehopisteensä syötöllään! Vajaa viisi minuuttia ennen loppua nimensä maalisarakkeeseen kirjauttaa myös Valtteri Raulo, kun hän iskee vasemmalta pallon maaliin Elmon pystysyötöstä. Valitettavasti ottelun viimeinen maali lahjoitetaan Oilersille, kun aloitushässäkän jälkeen Oilers pelaa vaparista pallon Jussi Rouhiaiselle ja todella vaarallisena ottelussa esiintynyt Rouhiainen pääsee iskemään pallon terävästi etukulmasta ohi Valtteri Huismanin. Päätösminuuteilla ei nähdä enää ihmeitä, pari turhaa (toinen myös erikoinen) jäähyä vielä kirjataan parille pelaajalle henkilökohtaisiin tilastoihin. Nämä eivät kuitenkaan loppulukemiin vaikuta, ja summerin soidessa ovat taululla karut, mutta oikeutetut lukemat 12-4! Iso kiitos omalle kannattajaryhmällemme sekä Arto Kilposelle Oilersin puolelta, jotka loivat otteluun todella hyvän tunnelman.

Ottelun tilastot

Tallenne (YouTube)

Näin paketoitiin SM-sarjan ensimmäinen ottelukierros tyylillä ja kahdella vakuuttavalla voitolla! Vaikka jälkimmäinen ottelu olikin numerollisesti suurempaa dominointia, niin oltiin kyllä molemmissa peleissä todella hyvin ytimessä ja pystyttiin hallitsemaan kenttätapahtumia suurilta osin. Neljä sarjapistettä oli täysin ansaittu lopputulos tästä ja kotimatkalle oli kiva lähteä ruokailun kautta. Huhujen mukaan Eeli tuhosi omaa Burger Kingin ateriaansa yli 15 minuuttia, valmennus selvisi omista Subwayn leivistään alle kymmenessä.

Nyt on siis kaikilla sarjan joukkueilla kaikki toisen lohkon joukkueet kohdattuna ja kahdeksan peliä alla. Sarjataulukko näyttää monilta osin hyvin odotetulta; kärjen miehittävät tappioton OLS sekä heti perässä ErVi Pohjoinen ja Classic... ja meidän Pörriäiset! Hyvistä asetelmista päästään siis jatkamaan, kun yksittäiset ottelut nyt seuraavaksi alkavat. 60 minuutin peliaika tuo varmasti oman mausteensa peleihin, mutta siitä lähdetään, että se ei ihan hirveästi meihin vaikuta, vaan nuoreksta, raikasta ja liikkuvaa salibandyä pyritään pelaamaan myös jatkossa!

Toinen kierros käynnistyy osaltamme 16.11. kun matkaamme Spiral- hallille "paikalliskamppailuun" Ilveksen vieraaksi. Sisä-Suomen Derby käynnistää samalla melkein jouluun asti jatkuvan viiden viikonlopun peliputken, jonka aikana pelataan peräti neljä kertaa vieraissa ja vain kerran kotona. Noh, reissataan nyt ja helmi-maaliskuussa sitten hieman vähemmän :D Mutta näistä lisää seuraavissa julkaisuissa, pysyhän kanavilla!

#surinaa