Miesten edari jatkoi vahvoja otteitaan Jymyn vieraana

11/05/2026 - 09:26

 

Ampparit sai tiistai-illan ottelussa vastaansa Jymyn vieraskentällä, pari välipäivää voitokkaan
Helsingin-vierailun jälkeen. O2-miehistöllä oli hyvät eväät tähänkin otteluun, ja Ampparit
esiintyi taistelevalla, tehokkaalla peli-ilmeellä jo alkuminuuteista lähtien. Avausmaali syntyi
jo pelin ensimmäisellä minuutilla Marius Niemelän lavasta. Tarkan, murtavan syötön maaliin
antoi Matias Vaajala. Sama kaksikko vei Ampparit pian kahden maalin johtoon, tällä kertaa
avaimena maalipaikkaan vahva karvauspeli. Avauserän lopussa nähtiin vielä yksi O2-maali,
josta vastasi Jere Sulander. Toisessa erässä peli jatkui vierasjoukkueen määräämään tahtiin.
Maalinteosta onnistuivat O2-riveistä Julius Tuominen Miiko Tuomalan taiturimaisesta
syötöstä ja muutamaa minuuttia myöhemmin vielä Aatu Knuuti, ennen kuin kotijoukkue
Jymy aloitti kirinsä kahdella kavennusmaalilla. Kolmannessa erässä Ampparit kuitenkin
puolusti johtoaan vahvasti, eikä enää päästänyt kotijoukkuetta peliin mukaan. Kolmannen
erän vahva hahmo oli O2-vahti Miika Aaltokallio. Erän saldona yhdeksän torjuntaa, ei yhtään
maalia omiin. 2–6 -loppulukemat iski tyhjään maaliin Miiko Tuomala. Ampparit siis keräsi
täyden pistepotin myös Seinäjoelta!


”Ei ollut helppo iltapuhde, vaikka loppulukemat olivatkin suhteellisen selkeät. Saimme peliin
hyvän startin ja ottelu eteni ensimmäiset noin 30 minuuttia melko pitkälti käsikirjoituksen
mukaan. Sen jälkeen kuitenkin hieman passivoiduimme, ja varmasti myös ajatus karkasi
hetkeksi 5–0-johtoasemassa”, O2-luotsi Sebastian Fager-Pintilä niputti ottelua.
Keskittynyttä peliotetta lähdetään hakemaan taas viikonlopun otteluissa. Lähtökohdat ovat
valoisat kahden voiton jälkeen:
”Tärkeintä oli tietysti ottaa voitto, ja tästä on hyvä lähteä kohti viikonlopun tuplapelejä
OLS:ia ja LASBia vastaan.”
”Pelin läpivientiä meidän pitää pystyä parantamaan, mutta olen luottavainen, että olemme
lauantaina kaikessa hieman terävämpiä.”
”Hieno viikonloppu edessä! 


Ampparit palaa viikonlopun ensimmäisessä ottelussaan kotikehiin kahden vierasottelun
jälkeen.

Lauantaina Monnarilla vastaan asettuu OLS (7.11., klo 18) – tervetuloa mukaan
kannustamaan!


Teksti: Miika Kuha