A-poikien ja Akatemian avoimet harjoitukset huhtikuussa 9.4. alkaen

04/04/2018 - 14:00

Jos olet vuosina 1997-2000 syntynyt salibandytaustainen nuorimies ja kiinnostunut seuramme O2- Jyväskylän Akatemiajoukkueesta, niin nyt on erinomainen aika tarttua tilaisuuteen.

Avaamme 9.4. alkaen treenit kaikille meistä kiinnostuneille, kovan treenimotivaation omaaville salibandynuorukaisille. Kolmen viikon ajan on mahdollista käydä mittaamassa omaa tasoaan ja osaamistaan pelivuoroillamme ja muutamissa varsinaisissa try out treeneissämme. Muutamalle onnelliselle pystymme sitten tarjoamaan paikan myös lopullisesta joukkueestamme, jonka julkistamme to 26.4.

” Viime kauden joukkueesta likimain kaikki haluavat jatkaa pelaamistaan Ampparipaidassa, joten uusia paikkoja on tarjolla vain rajallisesti. Ainoastaan kolme pelaajaa kasvoi junnuikäluokan yli, joten sitäkään kautta ei juuri vapaita paikkoja pääse syntymään.
Voimme ottaa mukaan 4-6 uutta A- juniori-ikäistä pelaajaa, valitettavasti ei juurikaan enempää.” , kommentoi asiaa Akatemian Päävalmentaja Juha Hirvonen.

Akatemiapojat hakevat ensi kaudelle paikkaa valtakunnallisesta A poikien 1- divisioonasta. Akatemiajoukkue pelaa myös miesten 2- divisioonaa, joten kovia yksittäisiä pelejä on junnuille tarjolla ensi kaudella kahdessa eri sarjassa.

Kuulostaako tämä sinun joukkueelta? Jos kiinnostuit tai haluat lisätietoja niin otapa yhteyttä Jutiin ja tule tutustumaan...

Akatemian avoimet treenit ja tutustumistreenit.
Tarkemmat tiedot saat ilmoittautumisen yhteydessä.

Ma 9.4. Vaajakoski - Pelivuoro
Ke 11.4. Palokka - Pelivuoro
Ma 16.4. Killeri - Treenit
Ke 18.4. Palokka - Treenit
Ti 24.4. Palokka - Treenit
Ke 25.4. Palokka - Testipäivä

Juha Hirvonen
Päävalmentaja
O2- Akatemia
0405037092
juha.hirvonen@o2-jkl.fi