N3: valoa ja riemua vastustajille

01/04/2020 - 18:52

Naiset 3

Muutaman viikon joulutauolta paluu arkeen oli nopea. Vuoden ensimmäinen turnaus pelattiin jo 4.1. Liikuntakeskus Buugilla Jyväskylässä. Välisarjaksi nimetty turnaus oli Jyväskylän joukkueiden paikalliskamppailu. Ensimmäisessä ottelussa kohtasimme tutuksi tulleen Jyväskylän Valon. Toinen ottelu pelattiin Liikunnan Riemua vastaan. Muutamien poisjääntien johdosta rosterimme oli jälleen niukka ja peleihin lähdettiin 11 kenttäpelaajalla.

Valo - O2

Valolla oli ketjullisen verran enemmän pelaajia rosterissa, mutta peli oli todella tasaista vääntöä.

Heti alussa pääsimme niskan päälle #50 Saara Makkosen siirtäessä #21 Ulla Rytkösen tarjoilun verkon perukoille. Jonkun aikaa väännettiin päästä päähän. Valon hyökkäykset olivat uhkaavia, mutta käänsimme ne jatkuvasti eduksemme.

Seitsemännen minuutin jälkeen meille suotu keskialueen vapari loi hyvän mahdollisuuden, jonka pallolla ollut #27 Maija "Poppis" Nieminen käytti upeasti hyväkseen ja tykitti itse, johdattaen pallon vastustajan kautta maalivahdin selän taa.

Valo jatkoi painostamistaan, kunnes merkkausvirheemme palkitsi heidät kavennusmaalilla. Erän loppuun jouduimme alivoimalle, joka jatkui toiseen erään. Alivoima pelattiin jälleen upeasti.

Toinen erä väännettiin yhä päästä päähän. Sitten hyökkäys toimi. #50 Saara Makkonen väänsi pallon itselleen ja pudotti viivaan puolustaja #13 Erika Kamsulalle, joka pisteli matalan laukauksen takatolpan paremmalle puolelle. Kolmanteen erään siirryttiin 1-3 johdossa. 

Sitten kävi kalpaten. Syöttömme jäivät yrityksiksi ja vastustaja katkoi keskialueella sinnikkäästi... Ja pian Valo kavensi, tasoitti 3-3 ja painoi vielä maalilla ohitse. Aikalisä ja Saken ankara palaute eivät tulosta enää muokanneet vaan vastustaja pääsi luistamaan vielä 5-3 johtoon, sekä ottelun voittoon.

Peli oli tasainen ja alku hyvin lupaava. Maalivahtipeli oli loistavaa, mutta kenttäpelaajien kolmannen erän nuokahtaminen tuli meille tällä kertaa kalliiksi. 

Naiset 3

 

O2 - Riemu

Toiseen otteluun lähdettiin täysin erilaisella pelitavalla kuin ensimmäiseen, sillä vastaan asettui pallotaitava ja nopeajalkainen sarjaykkönen Riemu. Valmentaja Saken fiksu taktiikka maltillisesta karvaamisesta, sekä nopeasta kääntämisestä saatiin toimimaan hienosti.

Vastustaja sai ensimmäisen maalinsa melko nopeasti, mutta tämän jälkeen pyrimme tekemään heidän hyökkäämisensä mahdollisimman vaikeaksi. Puolustuksemme oli varmaa ja vastustajan hyökkäykset luettiin upeasti. Pidimme pintamme erän loppuun saakka.

Toisen erän alussa nopeat käännöt hyökkäyssuuntaan tuottivat tulosta. Puolustaja #13 Erika Kamsulan purku tavoitti laidasta #11 Emmi Laukkarisen, joka pyöräytti itsensä vapaaksi ja latoi tasoitusosuman.

Hetkeä myöhemmin tuomarin pilli soi sitä seuranneen alivoimamme merkiksi. Puolustusasetelmissa uhrauduttiin jälleen sinnikkäästi ja maalivahti #12 Eeva Hänninen jatkoi upeita otteitaan. Riemu ei päässyt hyödyntämään ylivoimaa ja toisen erän loppu pelattiin maltilla.

Kolmannessa erässä peluutusta muutettiin hyökkäävämmäksi ja karvausta nostettiin. Painetta saatiin toiseen päähän, mutta sitten kuormittunut puolustuksemme joutui antautumaan ja vastustaja vei itsensä johtoon. Hetki taas yritettiin, mutta vastustaja pääsi viimeistelemään pelin lukemiksi 1-3.

Peli oli kokonaisuudessaan hyvää tekemistä. Kaksi ketjuamme jaksoivat painaa sinnillä loppuun asti ja viisikkopuolustus toimi. Tänään liekeissä oli erityisesti maalivahti #12 Eeva Hänninen, joka sai valmentajalta erityismaininnan pelin jälkeen.

 

Pelaajat nimesivät joukkueen tähdiksi:

⭐⭐⭐ Eeva Hänninen 

⭐⭐ Saara Makkonen 

⭐ Johanna Kumpula 

Naiset 3

Naiset 3

 

04.01.2020