M1: Edustus avasi vuoden voitolla

O2 avasi uuden vuoden 2013 voitokkaasti, kun loppiaisen kunniaksi Monnarille saapunut Pirkat sai poistua takaisin Pirkkalaan 8-5(5-2,2-1,1-2)- tappio niskassaan. Ampparit pohjusti voittonsa väkevällä avauserällä, eikä Pirkat enää kolmen maalin takaa-ajosemastaan toipunut voittotaisteluun.

Matolla pelatun ottelun, ja vuoden ensimmäisen maalin Monnarilla iski Vesa Hytönen murtauduttuaan väkisin keskelle parhaalle maalintekosektorille. Pirkat tekivät kaksi seuraavaa maalia, mutta O2 iski heti takaisin hattutempun paukutelleen Kimmo Paanasen tasoitettua. Eikka Jauhiainen survoi isännät johtoon, ja erinomaisen erän lopun täydensivät vielä kauden ensimmäisensä iskenyt Antti Pöyhönen ja Hytönen toistamiseen. Minuuttiin kolme maalia, ja tehohetken jälkeen erätauolle lähdettiin lukemissa 5-2.

Toisessa erässä Pirkat saivat paljon enemmän pallokontrollia, ja se pyrkikin pitämään temmon mahdollisimman alhaisena pienestä rosteristaan johtuen. Ensimmäisen maalin teki kuitenkin O2, kun Pöyhönen räpsäytti päivän toisellaan reikämurkulan takakaleviin. Pirkkain tehokaksikko Laaksonen-Sorvaniemi pääsi bravuurimaalillaan kaventamaan vastaiskusta, mutta erän loppuun saatiin vielä tärkeä maali, kun Jauhiainen ja Paananen namuttelivat 2-1- hyökkäyksen tyylikkäästi perille asti. Kahden erän jälkeisistä lukemista O2:n on kiittäminen erinomaisesti torjunutta Jaakko Kaistista, sillä luvalla sanoen toinen erä oli vieraiden hallintaa.

Päätöskolmanneksen alkuun Pirkat iski toiveita herättäneen kavennuksen, mutta Paananen täydensi hattutemppunsa kolme maalia syöttäneen Henri Pitkäsen esityöstä, ja tästä Pirkat ei enää toipunut. Vieraat ottivat maalivahdin pois jo 8 minuuttia ennen loppua yrittäen kavennusmaaleja, mutta kun niitä syntyi vain yksi, loppulukemat 60 minuutin väännön jälkeen näyttivät O2:n voittoa 8-5.

60 minuutin ehjää suoritusta ei tullut vieläkään, mutta vahva avauserä riitti tänään pisteisiin. Pallo liikkui jo alkukautta iloisemmin, ja hyökkäyspäässäkin onnistuttiin varioimaan jo erilaisia kuvioita. Matka jatkuu seuraavaksi Äänekoskelle ensi sunnuntaina, kun pomppuisella parketilla Amppareita isännöi Happeen farmiseura Urho, joka poistui syksyllä Monnarilta katkera jatkoaikatappio niskassaan.