M1: Suomen Cupissa matkamme jatkuu puolivälieriin, mutta paikallispelistä jäi vain luu käteen

11/03/2015 - 14:06

Lauantai 31.10 O2 JKL-Diamonds


Lauantaina Jyväskylän derbyssä nähtiin jälleen menoa ja meisinkiä joka lähtöön. Amppareilta nähtiin jälleen loistava alku ottelulle kun puolentoista minuutin pelin jälkeen Markus Manninen tinttasi kotijoukkueen 1-0 johtoon. Vain 4 sekuntia tästä ja vieraille tuomittiin rankkari, jonka kokenut Kivelä laukoi vastustamattomasti maaliin. Vain hetki tästä ja Happeesta Diamondsiin siirtynyt Jari Aromaa toi vierailijat 1-2 johtoon. Erän puolivälin jälkeen Eskelinen toi ampparit tasoihin ja erän lopulla Lamberg ajoi yveellä kulmasta maalille ja toi O2:sen johtoon minuutti ennen summeria


Toisen erän alussa Lamberg osui toistamiseen ja O2 johto oli 4-2. Tämän jälkeen koettiin taasen surullisen kuuluisan toisen erän synkät hetket. Aluksi Littunen toi vieraat maalin päähän. Seuraavaksi ampparit pelasi tehottoman yveen ja sitten alkoi tapahtua. Minuutti ja kolme sekuntia... Se on aika jossa yleensä keitetään minuuttiriisi mutta tässä tapauksessa tuo aika Diamondsilta meni neljän maalin tekemiseen. Yhteensä Diamonds teki kuusi maalia putkeen ja johti viimeiselle erätauolle lähdettäessä 4-8


Kolmannessa erässä maaleja tehtiin vuorotahtia Diamondsin ollessa niskan päällä. O2:selta maalinteossa onnistuvat Sivula ja Eskelinen. Pisteet jäivät kuitenkin Jyväskylään Diamondsin viedessä ottelun 6-10.

O2-tilastot :

Manninen Markus 2+1
Lamberg Tero 2+0
Sivula Vesa 1+1 
Eskelinen Henri 1+1
Lempinen Joni 0+2

Torjunnat:

Heikkinen Sami 13 + 5 + 0 = 18   Vaihto 34.32 (4-7)
Tikkanen Henri 0 + 2 + 18 = 20  


Sunnuntai 1.11 Suomen Cup O2 JKL- Santas United


Sunnuntaina Amppareille tarjottiin mailmanluokan tontti edetä puolivälieriin suomen cupissa toisen 2. divarijoukkueen kustannuksela. Pohjoisesta tulleet vieraat olivat entuudestaan tuntemattomia joten peliin valmistauduttiin oman tekemisen kautta.
Ottelun alku eteni rauhallisesti molempien joukkueiden pelattua ottelut myös edellisenä päivänä. Korkealta karvannut Santas aiheutti onglemia O2:sen avauksessa ja sai luotua muutamia paikkoja O2-vahti Tikkasen nollattua yritykset. Joni Lempinen ja Jere Oksanen toivat nopeaan tahtiin kotijoukkueen 2-0 johtoon. Santas vastasi hienolla Rogerin kämmen-laukauksella yläpeltiin suoraan kulmavaparista. Eskelinen ja Lamberg kurittivat vierailijoita vielä ennen erätaukoa ja toiseen erään lähdettiin kotijoukkueen johtaessa 4-1.


Vierailijat saivat salama-alun toiseen erään kun Jani Mustonen rokotti pelikellon näyttäessä 7 sekuntia. Pirteästi esiintynyt kolmoskenttä teki kaksi maalia Laukkalan ja Saaren osuessa punaisten väliin kertaalleen. Vierailijat kavensivat ylivoimalla ja Eskelinen kuittasi illan toisella bugimaalilla.


Kolmannen erän alkuun Eskelinen niittasi hatullisen täyteen ja amppareiden johto oli jo 8-3. Vierailijat kavensivat mutta O2 kuittasi taas ylivoimalla tällä kertaa Lempisen toimesta. Vierailijat kavensivat ottelun vielä 9-6, mutta kiri ei tällä kertaa riittänyt. O2 varmisti paikan pikkufinaaliin ja etenee puolivälieriin. Kiitokset yleisölle huikeasta kannustuksesta ja tervetuloa uudelleen. Nyt aletaan keskittymään kohti ensi viikonlopun koitosta jolloin matkaamme janakkalaan SCU:n vieraaksi.

Ottelun palkinnot meni vierasjoukkueen Jani Mustoselle ja kotijoukkueen Henri Tikkaselle.

O2-tilastot:

Eskelinen Henri 3+0
Lempinen Joni 2+1
Tepponen Ilkka 0+2
Karttunen OlliMatti 0+2
Lamberg Tero 1+0
Laukkala Tuomas 1+0
Oksanen Jere 1+0
Saari Tuomas 1+0
Manninen Juha-Pekka 0+1
Kuusela Niko 0+1
Manninen Markus 0+1
Sivula Vesa 0+1

Torjunnat : Henri Tikkanen 15+7+14=36