C2: Tie Pohjoiseen

10/04/2019 - 16:04

C2

SM-sarjan toinen pelipäivä mitellään Kajaanissa.

C2-poikien edustusjoukkueen O2JKL/MuurY:n taival ikäluokan SM-sarjassa jatkuu tulevana viikonloppuna ensimmäisillä vieraspeleillä. Vaikka otsikon tekstin voikin sekoittaa perjantaina Neloselta tulevaan suomalaiseen Samuli Edelmanin tähdittämään elokuvaan, ei kyseessä kuitenkaan ole viittaus siihen, vaan lauantaiaamuna 5.10.2019 bussimme starttaa Monnarin pihasta kohti pohjoista ja tarkemmin ottaen Kajaania. Vastaan asettuvat ensimmäisen kierroksen toisena pelipäivänä isäntäjoukkue ja SM-karsinnoista tutuksi käynyt Kajaanin Papas sekä hienokseltaan ikäluokan ykkösjoukkueen viittaa ennakolta hartioillaan pitävä OLS Oulusta.

Sarjan tilastot

Papas avasi viikko sitten SM-sarjan pelit kahdella tasaisella ottelulla. Avauspelissä joukkue pelasi todella hienon 5-5 tasurin Tepsiä vastaan ja toisessa pelissä Masku/Wirmo kaatui lukemin 4-3. Kajaanilaisten ykköstähti on sarjan ja koko ikäluokan huikeimpiin yksilöihin kuuluva Aatu Koivisto, joka summasikin SM-avaukseen mukavat tehot 2+2. Tulitukea tuli myös etenkin tutkapari Matias Lehtiseltä, joka paukutti pörssit 3+1. Etenkin näiden kahden pelaajan kanssa meidän tulee olla tarkkoina, sillä he pystyvät jo kaksistaan ratkomaan pelejä. Myös Papasin maalivahtikaksikko Väinö Auvinen - Samuli Kemppainen on todella kova. Tokihan Papasin rosteri on täynnä laadukkaita pelaajia eikä SM-karsinnoissa saavutettu voitto saa hämätä valmistautumistamme, nyt Papas saa kuitenkin peliin hieman erilaiset lähtökohdat, kun rosteri on joukkueella hieman kasvanut ja he saavat pelata kotikentällä.

Ottelun seuranta (Tulospalvelu)

Live-Stream (YouTube)

Toisessa pelissä saadaankin sitten vastaan yksi kauden odotetuimmista joukkueista, nimittäin OLS. Monissa ennakoissa ikäluokan ykkös-mestarisuosikiksi nostettu oululaisryhmä aloitti sarjan hieman takerrellen viikko sitten, joten Oulussa on varmasti tehty kovaa duunia mennyt viikko. Isokokoinen ja fyysinen oululaisryhmä pelaa hyvin perinteistä olssilaista salibandya, eikä pelistä erityisemmin heikkouksia löydy. Tasaisesta ryhmästä voisi nostaa esiin jok ikisen pelaajan, mutta mainitaan nyt muun muassa vausviikonlopun pörssiykkönen Tuomas Kakko (2+4) sekä kapteeni Elias Rantala (2+2). OLS- peli tulee viimeistään olemaan meille se kauden ensimmäinen tositesti, ja pelin jälkeen ollaan varmasti paljon viisaampia oman pelimme suhteen.

Ottelun seuranta

Live-Stream

Pörriäiset avasi tosiaan oman SM-urakkansa viikko sitten voitokkaasti, mutta nyt pitää taas keskittyä täysillä tuleviin otteluihin. Haaste tulee varmasti olemaan taas parikin astetta kovempi kuin mitä edellisissä peleissä ja valmistautuminen pitää olla kunnossa. Kulunut viikko on tosin treenattu taas sen verran laadukkaasti, että mitään ongelmaa ei pitäisi asian suhteen olla!

Seurailehan siis vähintäänkin live-streamien välityksellä Pörriäisten koitoksia pohjoisessa tulevana lauantaina. Luvassa on varmasti todella laadukasta salibandyä, meidän peleissähän tosin aina on viihdearvo korkealla!

C2